Vieraan vallan alainen Suomi ja tuunatut vaalitulokset
Kansallisen Kokoomuksen veljespuolue Venäjällä tuunaa vaalituloksia sopivasti siihen rajaan saakka, ettei kansa lähde vielä kadulle, kerrottiin eilisessä Aamulehdessä jonkin yliopistojehun mukaan. Aiheesta sopii kirjoittaa; nyt pyllistetään tällä kertaa itärajan taakse.
Sen sijaan Puolan lynkatun johdon murhatutkimuksista a la Venäjä ei sopinut hiiskua ja asia siunattiin Venäjän suorittamana 'onnettomuustutkintana'.
Median valossa Venäjän vaalit ovat vilpilliset -niin mihin verrattuna... Suomeen? Jos kerran vaalien tuunaaminen Venäjällä on täysin mahdollista kansan kadulle marssimis -rajaan saakka, niin siitä tulee väistämättä mieleen se tosiseikka, että näin Suomessakin tehdään ja vapaassa mittakaavassa: kansa ei kadulle lähde, vaan tuijottaa omaan napaansa.
Tein tutkintapyynnön poliisille aiheesta maaliskuussa 2011:
http://mirjaleenaisoaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/64344-tutkintapyynto
Puhelimitse sain tietää, että asia siirtyi Helsingin päähän. Mitään ei ole kuulunut, tuskin kuuluukaan. Olisihan se hyvä tietää, ettei poliisi näe Suomen vaaleissa mitään tutkittavaa, ja perustelut siihen.
Viime eduskuntavaalien jälkeen eräs keskustalainen ehdokas totesi, että häneltä oli varastettu ääniä sadoittain erään todistajan mukaan. Hän sanoi, että aiheesta kuullaan vielä. Hiljaisuus silti vallitsee.
Tänään on surun päivä. Jos minulla olisi Suomen lippu, se olisi puolitangossa.
Suomi on raiskattu ja ryöstetty, ihmiset tehty kaistapäisiksi oman edun tavoittelijoiksi, joille vaalit ovat käsikirjoitettua tositv -viihdettä, siinä missä linnan tämän päiväiset veteraanien rienausjuhlat. Kaikki ne, jotka juhliin osallistuvat, ovat osallisina maanpetoksen siunaamiseen.
Oikein pahaa teki, kun eräskin kansalainen kehui Soinin EU-kritiikkiä. Sitä kun käsittää tämän koko poliittisen teatterin kokonaisuudessaan, niin tulee huono olo, kun kokee konkreettisesti kansalaisille läpi menneen huijausten sarjatulen. Persut ovat siitä tuorein esimerkki.
Kirjoittakaa mitä koukeroita vain vaaleissa, kyllä ne Helsingin herrat niitä sitten tuunailee.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
No joo. Hillary ei vain näytä löytävän malkaa omasta silmästään: Libyan
tuhoaminen, hyökkäysvalmistelut Iraniin, pommitukset Afganistanissa ja
Pakistanissa yms.
Hei,
Suomen vaalit niin kuin Venäjänkin vaalit on masinoitu. Suomen vaalilaskennan hoitaa Tieto Oyj. On tärkeää että saadaan "sopiva" vaalitulos. Persujen jytkykin saatiin sopivan vahvaksi mutta ei liian vahvaksi. Siksi vanha valta hallitsee yhä ja tanssii linnassa.
Silti, linnassa juhlii ihmisiä jotka juhlivat siellä meidän puolestamme. Katsoin silmä tarkkana kättelyt ja tunnistin sieltä 4 läheistä asiakaspariskuntaani ja muutaman muuten tutun. Kyllä tämä kansa koostuu pienistä piireistä. Sanotaan, että tarvitaan vain 6 porrasta tunteakseen kaikki maailman ihmiset. Meillä suomalaisilla on vain 4 porrasta huipulle, itsellänikin on vain 2 porrasta valtakunnan huipulle vaikka en "huippua" itse tunnekaan. Samanlaisia ihmisiä he ovat kuin me muutkin.
Olisko tästä varjovaalit 2011 kokeilusta mitään apua pohdinnoillesi ?
Ohessa,
http://www.varjovaalit.fi/tulokset.htm
Ihmettelin itsekkin tuon varjovaalin tuloksia vrt. viralliseen tulokseen.
Toki kaikki eivät käytä nettiä, tai edes tienneet tuosta kokeilusta.
Helpompaa se on vaan kömpiä maaliskuisessa räntäsateessa sinne koululle äänestämään perinteisellä ja luotettavalla kynällä ja paperilla, kun se netti on niin hankala ja epäluotettava.
.. sarkasmi : off
Mirjaleena: "Suomi on raiskattu ja ryöstetty, ihmiset tehty kaistapäisiksi oman edun tavoittelijoiksi, joille vaalit ovat käsikirjoitettua tositv -viihdettä, siinä missä linnan tämän päiväiset veteraanien rienausjuhlat."
Juuri näin. Sait kiteytettyä yhteiskuntamme tilan varsin hyvin yhteen lauseeseen. Ikävä kyllä ennen muutosta tarvitaan ensin herääminen todellisuuteen, eikä edes tästä vielä kovin vahvoja merkkejä näy.
Joulumusiikkia Jutta Urpilaiselta: En etsi valtaa loistoa... http://www.youtube.com/watch?v=pmzlnxL1JxU&feature=related
:)

Kommentoi 12 kommenttia