Globalistinen uskontunnustus
Minä uskon ihmiseen jumalana,
taivaan ja maan uudelleen luojana
(GMO:lla ja nanoteknologialla),
Ja antikristukseen, markkinavoimien poikaan, meidän herraamme
joka siittää ihmiset keinotekoisesti, kun eivät enää luonnollisesti lisäänny
Kärsi kansallisvaltioiden olemassaolosta,
mutta ei kuollut, eikä haudattu
Nousee kaikkien tietoisuuteen pörssiromahduksen jälkeisenä päivänä
Astuu ylös maailmanhallitukseen
Istuu Uuden maailmanjärjestyksen johtajan,
kaikkivaltiaan, oikealla puolella
ja on sieltä tuleva tuomitsemaan rasisteja ja nationalisteja,
protektionismin harjoittajia ja toisinajattelijoita
Ja pyhään suvaitsevaisuuteen,
pyhään monikansallisten yhtiöiden orjuuteen,
globaaliin G-pisteeseen,
synnilliseen elämään,
ruumiiden häpäisemiseen
sekä kuolemattomuuden tavoitteluun.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Näin se näkyy menevän.Elämme Mielenkiintoisia aikoja, Saatana kokoaa joukkojaan yhteisen lipun alle, onko siinä sitten Marian kruunu vai laakeriseppele, aika näyttää.
Joo, En oikeastaan osaa muuta sanoa, kuin kiitos. Olipa pirtsakka teksti. Niin sitä pitää. Kyllä täsä ajatteleva ihminen on ahtaalla. Suomalainen yhteiskunta on tällä hetkellä 12 vuoden hallinnollisen taantumuksen jälkeen suurinpiirtein venäjän nykyisen tilanteen kanssa tasoissa.
Media haluaa vippaskonstein tejdä presidenttiä samoin eväin kuin yritti vaikuttaa eduskuntavaaleissa.
Meistä suomalaisista näytelmä on niin vastenmielinen kuin ylipäätään voi olla. Ajatellaanko suomessa todella niin, että liirumlaarumilla voidaan äänestää presidentti maahan, joka on saanut itsenäisyytensä taistelemalla. Aivopesu on mennyt perille.
Häpeällisintä on se että johtáva lehti HS, sai jo siipeensä eduskuntavaaleissa ennustuksineen, ei ottanut opiksi, jankuttaa vielä samaa potaskaa. Ehkä se onnistui Halosen kohdalla mutta nyt se on mahdottomuus. Eiköhän suomen taloudellinen tilanne puhu puolestaan.
Presidentin tärkeä rooli ei ole olla hallituksen tukijana EU:n politiikalle. Sen lapsikin ymmärtää. Näin väittää Niinistö ja tämän vasalli Niinistö. Ajatelkaa hyvät ihmiset. Mitä virkaa on tällaisella presidentillä joka näin lausuu?
Innoissani kirjoitin väärin. Oikaisen. "Niinistö ja Haavisto väittää, että presidentin tärkeä rooli on hallituksen tukijana sen EU:n politiikalle" So. suora siteeraus. Anteeksi virheeni.
Hallitukset vaihtuvat jne. Olen vissiin vanhan aikainen ja homofobinen ( kirjoitan teemasta lajemmin huomenna). Mutta kun katsotte todellista Pekka Haaviston ansiolistaa, se ei mielestäni kestä päivänvaloa.
Millä perusteella Haavisto on valittu tehtäviin. ja mitä hän on todellisuudessa tehnyt? Täytyisi löytyä jotakin konkreettista muustakin kuin mukanaolosta. Kansainvälisesti on ihmetelty hänen mukana oloaan ilman konkreettisia näyttöjä ja koulutuspohjaansa. Kummallista, että media ei ole tästä kiiinnostunut ja saattanut kansan tietoisuuteen.
Se, että Haavistoa nyt nostetaan vertaisena Ahtisaaren saappaisiin on maailmalla koettu yhdeksi häpeällisimmistä median Neuvostoliiton aikaisiksi median tempuiksi. Hävettää todella kurkistella tynnyrin ulkopuolelta mitä sisällä tapahtuu.
Olen valmis vastaamaan jokaisesta sanastani.
Ajattelen kuitenkin, että valitsemme nyt presidenttiä suomelle, eikä EU:lle. Minua hävettää suomen tämänhetkinen valheelisuus. Suomen presidentin on valtiosäännön mukaan, ja vakuutuksensa mukaan vaalittava Kansan etuja, ei vaalistrategiaa. Suvaitsevaisuuden nimissä on tapahtunut ennenäkemätön sensuuri ja median valta.
HS, IS, IL menkääpä nyt itseenne. Tehkää suomesta Suomi. Pitäkää mielessä entinen Neuvostoliitto ja kuinka se romahti.
Nanosta, siis tässä mainio ploki, väärä kirjotus, mutta johonki haluttaa jakkaa.
Huikean karmivasti kiteytit, Mirjaleena sen mitä on tulossa! Tämän uskontunnustuksen alkuperäinen versio kuitenkin lohduttaa minua kaiken keskellä.

Kommentoi 10 kommenttia