Erotaan EU:sta ja YK:sta! suomalainen henkeen ja vereen

Perussuomalaiset, kansakunnan hovinarrit

Sokeus. Siinä kansantauti, yhteiskunnan henkinen tila.

 

Perussuomalaisten johtaja hehkuttaa blogissaan. He eivät ole unohtaneet epäonnistujia, vaan ovat nostaneet heidät esille, kuten kansan ihmisetkin. Miten jaloa. Itseisarvollista?

 

Markkinointia. Ollakseen täydellinen kansakunnan teatteri (eduskunta), se narri vielä puuttui. Hovinarri. Betoniin valettu totalitäärinen valta sai statussymbolinsa: perussuomalaiset.

 

"Hovissa narrien tehtävänä oli viihdyttää isäntäväkeä. Narrin repertuaariin kuuluin paljon erilaisia temppuja, joilla hän sai yleisönsä nauramaan. Luonnolisten hullujen, eli mielenvikaisten käyttäminen narrina oli yleistä. He naurattivat yleisöään omalaatuisella puhetyylillään ja oudolla logiikallaan. He saattoivat myös tehdä paljon hullunkurisia asioita. Isäntä saattoi muun muassa kysyä narrilta jotain asiaa ja tämän hassu selitys nauratti yleisöä.

 

Ammatilliset narrit pyrkivät matkimaan luonnollisia narreja puhetyylillään. He myös suunnittelivat isompia esityskokonaisuuksia, joissa esimerkiksi järjestivät pilaturnajaisia tai muuta vastaavaa. Narrilla oli erityinen oikeus tehdä ja sanoa sellaista mikä muille oli paheksuttavaa tai jopa rangaistavaa. Näin ollen narri saattoi halutessaan jopa kritisoida kuninkaan tai muun mahtimiehen politiikkaa tai pilkata aatelisia, jotka kuuluivat kuninkaan hoviin. Narria saatettiin myös kurittaa sanomisistaan tai tekemisistään."

 

http://fi.wikipedia.org/wiki/Hovinarri

 

Kaikessa narrimaisessa nokkeluudessaan perussuomalaisten johtaja ymmärtää mainiosti, miten jättimäisen ja epädemokraattisen vaalituen media antoi eduskuntavaaleissa perussuomalaisille erittäin kalliilla näkyvyydellä. Viime vaalien suurin jytky oli perussuomalaisten ja heidän johtajansa median näkyvyys- ja kuuluvuustuki.

 

Nokkelaan ajatteluun kuuluu vielä ymmärtää, kuka omistaa median ja mikä taho täten masinoi näennäisen "jytkyn", peruskansalaisten harhautuksen. Lumejytky yhdistettynä vielä epädemokraattisiin ja vilpillisiin vaaleihin, niin voi, voi, voi, tätä kansakunnan tilaa.

 

Perussuomalaisten voima on aikaisemminkin perustunut harhautukseen. Suomalaisten se osa, joka on käsittänyt Suomen parhaan eli EU:sta eroamisen, tuli harhautetuksi perussuomalaisten johtajan johdolla.

 

Tehdessäni vaalityötä viime EU:n parlamenttivaaleissa, katugalluppini osoitti, että ihmiset olivat täysin tietämättömiä siitä, että perussuomalaisten johtaja ei pitänyt tarpeellisena erota EU:sta. Tämän kuitenkin kuulin omin korvin radiosta juuri ennen vaaleja.

 

Olisipa ollut nauhuri, jolla sen olisin äänittänyt. Tosin, eivät ihmiset sokeudessaan sitäkään olisi uskoneet. Epäonnistuneiden tai tavallisten, kovia kokeneiden kansalaisten harhauttaminen on erittäin tuomittavaa ja on verrattavissa uhrien hyväksikäyttämiseen.

 

Keräsin Kansan vaaliliitolle vuonna 2010 kannattajakortteja. Kun henkilöt, jotka olivat vetovastuussa hankkeesta, osoittautuivat muuksi kuin mitä alunperin kuvittelin ja ihmisille mainostin, en voinut toimittaa kannattajakortteja eteenpäin. Olin jakanut ihmisille väärää tietoa nimiä kerätessäni. Olin ollut sokea ja tietämätön, mutta yritin kantaa vastuuni sokeudestani edes jotenkin. Harhautettuja ihmisiä on moraalitonta hyväksikäyttää mihinkään tarkoitukseen.

 

Vapauspuoluetta en ole hehkuttanut keskustellessani ihmisten kanssa. Blogini otsikkoteksti pitää toistaiseksi paikkansa, pallo on teillä, ihmiset. Olen sanonut, että VP on viimeinen mahdollisuus aitoon puolueeseen tässä yhteiskuntajärjestelmässä ja että minulla ei ole siitä vielä luotettavaa tietoa. Eikä ole edelleenkään.

 

Toivon ihmisille silmien avautumista tosiasioiden edessä. Ja jos se ei tapahdu, toivotaan sitä sitten vielä epätoivon vimmalla...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Taasen yksi "Narri" narisemassa, kun kukaan ei ymmärrä minua!

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

Narri? Huoli yhteiskunnan tasapainottomuudesta, syövästä, sairauksista on narrimaisuutta? Lue uudestaan narrin määritelmä.

Ugh, mikä kommentti : (

Se on ihan sama ymmärtää kukaan minua, olen vain yksi meistä. Mutta ne asiat, joista puhun, ovat maallemme elintärkeitä. Siksi on tärkeää, että asia tulee ymmärretyksi.

Hyvä kirjoitus sinulta. Yhdyn ajatukseen kansakunnan narrista tai narreista. Narripuolueessa on useita ei vain yksi narri. Voi heitä! Olemmehan ainakin nauraneet makeasti, mutta kauanko sitä jatkuu vielä? Narriperintö on vennamolaisilta. Aina niitä siis näytää nousevan uusia.

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

Oliko Vennamo aito vai hovinarri? En tuntenut tuota aikaa niin, että voisin ottaa kantaa. Jokatapauksessa Vennamon tyylilajia lainataan.

Ei tarvinnut nähdä itse paljoakaan vaivaa, kun onneksi tuo informaatiolaari Wiki oli jo määritellyt perussuomalaiset kohdassa "hovinarrit".

Käyttäjän leskinen kuva

Voi sinua tyttö hupakko! Kateus, kateus ja vielä kerran kateus, eikö niin? Se kirjoituksestasi paistaa läpi. Jos sun VP on viimeinen mahdollisuus aitoon puolueeseen, niin miksi hyökkäät vain Soinin ja perussuomalaisten kimppuun?

Onnea ja menestystä lappusten keruuseen ja ainoan hyvän puolueen perustamiseen. Siinä se kuule nuoruus kuluu.

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

Elä sinä, Seppo, tytöttele, vai oliko tuo kohteliaisuus?
Minua on pyydetty perussuomalaisiin, että se siitä kateudesta.

Minä hyökkään ketä tahansa harhauttajaa ja hyväksikäyttäjää kohtaan! Eliitistä jauhan päivät pääksytysten.

Jos minun nuoruus kuluu puolueen perustamiseen, joka olisi ainoa hyvä puolue, niin sitten totta vie kulukoon! On tämä yhteiskuntamme sen arvoinen ja varsinkin sen suojeleminen.

Sinä ilmeisesti menet valmiiseen pöytään istumaan, hovinarreihin tai isäntien pöytään. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat, kuten tuo kommenttisikin.

Tunnen myös huonosti Vapauspuoluetta, mutta jo nimi haiskahtaa liiaksi Itävallan vastaavan oikeistopuolueen suuntaan. Lisäksi eräät Vapauspuoluelaiset blogistit tällä foorumilla ovat esittäneet hyvin kummallisia mielipiteitä, joiden mukaan tietyt ajatussuunnat ja poliittiset ryhmittymät pitää kriminalisoida. Huonosti istuu vapauteen. Minun neuvoni on: jatka poliittisen kodin etsimistä, mutta älä haksahda narrien kanssa samaa pöytään.

Kyllä yhteiskunnan rahoituksella koulutettujen ihmisten pitäisi pystyä analyyttiseen asioitten tarkasteluun. Itse kuulun siihen ikäluokkaan, joka on lainarahalla joutunut kouluttaumaan ilman yhteiskunnan tukia. Soinia olen seurannut aivan poliittiselta alkutaipaleelta lähtien. Narrihan oli sääty-yhteiskunnassa se, joka uskalsi tuoda niitä yhteiskunnan ja jopa hallitsijan vääryyksiä esiin joutumatta vankityrmään. Ymmärrän hyvin siinä suhteessa lääkärin narrivertauksen. Perussuomalaisethan ovat nostaneet esiin niitä epäoikeudenmukaisuuksia, joita me "eliittiin" kuulumattomat olemme vuosikymmeniä saaneet kokea.

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

Sittenkö asioiden tarkastelu on analyyttistä, jos se tapahtuu kuten sinä haluat?

Juu, ei päätynyt vankityrmään, mutta isäntä oli hovi eli eliitti! Perussuomalaiset ovat eliitin narreja ja osa tuota eduskunnan teatterismia, jota vastaan olen julistanut sodan.

Perussuomalaiset nostavat esiin niitä epäoikeudenmukaisuuksia, mitä eliitti haluaa. Herää jo.

Käyttäjän kaunaherra kuva

Jos Perussuomalaiset ovat hovinarreja, niin sitten tämä yhteiskunta on suvaitsemattomampi kuin kuninkaallisten hovinarrien aikaan. Silloin ei kärjistetysti totta puhuneita raahattu oikeuteen, vaan puheiden kohteet nauroivat mukana. Suvaitsemattomat toisten puolesta loukkaantujat pilaavat meiltä huumorinkin.

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

Nuo oikeudenkäynnit ovat osana tuota teatterismia! Teatterin omistajat vetävät naruista.

Tuosta olen täysin samaa mieltä. Pikku sakkoja vastaan rapsahtaa paljon poliittia pinnoja kannattajilta ja rutkasti ilmaista julkisuutta.

Analyyttisyys on tärkeä lääkärin työssä. Johtopäätöksiä ei pidä tehdä ennakkoluulojen vaan tutkimuksen ja tiedon pohjalta. Kyllä jo SMP:ssä mukanaolleena ja nyt perussuomalaisena valtuutettuna tunnen asioita sen verran syvältä ettei pelkkä inhimillinenkään kömmähdys ole osoitus tyhmyydestä kuten haluat osoittaa heräämisellä!!

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

Jos olet noin kauan ollut mukana, niin sitten varmasti osaat kertoa UMJ:stä, suomalaisesta vaalipetoksesta jne. Sain tuntea erään samaa taustaa olevan. Petyin karvaasti. En vieläkään tiedä, onko hän täyshuijari, vai vaan täyssokea.

Suomalaisia voi kyllä pitää mielenvikaisina kun katsoo nykyisten hallituspuolueiden ja Keskustan toimia viime vuosikymmeninä ja vielä löytyy näitä puolueita äänestäviä höynäytettäviä. Suomi on jo myyty ja kohta viedään tuhkatkin pesästä, silti hihkutaan hyvinvontivaltiostamme jossa velkarahalla elämme. Soini ei välttämättä kannata EU-sta eroamista, eikä välttämättä eurostakaan vaan tästä tukipolitiikkasta luopumista jos olen hänet oikein ymmärtänyt. Asiakeskustelussa Soini on vahvoilla järkevine mielipiteineen, siksi asioista ei haluta puhuakaan vaan mielikuvista joita PerusSuomalaisille annetaan eli siis leimataan.

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

Tukipolitiikasta keskusteleminen ilman EUvostoliitosta eroamista on sanahelinää ilman minkäänlaista merkitsevyyttä.

Käyttäjän VILENIN kuva

M.Isoaho,voiman pysäyttää vain vastavoima.Riittävän vahva yhtynyt oppositio yhdessä ilman eduskuntapaikkoja olevien puolueiden kanssa voi olla vastavoima.Nykyhallitus on uudelleen syntynyt SKDL,Suomen Kansan Demoktaattinen Liitto,joka sekin koostui useista järjestöistä johtavana voimanaan SKP. Jo muinaiset Roomalaiset sanoivt hajoita ja hallitse.
Älä ole hallitusta tukevien hajoittajien joukoissa, mutta omahan on valintasi:

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

Aimo hyvä. Kerro minulle, mikä on UMJ? Mikä on Timo Soinin kanta siihen?

Käyttäjän VILENIN kuva

Minä en kanna Soinin enkä sinun syntivelkaa, kysy Soinilta sieltä saat koordinaatit.

Käyttäjän Vastakarva kuva

Minulle persujen funktio on aiheuttaa sekaannusta vallanpitäjien riveissä. Jos persut vielä onnistuvat muuttamaan politiikkaa terveempään suuntaan, se on ylimääräinen bonus.

Jatkuva pienpuolueitten perustaminen vain hajottaa opposition voimat ja tukee siten vallanpitäjiä. Katsotaan nyt ensin onko persuista mihinkään. Jo kuntavaalien jälkeen pitäisi jotakin alkaa tapahtumaan ja sikäli kuin eduskuntavaalit vielä järjestetään, persut pääsevät näyttämään kyntensä jos niitä on. Kynsiä.

Käyttäjän farrier kuva

Ollaanpas vapauspuolueessa katkeria persujen menestyksestä....

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

Olavi ja Eero eivät ollenkaan ymmärrä, mitä yritän sanoa. Suosittelen kattokärpäsperspektiiviä kihomatoperspektiivin sijaan.

Käyttäjän Vastakarva kuva

Joo, aika mustalta näyttää tästä perspektiivistä.

Käyttäjän farrier kuva

Voisitkos sieltä suolinkaisperspektiivistäsi kertoa, mitä sitten yrität sanoa?

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

Entäs JOS kirjoittamani on totuus?

Käyttäjän Vastakarva kuva

Jos minulta kysyt niin kyse ei ole totuudesta vaan siitä kenellä on isoimmat pyssyt.

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

Tähän loveen lankeaa moni: kilpailuun.

Käyttäjän Ellinoora kuva

Jos ihminen ei tunne ihmiskunnan historiaa,hän on tuomittu toistamaan samat virheet kuin menneisyydessä.
Timo Soini on Vatikaanin pikku pupetti, jonka tehtävänä on tuoda esille niitä asioita mihin kansa on tyytymätön.Siis antaa illuusio demokratiasta.Hän (Soini)työskentelee ensisijaisesti maailman yhdentymisen puolesta(Roomanklubin tavoite)EIKÄ itsenäisen Suomen itsemäärämis oikeuden säilyttämisen puolesta.

Tässä hyvä dokkari! katso Mirjaleena kun ehdit !(sharesta,maytreyasta,zeitgaist ym.bluffit)
http://www.youtube.com/watch?v=ptjUhuv90vs&feature=related

Maltan ritari Rick Santorum on yksi jenkkien presidentti ehdokas :)
http://galatiansfour.blogspot.com/2012/01/duggars-support-catholic-knigh...
http://galatiansfour.blogspot.com/search/label/Luciferian%20Networks

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

Näennäisdemokratia, lumedemokratia, illuusiodemokratia. Hyviä synonyymejä.
Itsenäisyyspuolue taistelee myös maailman yhdentymisen puolesta, ja muut puolueet myös. Vapauspuolue ei ole ottanut vielä selkeää kantaa asiaan, toivo elää.

Käyttäjän Ellinoora kuva

ps.
“The best way to control the opposition is to lead it ourselves.”
― Vladimir Ilyich Lenins

"Timo Soini on Vatikaanin pikku pupetti"

Kylläpä on lapsellista herjaa.

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

Miten tuon ilmaisisi niin, että ihmiset sen ymmärtäisivät, eikä se olisi lapsellista herjaa?

Käyttäjän heljakolehmainen kuva

J Makkoselle ja muille Timo Soinin ihailijoille, ottakaa selvää asioista. Esim. tällä sivustolla asiallista tietoa http://maallikkoapuri.blogspot.com/
Koko Euroopan Unioni on perin juurin katolinen hanke, meidän on sitä vaikea tai lähes mahdoton ymmärtää täällä luterilaisessa suomessa. Timo Soinin lähin mies ja neuvonantaja muuten kuuluu katolisen kirkon Opus dei järjestöön, sattumaa?

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

Heljä osasi ; ) Kiitti Heljä!

Käyttäjän VILENIN kuva

Ploki on entinen, mutta kuvasi olet vaihtanut,sirkushuvien tarjonta jatkuu tosin leipä on kaventunut nykyhallituksen ansiosta.

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

Hei, kattokaa tämä, jotka englantia osaa. Toisaalla toiset ovat päätyneet ihan samaan versioon kuin allekirjoittanut. Olen yhdistänyt itse omatoimisesti samat asiat kuin tässä. Tosin en katsonut vielä loppuun, se täytyy nähdä eli mihin tässä johdatellaan:

http://www.youtube.com/watch?v=ptjUhuv90vs&feature=related

Tämän tyyppiset elokuvat johdattelevat yleensä johonkin eli varokaa jokatapauksessa.

Mies sanoo, että älkää uskoko mitä sanon, vaan tutkikaa itse. Heh, oli ihan kiva siihen todeta, että on jo tutkittu, vanhaa stooria... Ei sen puoleen elokuva on tehty samoihin aikoihin kuin minäkin kirjoittelin Zeitgeistista.

Sain tuosta taas uutta puhtia ajatuksille, että sitä kirjoitusta taas tässä pukkailee piakkoin...

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja