Luovan blogistin kompleksisuus voi olla rikkaus?

Kun tässä pikku joululoman peuran töytäisyineen, ojan pohjalla autoilemisineen, omaan taloon vangiksi jäämisineen, vesivahinkoineen, sähkökatkoineen yms. päädyin pelastamaan kirjallisuuttani veden turmeluksesta, löysin Jussi T. Kosken kirjan "Luova hierre" vuodelta 2001, jota löyhästi osalti siteeraan ilman siteerausmerkkejä. Tuon kirjan sanoma voisi helpottaa lukijoitani ymmärtämään blogiani paremmin.  Nuo kommellukseni olivat pienimuotoista lisäoppia, koska elämäni on hitaampaa kuin aiemmin ja vauhti täten oli todella hidas.

Tunnista piirteeni, niin tunnistat luovan persoonan. Voihan luova toki olla muutakin, mutta luova on jo sinänsä kompleksinen eli monimutkainen, mikä tekee hänen ymmärtämisestään ja hahmottamisestaan hankalaa tai vaikeaa. 

On joitakin kymmeniä ihmisiä, jotka ovat seuranneet kirjoituksiani uskollisesti otaksun. Heille voi olla mielenkiintoista verrata lukemaansa seuraaviin piirteisiin, ominaisuuksiin, jotka poimin itseäni koskettaen edellä mainitusta kirjasta.

Satunnaiset lukijani ja ne trollitkin voivat saada hieman enemmän kosketuspintaa teksteihini, kun tietävät, mihin viitekehykseen aina-sen-sen-saman-"lääkityksessä-parannettavaa"-"psykoottiseltavaikuttavan"  -arvioinnin sijaan.

-Moninapaisuus. Yksilön sijasta olen monilo. Sisällän vastakkaisia käyttäytymis- ja toimintamalleja, jotka toimivat hedelmällisesti vuorotellen.

- Energinen, mutta vetäydyn tehokkaasti hiljaisuuteen ja lepoon, pystyn säätelemään energian käyttöäni optimaalisesti, luovuutta ruokkien. Osaan ladata akut tehokkaasti. Vaihtelu toimii yhden päivän aikana, viikkojen aikana että vuoden aikana. Vaikka voin olla hyperaktiivinen, nukun suhteellisen paljon, väsyneenä en olisi luova, aivot eivät toimisi.

- Huumori, lapsenomaisuus, mutta kujeileva vain vähän. Estot ajattelulle eivät ole "aikuismaisen" jäykkiä. "Ahaa-hahaa" -elämykset ovat lähellä toisiaan.

- Fantasia ja jalat-maassa yhtäaikaisesti. Alvar Aalto: todellisuudentajuinen taktikko, joka ratkoi käytännön ongelmia kekseliäästi...suhteutti yksittäiset ilmiöt aina kaiken kattavaan kokonaisuuteen.

- Realismin ansiosta aikaa ja energiaa ei tuhlaannu epäolennaiseen tai ongelmiin, joita ei voi ratkaista. Niiden asioiden tunnistaminen onnistuu helposti, mihin kannattaa panostaa ja mihin ei.

- ekstrovertti ja introvertti vuorotellen, tilanteen mukaan

- luovuus ja nöyryys vuorotellen

- samanaikainen traditionaalis-konservatiivinen ja kapinallis-vallankumouksellinen

- kyky löytää tarkoituksellisuutta ja nautintoa keskellä olemassaolon kaaosta 

Nämä poiminnat olivat Csikszentmihalyiltä (1996). Tunnistan itseni niistä hyvin ja ei ihme, että minua on sanottu erikoiseksi melko usein. Jos luovuutta voi pitää hyveenä, tavoiteltavana tilana, sanoisin, että luovuus on (vastakkaisten asioiden tai ominaisuuksien) tasapainon tavoitteen ymmärtämistä ja samalla sen hyväksikäyttämistä voimavarana. Tässä taisin sanoa juuri myös terveen yhteiskunnan toiminnan tavoitteet.

Ehkä juuri tuosta asetelmasta luovuuden virta, energia syntyy; eikä vain yhdestä vastinparista, navoista (yksiulotteisesti), vaan monista napapareista, jännitteistä,  jonka lopputulos on kompleksinen, moniulotteinen ja täten tavoitteellinen, laaja, mutta hallittu kokonaisuus. Juuri tälläinenhän yhteiskuntakin on, moninaisia vastakkaisia asioita.

Ei-luovat henkilöt tasapainoittavat toisensa jingin ja jangin tapaan. Luovan ihmisen olemus on taas kuin kaksineuvoinen mato. Luova henkilö ei tarvitse kumppanikseen vastinparia, vaan muusan, moottorin. Tämä tuo ristiriidan parisuhteisiin, jos kumppani ei ole luonteeltaan muusa.

Barronin mukaan (1997) luovien henkilöiden motiivi on pyrkimys rakentaa kosmosta, järjestystä suhteessa itseen ja maailmaan, halu tehdä ihmiskunnalle jotakin, mikä vie kehitystä eteenpäin. Blogikirjoituksessani "Antikirjoituksen maailma. Nyt." kulminoituu tuo määritelmä. 

Tietoisena siitä, että vain harva sen lukee ja vielä harvempi ymmärtää koko kokonaisuudet, joista kirjoitan, koen olevani säveltäjä, jota ei ymmärretä eläessään ja unohdetaan jo ennen kuolemaa.  Suuri riski on tietenkin suoltaa tekstiä ja mielleyhtymiä ja alittaa kaikki rimat a la Idols. Onneksi sentään itse ymmärrän itseäni...

Motiivina voi olla myös eskapismi, halu paeta jotakin. Ainakin tällä hetkellä haluaisin paeta antikristillistä maailmaa, ennen halusin paeta ei niin hyvin itseäni kohdellutta maailmaa, joka näyttäytyi pöytälaatikkosävellyksinä.

Ymmärtääksenne kirjoituksiani: luovuuteen liittyy myös sisäistä luovuuspakkoa ja -halua, joka ei ole tietoista ajattelua tai laskelmointia, vaan se on kuin paskahätä...

12-20 vuotiaina luovat henkilöt poikkeavat ikäisistään niin paljon, etteivät he ole suosittuja vertaisryhmissään. He eivät myöskään mukaudu vertaisryhmiensä kulttuuriin, mikä suojelee heitä ja auttaa käyttämään energiansa olennaisiin kohteisiin. He ovat yksinleikkijöitä, omissa oloissaan viihtyviä. 

Tämä seikka on todennäköisesti altistanut itseni koulukiusaamiselle ja täten vahvistanut poikkeavuuttani ja erilaisuuttani. Helppoahan se näin jälkikäteen on analysoida. Koulukiusaaminen jätti elämääni kuitenkin varsin syvät arvet, joita sitten vanhempana tavalla ja toisella on tullut paranneltua.

Ihminen ei voi olla normaali ja poikkeuksellinen yhtäaikaa. Marginaalisuuden kokemus saa erilaiset lapset myöhemmin epäilemään virallisia totuuksia, tapoja ja käytänteitä (!).

Luovuuteen kun vielä voi yhdistää kohdallani kokemukset sukulaispedofiilistä, joka muiden edessä, muiden tietämättä vuosia hyväili rintojani, niin mahdollisesti ymmärrätte jo paremmin ulottuvuuksia, joita käsittelen blogikirjoituksissani.

Luovuuden keskeisenä kriteerinä on kuitenkin julkinen tunnustaminen: idean tai tuotoksen uutuuden ja arvon arvioivat muut henkilöt. Tosin kätten töissä monelle kaappiluovalla riittää jo omien töiden ihailu riittäväksi luovuuden mitaksi. Itse vastustan ajatusta, etteikö luova persoona voisi silti olla ilman yhtään julkista tuotosta. 

Olen elämässäni säveltänyt, mutta tehnyt myös monia muita luovia asioita. Kirjoittamaan opetti itsensä ampunut äidinkielen opettaja. Visuaalisuus ja käden taidot ovat olleet osana elämässäni. Koskaan en ole ollut niissä erityisen taitava tai lahjakas, mutta iloa niistä on elämään kertynyt.  Nyt luovuuspakkoni, ja -hierteeni on suuntautunut politiikkaan, ajatteluuni maailman tilanteesta. 

Luovuus auttaa minua hahmottamaan ja näkemään kokonaisuuksia, "suhteuttamaan yksittäiset ilmiöt kaiken kattavaan kokonaisuuteen".   Traditionaalis-konservatiivis-kapinallis-vallankumouksellisuus on ihan näppärä yhdistelmä kansalaisaktivistille.

Koen nostavani häntääni. Mutta miksi? Poikkeuksellisen ja monimutkaisen monilon luovuus ja erilaisuus tämän päivän politiikassa olisi rikkaus, mutta kuolee ilman kuulluksi tulemista. Toisinajattelijathan synnyttää sinänsä jo yhteiskunta, joka ei kuule toisinajattelijoita.  Lisäksi käsittelemäni aiheet ovat omiaan kuolettamaan ajatukseni ennenaikaisesti. 

Olen siis erilainen myös keski-ikäisenä. Tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa soisin hitusen suvaitsevaisuutta olevaisen erilaisuuteen, että maailmankuvamme kristalloituisi yhä enemmän ja sitä kautta hahmoittuisi muutosten todelliset tarpeet.  

Tutkimalla tuota tulvan alta löytynyttä vanhaa kirjaani taisin selvittää eniten itselleni, kuka olen ja miksi toimin kuten toimin, mutta ehkä joku oppii tunnistamaan ja ymmärtämään näitä erilaisia ihmisiä paremmin. Ja ehkä joku keksii tavan, miten luovan ajattelun ominaisuuksia voisi hyödyntää paremmin yhteiskuntamme tervehdyttämiseen.

Luovuus on runsaudensarvi, jonka tajuan nyt ottaneeni käyttöön yhteiskuntamme edun hyväksi. Yritys- ja finanssimaailma käyttävät luovuutta voimavarana. Omin sanoin: he käyttävät sitä hyväkseen ja aikaansaannokset ovat megalomaanisia ja elämän vastaisia.

Ihmisillä ja tämänkin maan kansalla ei ole luovuutta voimavarana, ei tinkimätöntä ajattelijaa. Taiteilijapiirit hännystelevät usein rikkaita saadakseen elantonsa. Kansa tukee henkilöitä , joille valta, suosio, raha ovat motiiveina samassa suhteessa kuin yksilöt ajavat omaa etuaan ja haluavat kuulla seireenien lauluja. Näin hukkuu orastava luovuusenergia mammonallisuuteen.

Kansojen identiteettien tuhoaminen on ollut juuri tästä syystä tarpeen, jotta valta saadaan siirrettyä kansalta markkinavoimille. Yrityksillä ja finanssimaailmalla on selkeät tavoitteet: maksimaalinen kasvu. Kansallamme ei ole tavoitetta, ei identiteettiä. Tämän vuoksi se ei myöskään ymmärrä, mitä ja keitä se tarvitsisi hengissäselviytymiseensä. Kiinasta kantautui juuri huoli ko. asiasta: länsimaistuminen hajottaa Kiinan.

Näen asian niin, että hedelmällisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa sijaa saavat elämänviisaudella kyllästetyt luovat persoonat, jotka takovat hedelmällisellä yhteistyöllä vastakkaisista lähtökohdista kansan identiteettia ja energiaa. Maapallo on kaksi napainen, sähkö on kaksinapaista, elämäkin on. Vuorottelua, kiertoa. Tasapainoa.