Erotaan EU:sta ja YK:sta! suomalainen henkeen ja vereen

Nanorokotteet nyt: globaali huijaus käynnissä!

YHTEISKUNTAKESKUSTELU SIIRTYKÖÖN UUDELLE TASOLLE

Ensinnäkin pahoitteluni tekstin pituudesta, mutta se on verrannollinen asian tärkeyteen. Sosiaali- ja terveysministeriön lakiesityksessä, jossa lapset halutaan lääketieteellisiin tutkimuksiin ilman vanhempien lupaa tai että vanhempia edes siitä informoidaan,  avautuu todisteena maailma, minne meitä ollaan viemässä.  Tänään Pirkanmaan sairaanhoitopiirin infektiolääkäri Jukka Lumio uskoo, että ensi syksynä on vuorossa uusi H1N1-epidemia, mikä tarkoittaa, että uusi show kuolleisuustilastoista ja kuolemanpelon lietsomisesta  alkaa jälleen. Sen lisäksi meillä voi olla ties kuinka monta pandemiauhkaa tulossa.

Nyt jokaiselle suuhun avainkysymys: Mitä lääkärisi tietää nanoteknologiasta?


Voin vastata tämän hetken tilanteesta. Suurin osa ei tiedä mitään, jopa yhtään mitään. Minäkään en tiennyt ennen. Oletteko te kuulleet keskustelua julkisuudessa nanolääketeollisuudesta? Minä en ole. En ole myöskään yleislääkärinä kuullut yhdenkään tahon puhuvan nanolääketeollisuudesta, varsinkaan nanorokotteista, sen nykyhetkestä ja tulevaisuudesta. Mutta jotta mielenkiintonne (jota tarvitaan) heräisi, lainaan puoluejohtaja T. Soinin tapaa esittää asia:

Missä nanolääketeollisuustutkimus maailmassa siellä GlaxoSmithKline
Missä GlaxoSmithKline siellä rokotteet
Missä rokotteet siellä ihmiset, varsinkin lapset
Missä ihmiset ja lapset siellä lainsäädäntö
Missä lainsäädäntö siellä poliittinen eliitti
Missä poliittinen eliitti siellä GlaxoSmithKline
Missä GlaxoSmithKline siellä miljardien bisnekset
Missä miljardien bisnekset siellä veronmaksajat, jotka laskun maksavat

Hyökkäämällä ainoastaan GlaxoSmithKlinea kohtaan en näkisi metsää puilta. Kaikkien alojen monikansalliset yhtiöt ovat omalla tahollaan samassa veneessä. Mutta keskityn yhteen asiaan kerrallaan, koska GSK hallitsee tällä hetkellä Suomessa.

Mikä on nano?

Nano on kerrainnaisyksikkö. Nanometri on metrin miljardisosa eli 0.000 000 001 metriä ja kaikki maailman nykyinen tuhansien miljarien nanotutkimus ja nanoteollisuus askartelee tämän mittatason aineilla. Nanoluokan hiukkaset, joita voidaan kehittää lukemattomista eri aineista mm. hiilestä, ovat niin pieniä, että ne kulkeutuvat ihmisessä solukalvojen läpi ja osa niistä muuntuu reaktiiviseksi eli ”ärhäköiksi” tuntemattomasta syystä.

Vaikka nanohiukkanen ihmisessä pääseekin solukalvojen läpi, niin siitä huolimatta ne voivat myös kertyä ihmiseen, kuten isoveljensä asbesti, joka on tuhat kertaa suurempi. Toisaalta taas nämä pienet hiukkaset voivat kulkeutua  iho-, keuhko-, limakalvosolujen läpi poispäin ihmisestä:  jos ne pääsevät sisään, ne pääsevät myös ulos leviten ympäristöömme ja muihin ihmisiin. Voihan olla, että nanoteknologia voisi olla hyväkin tieteenala, mutta ei välttämättä meidän todellisuudessamme.

Varhaisin teknologiassa käytettävä luontainen nanohiukkanen on noki, jonka on arveltu aiheuttavan satoja kuolemia Suomessa.  Rokotteena noki tuskin olisi yhtään terveellisempi.

http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/article302271.ece

En ole tiedettä vastaan muutoin kuin silloin, kun siitä on korruption kautta tehty valtapeliä, nykyisin valtapeliä maailmanherruudesta kansalaisia ja heidän valtioitaan vastaan. Vastaus kysymykseen, kuinka nopeasti tieteen pitäisi kehittyä  -”kehityshän” on ollut huimaa – on se, että tieteen kehittymisen vauhti on sopiva, kun sen kehittyminen ei perustu keinottelutalouteen eikä maksimaaliseen voiton tavoitteluun ja on ympäristöstään sekä toisistaan huolehtivien kansalaisten, siis ei korruptiolla valtansa saaneen poliittisen eliitin ja sen säätelemän puoluekurin, aktiivisen lainsäädännön alaista. Muussa tapauksessa kehitys on ihmisyyden ja ympäristön vastaista eli negatiivista.

Maailmanlaajuisten uhkakuvien kehittely on käytännössä monikansalliseen teollisuuden intresseihin  luotuja ongelmia. Todellisia ongelmia ei haluta ratkaista, ennen kuin ainoaksi ratkaisuksi on saatu kehitettyä maailman hallitus ja sen toimet, jotka sisältävät heille yksinvaltiuden maailmanvaltaan. Yksilötasolla ihmiselle luodaan yhä uusia ja uusia tarpeita, jotka pitävät yllä alituista tyytymättömyyden tunnetta ja saavat ihmiset haluamaan yhä enemmän ja enemmän.
Lainaan Työterveyslaitoksen artikkelia ”Nanoteknologiat ja nanopartikkelit –hyöty vai uhka terveydelle? : …Tutkimus on kohdistunut etupäässä (nano)teknologian kehittämiseen ja uusien nanopartikkeleiden tuottamiseen ja karakterisoimiseen teollisia sovelluksia varten. Terveys- tai turvallisuusvaikutuksia ei ole juurikaan tutkittu.”

http://www.ttl.fi/Internet/Suomi/Tiedonvalitys/Verkkolehdet/Tyoterveiset/2006-03/8.htm

Lainaan jälleen Työterveyslaitosta: ”Asbestikuidut ovat ohuita, noin 0,05-3 µm paksuisia kuituja ja ne pääsevät keuhkoissa keuhkorakkuloihin asti. Kaikki asbestilajit ovat terveydelle vaarallisia. Asbestipölylle altistuminen aiheuttaa asbestoosia, keuhkosyöpää ja keuhkopussin mesoteliomaa sekä eräitä muita sairauksia ja keuhkomuutoksia. Asbestin aiheuttamilla sairauksilla on pitkä, 10 – 50 vuoden viive altistumisen alkamisesta sairauden ilmenemiseen”. Tämä pohjustukseksi seuraavalle:

Kuten ”missä-siellä” osiosta voitte päätellä GlaxoSmithKline on terästäytynyt rokoteteollisuudessa, siinä missä mm. Baxter, Sanofi-Aventis ja Novartis. Heidän ainoa olemassaolonsa tarkoitus on tuottaa maksimaalista voittoa. Nykyiset ”kilpailutalouden” keinot siihen ovat seuraavat:

1.       Nanorokoteteknologia on halpaa ja tehokasta, kallista virusta tarvitaan vähemmän nanokokoisten adjuvanttiliuosten avulla. Ensimmäiset nanorokotemallit ovat olleet valmiit jo parisen vuotta sitten lukuunottamatta laajoja ihmiskokeita. Nanoadjuvantit kuljettavat rokotuksen jälkeen minuuteissa itsensä ja halutun aineksen, esimerkiksi viruksen osan, haluttuun kohteeseen kuten imusolmukkeisiin suurina pitoisuuksina.

http://www.fiercebiotech.com/press-releases/nano-vaccine-hepatitis-b-shows-promise-third-world

http://www.in-pharmatechnologist.com/Materials-Formulation/Nano-needles-...

2.       Jotta hyvin kalliit nanohiukkasten sivuvaikutustutkimukset (jotka voisivat vaatia haittavaikutustutkimuksia 10-50 vuotta tai jopa enemmän) voidaan ohittaa, tarvitaan sopivia maailmanlaajuisia muutoksia ja uhkakuvia, jotka meille on järjestänyt World Health Organisation muuttamalla viime toukokuussa pandemian määritelmää; enää ei tarvita pandemiassa huomattavaa kuolleisuutta, eli kausi-influenssakin on nyt myös pandemia.  WHO:n ohjeistukset eivät ole VIELÄ maailman laki, mutta lain tapaan noudatettavia.

http://www.who.int/csr/disease/avian_influenza/phase/en/index.html

3.       Lääkkeitä valmistavat tehtaat pidetään salaisina (liikesalaisuus)  ja ne sijaitsevat mahdollisesti köyhissä maissa, joissa ei ole työterveyshuoltoa, eikä lainsäädäntöä siltä osin. TV:ssä voimme nähdä joskus  lääketeollisuuden propagandaohjelmia tietämättä mitään silti todellisuudesta. Läpinäkyvä valvonta on mahdottomuus.

4.       Tarvitaan kuoleman ja sairauksien pelkojen lietsomista jokaisen maan terveysministeriöiden ja median taholta.

5.       Jos ihmiset pääsevät lähemmäksi elämän ydintä eivätkä pelkäisikään niin paljoa kuolemaa ja elämää itseänsä, heillä on käytettävissä  järeitä biologisia aseita, jotka jo I maailmansodan jälkeen kiellettiin (tästä aiheesta minulla on hypoteesi, jonka esitän myöhemmin).

Me voisimme verrata tarvittavia lääketieteellisiä nanorokotetutkimuksia siihen, että joukolle ihmisiä annetaan asbestia hengitettäväksi ja sen jälkeen seurataan ihmisen terveydentilaa jopa viisikymmentä vuotta. Tästä vertauksesta voimme päätellä, että todennäköisesti jopa kaikki ihmiskokeet ovat epäeettisiä ja jos  niitä pystyisi jollakin tavalla pitämään eettisinä, tutkimukset tulisi kestää kymmeniä vuosia.

Lähes kaikki nanohiukkaset ovat keinotekoisesti tuotettuja ja aiheuttavat ympäristöllemme yhä suuremman ongelmajätekuorman. Keinotekoiset nanohiukkaset eivät katoa, vaan kertyvät yhä laajemmissa mittakaavoissa luonnonkiertokulkuun, jonka seuraukset voimme nähdä ainoastaan pahimmissa painajaisissamme.

Mutta mitä opetti minulle Salaa vanhemmilta lapset lääketieteellisiin tutkimuksiin -lakiesityksen vastustaminen, kun odotin  kaikkiin medioihin tehdyn mielipidekirjoitukseni massapostituksen jälkeen median ottavan yhteyttä tai tarttuvan edes äärettömän tärkeään asiaan heti. Vain muutama lehti sen julkaisi ja yksi aiheesta henkilökohtaisesti huolestunut tv-toimittaja otti yhteyttä, mutta perui haastattelun myöhemmin saamiensa ”orderien” vuoksi  (vrt. New World Order).

Kului lähes kaksi viikkoa ennenkuin yhtenä päivänä Turun sanomien artikkelin perusteella huomattava määrä medioita julkaisi jutun aiheesta, tällöin STM:öön lähetettävien kansalaislausuntojen lähettämiseen oli jäljellä enää kaksi päivää. Tällöin julkista keskustelua hallitsi median valitsemat tahot, eikä meidän aktiivisten ”nettikansalaisten” mielipiteet ja halu vaikuttaa. Sain sanoa kaksi lausetta YLE:n Päivän peilissä. Kaksi lausetta oli asian kansalaiskeskustelun osuus mediassa.

Miksi ohjelma peruttiin, oli se, että olin aloittanut haastattelua odotellessa ”Salaa vanhemmilta”-adressin avulla netissä tiedon levittämisen Jyrki Kuoppalan ohella hänestä silloin vielä tietämättä ja että Iltasanomat oli yksi mielipidekirjoitukseni julkaisijoista ja he olettivat, että kaikki mediat ottavat nettilevinnäisyyden ja Iltasanomien mielipidekirjoituksen vuoksi yhteyttä, ennen kuin heidän ohjelmansa tulisi ulos tietäen, että ne kaikki muut mediat olivat saaneet saman tiedon yhtä aikaa ko. ohjelman kanssa edellisellä viikolla. Ja siis kukaan ei ottanut yhteyttä. Tämän perusteella  minusta tuntuu, että mediakartelli on hyvin hallittu.

Tästä oppineena, levitän tämän tekstin, jolla toivottavasti aito rokote-, yhteiskunta- ja elämänarvokeskustelu lähtevät käyntiin koko maassa,   e n s i n netissä ja siihen tarvitsen teidän, jotka ajattelevat minun olevan aidon totuuden jäljillä, apuanne. Pyydän, älkää ahdistuko kuin korkeintaan hetkellisesti, vaan keskustelkaa ja keskustelkaa toistenne kanssa  tukien ja kaikki ne, jotka haluavat vaikuttaa maailman menon kulkuun, tervetuloa mukaan!  Facebookissa on ryhmiä valmiina, jossa käsitellään Salaa vanhemmilta -lakiesitystä ja tämä teksti on toivottavasti konkreettinen osa sen tulevaa keskustelua.

Valtava on se ahdistuksen määrä maailmassa tällä hetkellä poliittisen eliittimme median välityksellä kuolemanpelkoa lietsoessa vääristyneillä kuolemansyytilastoilla. Jos kaikki maailmantilastot on luotu samalla periaatteella kuin Suomessa, H1N1 on ollut ystävällinen tauti ainakin toistaiseksi. 

Tämän tekstin luojana haluan antaa kaksi sääntöä niille, jotka haluavat vaikuttamaan monikansallisia yhtiöitä vastaan:

1.       he esiintyvät aina kaikki sidonnaisuudet esittäen, mutta eivät koskaan mainosta omaa mahdollista puoluettaan (jokaista sidonnaisuutta ei tarvitse joka kerta ilmoittaa, mutta että ne ovat löydettävissä)

2.       mikäli tämän tekstin pohjalta syntyisi kansalaisten aito koalitio eli yhteenliittymä, sitoutuisivat sen vetäjinä  olevat henkilöt mahdollisissa vaaleissaan olemaan sitoutumattomien listalla (vaikka olisivatkin oman puolueensa listalla) monikansallista valtaa vastaan taistellessa, sitoudun tähän ajatukseen myös itse. Todennäköisesti puolueeni pj. ei ainakaan ensi istumalta tule pitämään ajatuksestani !  

Maailma ei mene menojaan, vaan jokainen hetki me valitsemme sen suunnan.

Tämä asia, josta kirjoitan nyt ja josta lääkärikunta ei ole tietoinen nimeksikään, sikisi pienistä, vielä silloin nanolääketeknologiasta tietämättömistä ajatuksen iduista lääkäreiden keskustelupalstalla, jossa jouduin massahyökkäyksen kohteeksi ja jonka jälkeen ainakin pari lääkäriä lähtivät perääni netissä. Tämän tekstin jälkeen minut todennäköisesti yritetään vaientaa yhä ponnekkaammin. Kiitän muutamaa  tahoa suomenkielisessä netissä ajatusten julkituomisesta. Olen lukenut niitä aiemmin, mutta vaikka olen lääkäri, ne menivät ohi.  Toivon antavani vielä lisän kokonaiskuvan julkituomiseen. En tiedä, voitteko kuvitella, millaista lääkärin on rikkoa kollegiaalisuuden myytti ja asettua heistä suurinta osaa vastaan. Toivottavasti tuo osa pienenisi keskustelun kautta.

Tämän kaiken kirjoitin kuolemaa pelkäämättömänä työkaluna tämän maailman tuhoisaa kehitystä vastaan oman elämänkokemukseni kautta toivoen, että pystyisin tuomaan julki kokonaiskuvaa mahdollisimman laajana. Tämä ei ole tieteellistä tekstiä eikä myöskään pseudotieteellistä, vaan tekstiä aidon kansalaiskeskustelun avaamiseksi ja hyvän elämän löytämiseksi niiden rohkeiden esityön tekijöiden lisäksi.

 

Lempäälässä 14.11.2009

Mirjaleena Isoaho

äiti, lääkäri, Itsenäisyyspuolueen varapj.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän marjattahalkilahtiblogituusisuomifi kuva

Totuuden kertoja ei tässä maassa kiitoskortteja kerää, mutta jatka vaan. Ilmeisesti tiedät mistä kirjoitat. Oli kyl järisyttävää luettavaa.

Hyvä Mirjaleena, kuten Marjatta jo sen sanoi aiemmin, jatka vain kirjoitteluasi samaan tapaan. Kyllä ne luetaan. Kommentteja ei tule, koska niiden kirjoittaminen vaatisi yhtä syvää perehtymistä asiaan kuin sinä olet tehnyt.

Heh heh, siinä olet hyvin kuvannut sellaisen toimintamallin, jota voi odottaa sellaisilta "eettisesti valveutuneilta (mainoslauseesta vapaasti lainattu)" ylikansallisilta yhtiöiltä, kuten lääkeyhtöt taitavat nykyään kaikki olla. Itse olen arvellut että H1N1-metelin takana olisivat olleet mediayhtiöt, jotka ovat varmasti myös hyötyneet tuntuvasti ihmisten pelottelusta, mutta voi syyllinen olla (myös) lääkeyhtiö(itä).

Oman kokemukseni mukaan, toissa viikolla kun podin itse tämän kamalan "kuolemantaudin", ei kyseessä ole mitään kummallista. Tavallinen riviflunssa.

Itse jäin miettimään, että oliko se tarkoitushakuista kun ensi annetaan muutama sikainfluenssakuolema julkisuuteen ja sitten tehdään täyskäännös tässä jutussa, ei tiedoteta enää? Miksi ensimmäisen uhrin 8-vuotiaan "terveen" lapsen vanhemmat eivät ole julkisuudessa antaneet haastatteluja? Normaalisti tässä vaiheessa jo olisi lehdet täynnä juttuja. Jään odottamaan, että joku kuolleiden omaisista tulisi julkisuuteen, muuten epäilen sopivaa rahasummaa joko omaisille tai lehdistölle.

ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA

www.markusreed.julkaisee.fi ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi:

EI MISTÄÄN HINNASTA TYÖTÄ ENÄÄ KAPITALISTEILLE

Nämä asiat ovat olleet kyllä kauan jo tiedossa ja yksi taustavaikuttaja, entinen puolustusministeri Rumpsvelttihan on jo tuotu esiin yhtenä Massonin kätyrinä ja kyseisten sikaflunssarokotteitten patenttien omistajana.
Nyt hyökkäykseen yhdessä Mirjaleena tätä Maailman muuttamis-suunnitelmaa hautovaa klikkiä vastaan.
Saanko julkistaa tämän kirjoituksesi "Räsäsen seinälehden" etusivulla?

On tullut itsekin ihmeteltyä tuota sikaflunssaan kuolleiden määrää kun yhtään varmistettua tapausta ei vielä ole tullut, on ollut pelkästään epäilyjä sen osallisuudesta kuolemiin ja muutenkin perusflunssaan kuolee vuosittain enemmän ihmisiä.

Tähän sikainfluenssaan liittyvä paniikinomainen ylimitoitettu media myllytys sekä reaktio taudin oletettuun vakavuuteen ovat ristiriidassa järjestettyyn rokotus ohjelmaan jos tauti oikeasti olisi vaarallinen.
Luulenpa että lääketeollisuuden osakeanti on todella hyvä tänä vuonna.

Lääkärikunnan kahtiajakautuneet mielipiteet rokottamis tarpeesta ja täysin faktaton massiivinen uutisointi eivät herätä luottamusta tilanteen hallinassa olosta tai edes sen oletetusta vakavuudesta, itse olen tullut siihen lopputulokseen että jätän rokotuksen ottamatta ja kärsin sen sellaisena kuin luonto sen antaa.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva

Hui kamala, pittääköhän tuo teksti kopiojja, ennenko tapahtuu jotaki. Aivan selvästi ollaan tärkeitten asioitten äärellä ja kansa ja päättäjät nukkuvat.

Jos ossaisin kääntyä jonku jumalan puohleen, sanosin herra he eivät tiiä mitä tekevät ja annama antheeksi. Mutta entä sitten.

Nyt tämä on sitte julki. Ja tätä ei ennää vaijjeta eikä hiljennetä. Nyt asia on julki. Kiitos! Tässä ei ole oikein mittään sanoja, mutta kyllä tämän niinko käsittää, sie puhut totta. Mie uskon sinua.

Rakastavia terffeisiä jokhaisele lukijalle, met emmä pelkää mittään emmäkä hyväksy tuommosta.

Toimittajat herrää kohta ja siitäki se uusi lehti kääntyy!

Käyttäjän anttiliikkanen kuva

Aina ei tunnu hienolta olla liikennelentäjä, erityisestikään lappilaisia ja Lapin turisteja kuljettava liikennelentäjä Finnairilla - nyt, kun jokainen ropo olisi Lapissa tarpeen eikä kansa sitten huomisaamuna enää kulje.

Aina ei tunnun hienolta olla myöskään lääkäri.

Myötähäpeä ja suru kilpailevat sielussani "vapaan tiedonvälityksen vastuullisuuden" ja "akateemisen sivistyneen etiikan" raunioilla.

Olen tehnyt aika lailla työtä HiNi:n kanssa näillä tauluilla, mutta tämä kollegan kirjoitus - ja sitä edeltävätkin hänen kirjoituksensa osaltaan - ja siihen liittyvä keskustelu ovat niin älytöntä "raunileenaluukasmia", että puolestani voin varmasti lopettaa.

Ihan varmasti lopetan, nanohatun vedän päähäni ja lähden kahville enkä kellekään kerro, että olen samassa ammatissa kuin tämän blogauksen pohjat kirjoittanut puolueensa varapuheenjohtaja.

Puoluetoiminta näemmä tuo kaikenlaisia ilmiöitä esiin, joten otan osaa, puoluetoiminta ja siihen osallistuvat!

Kollegalle viimeiseksi reunamerkintä: "Ajattelisit vähän - edes"

Aiheetta enempään

aLii

Käyttäjän grohn kuva

#0 Mitä ihmettä asbestilla ja nanopartikkeleilla on tekemistä toistensa kanssa? Muuta kuin aasinsiltana harhaisuuteen? Ja ilman lääkebisnestä ei ihmisten keski-ikä olisi noussut kymmenillä vuosilla.

On virkistävää kuulla välillä toisinajattelijan pohdintoja.

Maailma lienee juuri niin paha kuin kirjoittaja kuvaa. Veikkaan kuitenkin, että monta kertaluokkaa isommat partikkelit eli hituset tappavat. AK-47 on edelleen maailman vaarallisin rokote.

Sikainfluenssan vaaroja liioitellaan paljon. Sikainfluenssan kuolleisuusluvut maailmanlaajuisestikin ovat vain murto-osa tavallisen kausi-influenssan kuolleisuusmääristä.

Sikainfluenssa-rokote on hyvin kyseenalainen, keskeneräinen. Nythän sitä testataan valtiovallan suostumuksella ja verovaroin kustannettuna sekä sairaisiin että terveisiin ihmisiin! Keskeneräinen rokote voi myös sairastuttaa ihmisiä tautiin (sikainfluenssaan), jota vastaan sen pitäisi suojata!

Paljon mielekkäämpää olisi ollut hankkia tarpeeksi lääkettä, jotta sairastuneet voidaan hoitaa.

Lääketeollisuus on sotateollisuuden ohella maailman suurimpia teollisuusaloja. Lääketeollisuudella menee nyt hyvin!

Käyttäjän hilkkalaronia kuva

Pitäs varo kirjottelemasta toisten plokeihin, mutta lääketeollisuuven kaapin päältä mennään politiikan ja sotateollisuuven huipulle, näin olen ymmärtäny.

Ja kyllä Hitler oli paha, mutta meitä höntitetään hämärähommilla monin keinoin (ruoka, lanntoitteet, lääkkeet, sovat) ja paljastukset tullee jälkijunassa, jos kerkiää tullakhaan.

Lääkkeet pelastaa ihmisiä ja lääkärit tekkee hyvvää työtä, mutta niitä vaivaa samako hoitajia, ovat kuuliasta ja kunnollista väkeä, väärälä laila kilttejä. Räyhääminen ja tappaminen on huonoa, mutta auktoriteettiuskovaisuus kylvää sitä Hitlerin voimien kaltasta tuhoa.

Ja noustappa vastustammaan auktoriteettia tai ylleistä mielipijettä, siinä tarvithaan keskitysleiristä selvinneitten voimia ja laatua. Tulipa taas innostuttua, mutta aatellaanpa asiaa.

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

Antti Liikkanen. Valitan, joudut vielä perustelemaan panettelusi. Olet ollut perässäni useamman kerran todistetusti. Ahdisteletko minua, psykiatri, SDP?

Jos sinulla on vastaväitteitä, esitä ne. Kertaakaan niin et ole tehnyt. Yhtään itsenäistä ajatusta en ole sinulta kuullut. Et edes ole kommentoinut Salaa vanhemmilta -lakiesitystä. En yhtään ihmettelisi, jos sitä kannattaisit.

Antti Liikkasen asenteesta voitte päätellä, miten vaikeaa on saada aikaan läpinäkyvyyttä, kansalaiskeskustelua ja demokratiaa aikaiseksi.

Kaikille voin sanoa, että olen perehtynyt asiaan niin hyvin kuin yleislääkärin pulliainen voi. Kaikki, jotka huomaavat asiavirheitä, pyydän, että he korjaavat ne perusteluineen tai keskustelevat.

Lauri esitti kysymyksen. Mutta viittasi paranoidisuuteen. Ja ylisti bisnestä.

Älkää nyt kaikkia uskoko mitä täällä kirjoitellaan, vaikka kirjoittaja on lääkäri. Isoaho löysästi yhdistelee asioita ja näkee salaliittoja.Eikä hän ole joutunut minkään massahyökkäyksen kohteeksi. Ei pidä paikkaansa, kun asian tiedän.

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

Niin, Markus. Tämä teksti on tarkoitettu provosoimaan kansallista keskustelua, eli voit laittaa kirjoituksiisi.

15 vuotta olen tehnyt yleislääkärin hommia, eikä koskaan ole ollut tälläistä showta. Olen kaikki ajatuksen kyhäelmäni kehittänyt keskustelemalla netissä, alunperin Kauppalehden keskustelupalstalla. Keskustelen ja keskustelen, ja sen perusteella pääni alkaa prosessoimaan ja yhdistelemään asioita. Intuitio on määräävin tekijä asioissa. Minusta tuntuu joltakin vahvasti ja aikoja myöhemmin saan vastauksen miksi. Voisin sanoa kuuntelevani sydämen ääntä kliseisesti. Haluan, että lääketeollisuus palvelee lääketiedettä eikä päinvastoin.

Jos en olisi joutunut pohtimaan tätä H1N1-showta ja hoitamaan median ahdistamia potilaita, tämä kirjoitus ei olisi koskaan syntynyt.

Kysymys on epäluottamuksesta hallitusta, eduskuntaa, mediaa ja terveyden- ja hyvinvoinnin laitosta kohtaan. Ei asiat ole silloin hyvin.

H1N1-rokotteesta en ole puhunut nanorokotteena, mutta sitä en voi kieltää, ettenkö sitä vaihtoehtoa pohtinut. Läpinäkyvää tietoahan meillä ei ole. Silloin meille jää vaihtoehdoksi yhdistellä sirpaletietoutta. Kaikki,jotka tämän lukivat, niin lukekaa myös kaikki liitteet, osa on englanniksi.

Tämä tyyppinen paranoidinen argumentaatio ja New World Order -lässyttäminen on ihan samanlaista mielikuvatehtailua kuin 30-luvulla Italiassa ja Saksassa harrastettiin.

Toivottavasti toimit lääkärintyössäsi vähemmän prominoivasti etkä julista salaliittoteorioitasi potilailles. Tällaine epärationaalinen ja faktatietoihin perustumaton tai näennäisesti perustuva blogikirjoittelu ja lehtien mielipidekirjoittelu aiheutta turhaa ahdistust esimerkiksi sikainfluenssapandemian aikana, jolloin ihmiset on tavallista ahdistuneempia jo pandemiasta johtuen, puhumattakoon siitä et ns. ammattilainen julistaa paranoidissävytteisiä teesejään netis ja mielipideforumeilla. Internet on open forum ja netistä voit saada tukea omille mielipuolisille kuvitelmillesi ja kun täällä tarpeeksi surffaileen, niin voi vieraantua elämän realiteeteista.

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

Olen hoitanut suositusten mukaan kaikki potilaat, en ole kieltäytynyt Tamiflun määräämisestä, mieluummin päinvastoin, vaikka USA:n puolustusministeri Donald Rumsfeld on kyseisen lääkkeen takana. Minä olen yrittänyt rauhoittaa potilaita. Olen ollut kiukkuinen siitä, kun media on saanut potilaalle suhteettoman ahdistuksen aikaiseksi.

Työpaikallani olen väestövastuulääkäri, niinkuin toivottavasti kaikki muutkin. Vapaa-ajalla yritän vaikuttaa yhteiskuntaan niin, ettemme ole monikansallisten yhtiöiden orjia.

Nyt täällä on paljon lääkäreitä kommentoimassa, tiedoksi. Mutta he eivät esiinny omalla nimellään. He eivät kerro tietojaan tulevista nanorokotteista, he eivät halua tehdä tätä keskustelua hedelmälliseksi.

Herätkää, NWO:ta organisoidaan uhkien varjolla kuumeisesti, siis maailmanhallitusta. Se on ihan globaalia nykypolitiikkaa, ei se muutu miksikään kieltämisestä. WHO on yksi rukkanen. G20 kokouksen jälkeen Gordon Brown totesi: Uusi maailman järjestys on alkanut, oikein Aamulehtikin uutisoi tästä. Gordonille siis foliohattu päähän.

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

Lauri, onko nanopartikkeli sinun mielestä sama kuin UFO?

Käyttäjän grohn kuva

Ei, mutta Internet tietolähteenä on, jos perusosaaminen asioista puuttuu.

Käyttäjän annaleena kuva

Mirjaleena

"En tiedä, voitteko kuvitella, millaista lääkärin on rikkoa kollegiaalisuuden myytti ja asettua heistä suurinta osaa vastaan. Toivottavasti tuo osa pienenisi keskustelun kautta."

Ei valitsemasi tie helppo ole, mutta et varmasti muuta tietä voi kulkea...

Ja se on hatunnoston arvoinen asia.

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

Vielä kiitän: OK ja PM, jotka johdattivat ajatukseni oikeaan suuntaan lääkäreiden keskustelupalstalla sen paranoidikseksi nimittelyn sekä polkemisen lomassa.

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

Lauri, juuri se on ongelma, lääkärit Suomessa eivät juuri tiedä mitään koko nanoteknologiasta. Siitä kirjoitan.

Kiitos tuesta Annaleena.

kuinka hyvin sinä tunnet nanoteknologian?

Käyttäjän anttiliikkanen kuva

#13
Olen omalta osaltani us.blogi palstoilla koettanut välittää tietoa HiNi-keskustelun osaksi.
Olen esiintynyt omalla nimelläni.

Pyrin välttämään psyko-kulttuurista tai -diagnostista nimittelyä sekä nimettyjä että nimeämättömiä henkilöitä kohtaan.

Mielestäni Isoahon kirjoitukset eivät edusta sellaista taito-tieto-tasoa hänen kuvaamastaan aiheesta, että lähtisin näillä palstoilla toteamaan muuta kuin sen, että en pidä hänen tavastaan nostaa tutkimattomia asioita tässä keskustelussa ja tässä ilmapiirissä, jossa Hippokrateen valan sisältöä - on us.blogissa hiljan julkaistu - vähän niinkuin "mitataan".

Raha on ainoa millä ääni nykyään on, se määrää ja marionetit tottelevat. Hyvänä esimerkkinä meidän huippu guruista thl:ssä ja meidän terveydestämme huolehtivista lääkäreistä voidaan pitää sisäilmaongelman ympärillä käytävää polemiikkia! KTL julisti ennen lopettamistaan sisäilmaongelman suurimmaksi uhkaksi kansanterveydellemme, tilalle laitettu thl vähättelee ja kiistää ongelman laajuuden! Foliopipoa tarjoillaan monelta suunnalta, eihän täysin kiistämätöntä syy-yhteyttä mikrobi toksiinien ja räjähtäen lisääntyvien autoimmuunisairauksien välillä vakuutusoikeudessa vakuutuslääkäreiden voimin olla todettu, tutkimustulokset vaativat lisää tutkimusta, jota kyllä kaikkien harmiksi on aloittanut viranomaisista riippumaton yritys, kyllästyttyään viranomaisten toimimattomuuteen tiedon tullessa päättäjille jo 90-luvun aluilla... Kun tutkijoina toimii kansainvälisesti erittäin arvostettu professorikin, mollaamiselta putosi pohja, joten ttl:n ja Helsingin yliopiston oli osallistuttava tutkimukseen...
Toki voidaan vähätellä mikrobien tekemisiä, mutta kun antibiootit ovat samojen mikrobien tuotoksia, jotka yleisestikin tehokkaiksi myönnetään, ihmettelen miten naama peruslukemilla muut tuotokset sitten ovatkin foliopipon aiheuttamia... Löydettyjen toksiinien käyttö bio-aseissa on vaan harhaa... Kun katsoo suhtautumista maamme ulkopuolella kosteusvaurioiden aiheuttamiin sisäilmaongelmiin, ei voi kuin ihmetellä maamme tapaa toimia! Maalataan vaurio piiloon ja kaikki on hyvin... Ihmetellään vaan miksi ihmiset sairastavat.
Ainoa reaktio päättäjien taholta myrkkyjen vaikutusten tiedon saamisen jälkeen oli se, että rakentajan vastuuaika lyhennettiin 10 vuoteen... Ihmiset menettävät terveytensä työpaikoillaan, oikeusturvaa ei ole kun vakuutusyhtiöiden mielivalta jyllää korruptoitujen poliitikkojen avustamana! Lopulta voidaan myös tuumia, kuka hyötyykään maailman sairaimmasta kansasta, jonka jo pelkkä astmaatikkojen ja diabeetikkojen määrä kerrottuna päivittäisen lääkityksen aiheuttamien kustannusten määrällä, saa kyllä monen salkunhaltijan tyytyväisen hymyn huulille!
Kun terveyden menetys työpaikka-altistuksen johdosta alkaa olla jo hyväksyttyä, miten samojen rakentajien tekemien vuokrakasarmien tilanteen suhteen asia voikaan olla täysin erilainen?
Viranomaisiin ei voi luottaa, lääkärissä tarjotaan mielialalääkkeitä, noita niin mahtavia uuden sukupolven lääkkeitä joista apua on joka vaivaan... Siis lääkkeiden, jotka nopeutetulla kaavalla käyttöön otettiin ilman pitkäaikaistutkimuksia, joiden epämiellyttävät seuraukset vaietaan ja hukataan tieto niistä lisätutkimuksiin....
Perheemme on kokenut sädesieni-home-helvetin pahimmasta päästä, apua ei saanut mistään, valituskäytäntö on ainoastaan suojelemaan viranomaisia...
Kun vaitimme lääniin terveystarkastajan toimimattomuudesta, tutkimuksista kieltäytymisestä, seuraavana ammuna oven takana olikin lastensuojelu... Onneksi tulivatkin, saivat 45 min jälkeen molemmat hengitystie oireita, eivät olleet lasta pois ottamassa hullujen vanhempien huostasta vaan uuden asunnon saaminen mahdollistui... Myöhemmin saimme materiaalinäytteestä tiedon, jossa sädesientä löytyi 70000000yksikköä, kun terveyshaitan raja-arvo 500. Lisäksi kahta hometta, joiden toksiineiden tiedetään olevan munuaisille ja maksalle vaarallisia.... Valitus ei auta, vaikka materiaalinäytteen tulokset oikeusministeriössä kävivätkin, kun valituksen käsittelynä ainoastaan kysytään kyseiseltä viranomaiselta onko oikein toiminut...
Apua ei ole tarjolla, kun ei ole paremmista piireistä lähtöisin, heitteillejättö on maamme käytäntönä, sitä on turha kiistää kauniine valojen valehtelemisineen ja papereihin mukavien sanojen kirjaamisineen, todellisuus maassamme on todella karu!

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

Antti, voit tietenkin olla erimieltä kanssani, mutta älä ahdistele. Norsunluutornissasi voit tiirailla, mitä lääkäreiden pohjasakka touhuaa, eihän se sinun torniasi heiluta.

On surullista, kun minua kutsutaan paranoidiseksi kollegojeni joukossa. Kyllä minä olen parkkiintunut, koska OLEN ollut koulukiusattu. Sempä vuoksi en katsele kollegojen parjausta, mollamista, vähättelemistä. Onneksi KAIKKI eivät ole lääkäreistä minua vastaan, vaikka monet ovatkin.

Jos minut eliminoidaan kollegojen joukosta, menetätte toisinajattelijan äänen, mutta jos menetän yhteyden teihin, niin kuinka paljon menetänkään.

Koulukiusatun lisäksi olen ollut muutakin, mutta toistaiseksi en siitä kerro.

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

Vanhat tavat, koko rakentamispolitiikka on vääristynyt, epäterve. Siitä minulla on myös ajatuksia, mutta täytyy keskittyä yhteen asiaan kerrallaan.

Käyttäjän anttiliikkanen kuva

Ohessa ensin sitaatti päivän uutisvuosta:

"FLUNSSAROKOTTEESSA MIKROSIRU!

70 vuotta täyttävä Rauni-Leena Luukanen-Kilde (ufologi, lääkäri, kirjailija, luennnoitsija) Pohjolan Sanomissa tänään:

Huumoria pitää olla, että kestää hulluksi leimaamisen.
- Sikainfluenssa on vain lievä flunssa. Suomessakin annettava rokote on virallisesti bioase.
Se sisältää mikrosirun, jolla voidaan ohjailla ihmisiä. Sen lisäksi siinä on useita lisäaineita,
kuten elohopeaa, joka aiheuttaa muun muassa autismia."

* * *

Ehdotan, Mirjaleena, että pitäydyt avoimella agendalla suljetun keskustelupalstan sisällön pohdinnasta/raportoinnista, koska se on epähienoa ja vähän vaikeata niiden kannalta, jotka luottavat keskustelujen luottamuksellisuuteen.
Lisäksi raportointi väkisin on aina rajattua ja ehkä vähän suunnattuakin?

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

Antti, nanopartikkeli ei ole UFO, vaikka voihan se siltä vaikuttaa noin solun kannalta : )

Luottamuksellista panettelua, JES. Ikäänkuin koulukiusaaminenkin tulee pitää "koulun sisäisenä asiana". Olen ärhäkkä, jos henkilökohtaisuuksiin mennään ja panetellaan, varsinkin kollegojen keskuudessa. Kannattaisin moraalia kollegiaalisuudessa. Kyseessä ei ole mikään kosto, vaan se, että en hyväksy sitä.

Olen ollut hyvin tarkka, etten suljetun keskustelupalstan asioita levittele. Mutta rajansa kaikella. Ja toisaalta juuri siellä käydyn keskustelun perusteella tajusin, että lääkärit ovat ei-GSK, NOVARTIS, BAXTER etc. koulutuksen tarpeessa, siis riippumattoman koulutuksen tarpeessa kiireellisesti, mutta kukapa sitä meillä järjestäisi? Ja että rokotekeskustelu tämän puutteen vuoksi on hyvin vinoutunutta ja vääristynyttä.

Kun pohdin julkaisenko kirjoituksen, päädyin siihen, etten voi olla julkaisematta nanoartikkelia, en voi sulautua niihin asiantuntijoiden tiettämättömyyteen tai salailuun liittyviin verhoihin.

En kertonut, että sinä olit se, joka minua on jahdannut, tosin kaikkihan sen huomasivat ja se on ihan julkinen tieto omasta ansiostasi. Muut ovat olleet nimimerkillään.

Suomessa on aika käydä keskustelu nykylääketieteestä ja sen näkymistä ja hinnoista (haittavaikutuksista) myös rokotteiden osalta. Minäkin sitten viisastun.

Käyttäjän anttiliikkanen kuva

Tässäpä tämä, asia jää puolestani muiden kuin omaan ratkaisuuni.

Käyttäjän katriinakajannes kuva

Mirjaleena, olen monta kertaa yrittänyt keskustella rakentavasti kanssasi, mutta en muista Sinuyn koskaan vastanneen. Omaa logiikkaasi seuraten voisin sanoa, että lieneekö syynä se, että olen Sinusta vain dosentin"pulliainen" ja vaarallisesta sdp:stä.

Hätääntyneisyytesi on nyt ilmeinen. Miksi silti sekoitat henkilökohtaiset kokemuksesi asiaan, joka koskee kaikkia suomalaisia? Asia menisi paremmin perille, jos pitäisit ne erillään. Onnittelut joka tapauksessa Sinulle rohkeudestasi.

Amerikkalainen tutkimus ja koulutus on omanlaistaan. Onhan siellä kissoillekin myyty maisterin paperit, jos niillä on rahaa plakkarissa. Mutta salaliittoteoriat yms. ovat myös liian omanlaisiaan, jotta ne uppoaisivat suomalaisiin tässä ja nyt.

Oletko koskaan ajatellut opiskella Keski-Euroopassa antroposofista/huomeopaattista/luontaislääketiedettä, jota lääkäri voi harjoittaa Suomessakin. En ole kuullut enkä nähnyt A(H1N1)-keskustelussa tavuakaan siitä, että sen alan rokotteita ja lääkkeitä on tähänkin lenssuun saatavana myös Suomessa. - Laitoin tähän tämän kappaleen osaksi kiusallani, siksi että kerrot lääkäreitä olevan langoilla. Osittain tein sen ihan vakavissani. Alan osaajia saisi meillä olla satakertaisesti nykyinen määrä.

Paljon tsemppiä ja myötätuulta Sinulle, muista että olet tärkeä ihminen, jonka on ensisijaisesti huolehdittava omasta taisteluvalmiudestasi. Kuten antroposofista lääketiedettä harjoittava viisas lääkärini sanoi minulle: "Muista, kuka on maailman tärkein ihminen." Kukaan muu ei ole sanonutkaan siten.

Isoaho kirjoitti: "Kun pohdin julkaisenko kirjoituksen, päädyin siihen, etten voi olla julkaisematta nanoartikkelia, en voi sulautua niihin asiantuntijoiden tiettämättömyyteen tai salailuun liittyviin verhoihin"

Missä nanopartikkeli mielipidekirjoituksesi on julkaistu?

ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA

www.markusreed.julkaisee.fi ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi:

EI MISTÄÄN HINNASTA TYÖTÄ ENÄÄ KAPITALISTEILLE

8.

Pata kattilaa soimaa.

ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA

www.markusreed.julkaisee.fi ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi:

EI MISTÄÄN HINNASTA TYÖTÄ ENÄÄ KAPITALISTEILLE

Jatka vaan samaan rohkeaan tyyliin Mirjaleena.
Laitetaan nuo niljakkaat myyntitykitkin hiljaisiksi.

ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA

www.markusreed.julkaisee.fi ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi:

EI MISTÄÄN HINNASTA TYÖTÄ ENÄÄ KAPITALISTEILLE

"Suomessa on aika käydä keskustelu nykylääketieteestä ja sen näkymistä ja hinnoista"

Olen huomannut, että monet näistä myyntitykeistä eivät ole perillä mistään näistä mainituista asioista.

Seuraan mielenkiinnolla tätä keskustelua ja odotan lisää. Olen maallikkona työskennellyt eräässä isossa kansainvälisessä lääkealan yrityksessä ja niistä kokemuksista ja kuulemistani asioista olen edelleen järkyttynyt sillä seurauksella, että olen äärettömän tarkka mitä pillereitä suuhuni napsin ja niitäkin vain vanhoja tutkittuja ja mielellään kotimaisia.

Jokainen teistä keskustelijoista voisi unohtaa henkilökohtaiset tunteet ja antipatiat ja kirjoittaa jotain faktaakin tänne. Mutu-jutut ja toisen polkeminen kun eivät anna teistä kenestäkään kirjoittajasta asiantuntijan kuvaa ja sekös jos mikä huolestuttaa maallikkoa, jonka pitää aina silloin tällöin käydä lääkärissäkin. Tosin nykyään tuntuu, että joka kerta pitäisi olla oma asiantuntija mukana arvioimassa lääkärin ammattitaitoa.

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

Katriina, kiitos kommentoinnistasi. Olen pahoillani, etten ehdi käydä mielenkiintoisissa keskusteluissa ja todella aikani kuluu omien ajatuksieni kehittämisessä. Enkä tarkoita sitä, että muut olisivat huonoja!

Kaikki betonieduskunta puolueet ovat mielestäni : (

Mutta kuten näit tuon ylläolevan aloituksen lopussa, että haen yhteyttä yli puoluerajojen. Siis oikeasti. Kuten huomasit, niin sitoutumattomuuden lupauksesta mahdollisen kansalaiskoalition yhteydessä (edellinen sana viittaa varhaiseen blogikirjoitukseeni), tarkoittaa että mikään puolue ei ole itse tarkoitus, vaikka olen täysin oman puolueeni arvojen takana. Ehkä he jopa katsovat tämän takia erottavansa minut. En tosiaan tiedä vielä. Minä toimin niin kuin intuitioni sanoo, ehkä myöhemmin saan selityksen siihen.

Käyttäjän kaarle kuva

Asioita vain rehelliseen keskusteluun, jolta pohjalta monet voivat saada kiinnostuksen tutkia lisää.

Suljettujen aivoriihien ja hierarkisen tiedon panttauksen ja sanelemisen aikakausi on jo menneen talven lumia.

Vanhat jarrut koittavat toki tehdä kaikkensa hallitakseen muita ja siitä mistä on lupa puhua, tietoisesti tai tiedostamattaan.

Se että tulee lunta tupaan ja huonosti peiteltyjä henkisiä iskuja kertoo, että on osuttu johonkin, jota ei haluta käsitellä koska jokin siinä ei kestä päivänvaloa.

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

Kaikille tiedoksi, että nanoteknologian avulla rokotteisiin voitaisiin pistää mikrosiru. Se, onko laitettu, minulla ei ole siitä todisteita. USA:N puolustusministeriön ja jonkin USA:n kenraalin (tämä epävarma tieto) pyöröovi GlaxoSmithKline ja Tamiflu:n kehittäjä GILEADiin ei ollenkaan lisää luottamusta.
Ei ole ihme, että "suljettujen aivoriihien ja hierarkisen tiedon panttaus ja saneleminen" lisäävät epäluuloja.

Kiitos asiakommentoinnista Kaarle ja Iines.

Käyttäjän kaarle kuva

Jos jollakin on epäilystä tulevasta maailmanhallituksesta ja tykkää "virallisista lähteistä", Maailman kauppajärjestön johtaja Pascal Lamy päästelee suunnitelmat varsin selkeäkielisesti:

http://www.wto.org/english/news_e/sppl_e/sppl142_e.htm

Johan tuo sama tavoite on tullut jo ainakin tusinan valtiojohtajan sanomana.

Ja se EI tule olemaan demokraattinen, vaan fasisti-elitistinen.

Tämähän meni hieman aiheen sivusta, mutta siihen kuitenkin liittyen.

Samaa porukkaa kuin WHO:n terrorin lietsojat ja huume- ja rokotekauppiaat.

Rauni-Leena Luukanen varoitti sikainfluessa-rokoitteesta jo kesällä: http://www.youtube.com/watch?v=6gAzAoCqJwY
Luin Rauni-Leenan kirjan "Salatut Maailmamme" ja kuten kirjalija minulle kertoi, se on kirjoitettu jo 12 vuotta sitten, mutta aika ei ollut "kypsä" sen julkaisulle. En olisi varmaan itsekään ottanut kirjaa vakavasti 12 vuotta sitten, nyt otan.

ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA

www.markusreed.julkaisee.fi ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi:

EI MISTÄÄN HINNASTA TYÖTÄ ENÄÄ KAPITALISTEILLE

43. Kaarle

Menit asian ytimeen.
Se kaikki pitää estää.
Se on vain yritys venyttää kapitalismin elinkaari äärettömyyksiin.

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

Rauni-Leena Luukanen katsoo omasta horisointistaan asioita.
Katsotaan sitten kaikki loppupeleissä, että kuka sanoo: mitäs minä sanoin.
Saa nähdä koska Suomen virallinen totuus muuttuu NWO:n osalta, paitsi että Stubb asiasta kyllä ilakoi.

Nyt suomalaiset, vaatikaa tietoa nanoteollisuudesta sekä nanolääketeollisuudesta riippumattomalta taholta. Nanohiukkasia on keinotekoisesti valmistettu parisen tuhatta ja lisää tulee mahdolisesti räjähdysmäisesti. Kaikkien näiden lääketieteelliset yhteisvaikutukset, haittavaikutukset ja ympäristövaikutukset pitäisi tietää, saati tutkimukset voisivat kestää 20-30 v. Ja suurin osa tutkimatta. Kaikenlisäksi niitä tungetaan ihmisiin.

Kiitos asiallisesta ja mielenkiintoisesta blogikirjoituksesta MirjaLeena Isoaho. Tämän herra Liikasen komentointia ei kannata ottaa vakavasti, hänen vuodatuksensa kuulostavat epätoivoisilta. :-) Mies kertoo olevansa Lapista?? eikös tuo Rauni-Leena Luukkainenkin ollut pohjoisesta pois, se selittää miksi heillä on niin samankaltainen maailmankatsomus. Toinen puolustaa kasaariklikkiä niin sanotusti "järkisyin" ja toinen lyömällä läskiksi kaiken tähän kasaarieliittiin kohdistuvan kritiikin ja paljastukset. Tämä kasaaripoppoo joka omistaa niin lääketehtaat kuin lääkärit omistaa tällä telluksella kaiken muunkin ja he ovat manipuloinnin mestareita. ;-)

Käyttäjän grohn kuva

On tainnut monilta mennä puurot ja vellit sekaisin. Viirukset ovat kokonsa puolesta nanohiukkasia ja rokotukset perustuvat viruksen laimennetun kannan ruiskuttamiseen kudoksiin. Luulisi edes lääkäreiden tietävän tuon.

Käyttäjän anttiliikkanen kuva

Liittyen kommenttiini #8 olen Isoaholle anteeksipyynnön velkaa.

Asiasta olen syvästi eri mieltä, mutta tyylilaji on sopimaton kevyeksikin tarkoitetussa tstättiheittelyssä, jollaiseksi - virheellisesti - aamusta vielä tämän asian koin.

Enemmittä selittelyittä.

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

Antti, anteeksipyyntö hyväksytty, tästä lähtien asiat taistelevat, ok?

Lauri, virukset ovat viruksia laajalti tutkittuja. Keinotekoisesi tehdyt nanohiukkaset ovat ympäristöön kuulumattomia ja täten täysin arvaamattomia pitkäaikaisvaikutuksiltaan. Ei ydinpommikaan hyvää jälkeä jätä perässään.

Kiitos, Veikko, kiitoksista.

Käyttäjän grohn kuva

Tämmöiset vertailut ovat absurdeja ja epäeettisiä:

"Vaikka nanohiukkanen ihmisessä pääseekin solukalvojen läpi, niin siitä huolimatta ne voivat myös kertyä ihmiseen, kuten isoveljensä asbesti, joka on tuhat kertaa suurempi."

"”Asbestikuidut ovat ohuita, noin 0,05-3 µm paksuisia kuituja ja ne pääsevät keuhkoissa keuhkorakkuloihin asti. Kaikki asbestilajit ovat terveydelle vaarallisia. Asbestipölylle altistuminen aiheuttaa asbestoosia, keuhkosyöpää ja keuhkopussin mesoteliomaa sekä eräitä muita sairauksia ja keuhkomuutoksia. Asbestin aiheuttamilla sairauksilla on pitkä, 10 – 50 vuoden viive altistumisen alkamisesta sairauden ilmenemiseen”."

Kyllä täällä nyt haukutaan täysin väärää puuta. Eiväthän nämä nanohiukkaset ja mikrosirut ole MITÄÄN verrattuna PIKOhiukkasiin. Tehän ette kukaan näistä asioista tiedä, mutta onneksi MINÄ tiedon ja kerron nyt teillekin, että mm. erästä PIKOhiukkasta nimeltään divetymonoksidi on jo PITKÄÄN lisätty mm. MAKKARAAN ja nyt sitä on MEISSÄ KAIKKISSA, eikä enää pois saa. Peli on jo menetetty.

Toisin sanoen kaiken maailman huuhaata internetti on täynnä, kuten nyt tämäkin. Ihan puhdasta faktaa on kuitenkin se, että kehittyneissä maissa ihmisten hyvinvointi on lisääntynyt ja lisääntyy edelleen. Tämä näkyy esim. lapsikuolleisuuden pienenemisenä, eliniän lisääntymisena ja ihmisten terveydentilan paranemisena. Jokainen meistä voi ihan itse tarkistaa nämä faktat, ettei tarvitse ketään muuta uskoa. Maailma menee eteenpäin ja jokainen vuosikymmen on edellistä parempi jopa siitä huolimatta, että talouden suhteen aina on aaltoliikettä.

Ennen huudeltiin maailmanlopun perään. Kun sitä ei tullutkaan, keksittiin, että se tuleekin vasta myöhemmin. Kun sitä ei tullut myöhemminkaan, keksittiin nano-huuhaa. Eli tämä touhu kuuluu samaan sarjaan maailmanlopun ennustuksien kanssa. Minun mielestäni voimme hyvin antaa tieteen, niin lääketieteen kuin kemien, fysiikan ja muidenkin tieteiden, mennä eteenpäin. Näin lapsikuolleisuus vähenee jatkossakin ja ihmisten hyvinvointi lisääntyy. Nanot ja pikotkin mahtuvat tähän aivan hyvin.

ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA

www.markusreed.julkaisee.fi ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi:

EI MISTÄÄN HINNASTA TYÖTÄ ENÄÄ KAPITALISTEILLE

48.

"Luulisi edes lääkäreiden tietävän tuon."

Eivät ole tietävänään, hun Massoni on määrännyt turvat rullalle ja rulla taskuun.

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

Iskä taitaa nyt kannattaa iskänä lapsia salaa vanhemmilta lääketieteellisiin tutkimuksiin. Vai että nano-huuhaa, aika arvokas huuhaa, biljoonaluokkaa. Ja että ei ole mitään väliä nanohiukkasten käyttäytymisellä, hohohoh.

Vai että on oikein mukavaa hyvinvointia, kun afrikkalaiset muuttavat saastesiin ja saastuneihin slummikaupunkeihin ja lihovat ja tunkevat itsensä myrkkyjä täyteen ala länsityyli ja menettävät identiteetinsa etc.

Sikainfluenssa-show:sta on kirjoitettava ja keskusteltava.

#31
A.Liikkanen: Voisitko laittaa tähän linkin Rauni-Leena Luukanen-Kilden kirjoitukseen Pohjolan Sanomissa. Kiitos.

51.

Kun väitetään jotakin, on tapana perustella miksi.

Esim. miksi sinusta on?

"Tämmöiset vertailut ovat absurdeja ja epäeettisiä:"

Mirjaleena. Entäpä jos humanoidit ovat tuottaneet sikainfluenssaviruskantoja joihin he ovat liittäneet nanohiukkasia tai muuta ihmisjärjelle vielä tuntematonta materiaalia? Emme tiedä onko sikainfluenssavirus peräisin eläinkunnasta tai karjasta tai maapallonulkopuolelta. Influenssavirukset muuntuvat eläinkunnassa ja tarttuvat eläimistä muuntuneina ihmisiin.
Oletko pohtinut sitä, että maapallolla tapahtuu karjan abduktioita:

http://www.earthfiles.com/news.php?ID=1637&category=Environment

Rokotteessa tuskin on nanohiukkasia tai mitään huolestuttavaa, mutta entäpä onko mahdollista että itse sikainfluenssavirus on humanoidien tuottama?
Terhi

Käyttäjän johantranberg kuva

Kyllähän lääketeollisuudessa liikkuvat isot rahat joten en itsekään pitäisi lainkaan mahdottomana sitä että joku iso lääkefirma tekisi itselleen markkinat..

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

Terhi, tämä on ihan monikansallisten lääkeyhtiöiden kamaa. Luulisi humanoidin tekevän jotain älykkäämpää, jos tänne asti pääsisivät.

Siis nanorokotteet ovat olemassa, vailla laajempaa testausta:
http://www.fiercebiotech.com/p…hird-world

Johan, lääketehtaat tehtailevat tauteja ihan ihmisen normaaleistakin oireista.

Käyttäjän johantranberg kuva

60. juu ja lääkärit :D siis tarkoitan tällä sitä että iankaikenhan yksityislääkärit ovat sen tilinsä tehneet "hoitamalla" luulotautisia ämmiä. Joskus viime laman aikaa mietimme yhden kaverin kanssa aivan tosissamme tällaisen vastaanoton avaamista. Siis muovinen pääkallo pöydänkulmalle ja esoteerista kirjallisuutta hyllyyn, pitkä rivi mustia pulloja joissa on latinankielinen etiketti ja sisältön lähinnä pirtua jne. Kirjaimellisesti siis Holistista parannusta :D toki vaikka korvakynttilöillä terästettynä..Siis mää alan vielä joskus joksikin reikihoitajaksi tms. tai keksin jonkun oman hoidon: tranikan muinaisugrilainen anaalikynttilähoito. Siis 100 e saisin siitä että joku makaa 20 min vattallaan kynttilä, no siellä :D

51.

Ei riitä perusteluksi 9.

Täällä vain heitellään musta tuntuu ja musta ei oo kivaa -juttuja.

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

nimimerkki "luonnontYO" informoi EU:n REACHista, erittäin tärkeä tieto:

Nanoteknologiaa ei toistaiseksi reguloida millään tavalla. Kemikaaliturvallisuutta valvova REACH ei ota huomioon nanoa millään tavoin.

http://www.safenano.org/nanoREACH.aspx

Jos nanopartikkeli on valmistettu vaikka hiilesta, lainsäädäntö suhtautuu siihen kuten hiileen kemikaalina, vaikka kyseessä on ominaisuuksiltaan täysin uusi ja erilainen tuote.

Ala on täysin villi.

Toinen informaatio: http://www.iltasanomat.fi/

Mustat keuhkot tulevat nekroosista, kuoliosta, mahdollisesti. Toivon, että haluatte ymmärtää, mitä on oikein tapahtumassa. Ajatelkaa...ajatelkaa... Tosin huilatkaa välillä.

Pohjoismainen rokotetehdas olisi minun mielestäni valtavan hyvä idea. Rokotteita voitaisiin tuottaa ilman monikansallisten lääkealan yritysten mahdollista vedätystä ja riippuvuutta esimerkiksi Glaxon ja Novartiksen priorisoinneista. Pohjoismaissa on rokoteasiantuntemusta tai ainakin on joskus ollut, mutta ilman valtiollista rahoitusta yhteispohjoismaisen rokotetehtaan toiminta ei onnistuisi. Elämme lama-aikaa, jolloin järkevät investoinnit voivat olla perusteltuja ja minun mielestäni tällainen investointi on yhteispohjoismainen rokotustuotantolaitos.

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

Olen täsmälleen samaa mieltä kanssasi, Pera. Voisitko ajaa asiaa... ; D Se ei muuten ole vitsi. Siis jos sinulla olisi tekemisen puutetta, se olisi lahja sinulta pohjoismaiden väelle...

Käyttäjän riikkasoyring kuva

Monikansallinen yhtiö/konglomeraatti myy ensin pandemian (vrt Rumsfeld, Tamiflu ja Roche), sitten rokotteen, myös hoitohenkilökunnan ja sairasvakuutuksen, lehdet rokotusjonon viihdykkeeksi.

Moniko lääkärivälityksistä (MedOne jne) on suomalainen? Ei taida olla ainoakaan.

Vilkaiskaapa muuten huviksenne esim. AlmaMedian osakkeenomistajat. Taikka muiden isojen lehtitalojen.

Käyttäjän riikkasoyring kuva

Pikaisen vilkuilun jälkeen http://www.nordea.com/sitemod/upload/Root/www.nordea.com%20-%20fi/Tuotte...

että pankit omistavat lehtiä ja lääkeyhtiöitä jotka omistavat pankkeja jotka omistavat...

8.
Ihmettelin Liikkasen agressiivista primitiivireaktiota. Miksi reagoit noin voimakkaasti kun joku esittää erilaisen mielipiteen kuin itselläsi on? Minkä vuoksi blogiisi ei voi vastata, kuten muitten? Olen toisten bloggaajien sivuilla esittänyt sinulle pari kommenttia ja kysymystä, joihin et ole vaivautunut vastaamaan. Tyylisi kirjoittaa on hankala ymmärtää, ja lukea. Joistakin se on varmaan nokkelaa, mutta minulle tulee mieleen, poliitikkko, joka puuhuu, mutta ei sano mitään.

Hyytävän hyvä kirjoitus MirjaLeena.

Koska muuten saataisiin järkevää keskustelua näistä gloobaaliyhtiöistä ja niiden hyötyjistä. Tuli mieleen, että täällä muutama toi jopa Ufot ja Rauni Leena luukkasen mukaan tähän keskusteluun. Mielestäni tuollaiset aivopierut sopisi romukoppaan. Mutta se tiedetään, että tuo nanoteknologia on jo hyvinkin pitkällä ja siitä ei hirveästi ole mainostettu.

Taitaa olla kansalaiset niin raaka todellisuus, että päättäjät, lääketeollisuus ja Terveydenhallinto ovat ovat yhtä perhettä. Heidän tavoitteet on niin läpinäkyviä ja luulevat, että kansa on tyhmää. Nykyään hoidetaan oireita, eikä syitä ja näin on luotu taloudellisesti halvin ratkaisu ja tuottoisin.

Sitten on se lääkeyhtiö salkku porukka, jotka moralisoivat niitä, jotka kyseenalaistavat Virallisen tahon tarkoitusperät ja motiivit, ovat muuten samat. Taloudellinen hyöty ja maksimaalinen säästö.

ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA

www.markusreed.julkaisee.fi ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi:

EI MISTÄÄN HINNASTA TYÖTÄ ENÄÄ KAPITALISTEILLE

Ei pienen asian tutkiminen ole epä-eettistä.
Yksityinen lääkebisnes on sitä.
Miksi se on olemassa.
Voiton takia.
Miksi lääkäri eli lääketeollisuuden myyntitykki on olemassa.
Varmistamassa bisneksen onnistuminen.

9.
Lauri Grön on myös kirjoitellut ahkerasti omassa ja muitten blogeissa sikainfluessa rokotusten puolesta, ja tylysti leimannut sairaiksi ja vaarallisiksi yhteiskunnalle ne, jotka ovat epäilleet rokotusten tarpeellisuutta. Aika voimakkaita raektioita. Tässä keskustelussa on ilmeisesti nimimerkillä kirjoittavia lääkäreitä, joiden voimakaita reaktioita ihmettelen kovasti. Vaikka on kirjoittajan kanssa eri mieltä, niin mistä johtuu noin voimakkaat reaktiot.

Antti, Lauri, MP, MaLeK, Pera, Iskä? Voisitteko kertoa mielipiteenne lakiehdotukseen, että alle 15-vuotiaat voidaan houkutella lääketieteellisiin tutkimuksiin ilman vanhempien suostumusta tai edes informoimatta vanhemmille asiasta. Lapsen suullinen suostumuskin riittää.

Ja tovoisin ainakin Antin ja Laurin kommentia, kuinka vaarallisena pidätte sikainfluessaa ja kuinka tarpeellisena rokottaa kaikki suomalaiset sitä vastaan?

27.

Nykyisin useimmille ihmisille ei enää riitä se, että neuvoja, ohjeita tai käskyjä perustellaan sillä, että on asiantuntija (lääkäri) tai asemansa (THL) perusteella. Antti hippokrateen valalla ei ole mitään merkitystä. Sillä, kuten kaikilla muillakin lupauksilla, voi pyyhkiä p....! Ja niin on kautta historian monen monta kertaa tehty.

17.
Pera, itse en muista maailmanlopulla pelottelua, muuta kuin aids, ebolavirus, lintuinfluessa ja nyt tämä sikainfluenssa. Ja sitä on ollut lietsomassa näkyvästi kyllä viranomaiset ja media.

Entisessä neuvostoliitossa toisinajattelijat ja systeemin vastustajat pistettiin mielisairaaloihin. Kirjoituksesi kuullostaa tutulta!

Voisin vastata tuohon S.ika.

Mielestäni tuollaiset visiot, että alaikäinen voi halutessaan osallistua näiden mengeleiden kokeisiin on suorastaan pöristyttävää.
Ihmetystä on herättänyt se, ettei edes johtavat lääketieteen edustajat ole asiaan kommentoineet, vaan ovat hiljaa.

Lakiehdotus on niin takapajuinen kyhäelmä, ettei uskoisi sen olevan jonain lakiehdotuksena.
Miten tuossa otetaan huomioon juridiset asiat huomioon. Ei mitenkään.
Kuka on juridisesti vastuussa, jos lapselle tapahtuu jotain ikävää näissä kokeissa. No tietysti lapsen lailliset vanhemmat/holhooja. He joutuvat lailliseen vastuuseen. Kuvitteletteko, että lääkeyhtiöt tai valtio ottaa siitä juridisen vastuun.

Moraali on kaukana tälläisestä toiminnasta. Tulee mieleen natsi saksan ihmiskokeet WWW2:n aikoihin, joissa moraalilla ei ollut missään muodossa sijaa.

57.
Lauri poisti kommentistani hänen blogissaan pari viikoa sitten lähes kaiken, jättäen kaksi lausetta. Omat bloginsa ovat tekstarin mittaisia, ja ilmeisesti hän ei jaksa/osaa, kirjoittaa/lukea/keskittyä pidempiin. Kirjoitan tylysti hänelle, koska hän kohtelee muita samalla tavalla.

---51.

Ei riitä perusteluksi 9.

Täällä vain heitellään musta tuntuu ja musta ei oo kivaa -juttuja.---

Lauri on kiukkuinen kaveri, joka heittelee herjoja ja ilkeyksiä sinne tänne, paneutumatta asiaan rauhassa ja kunnolla.

74. Ristolle

Itse olen ihmetellyt kuinka hiljaa asiasta ollaan. Miksi media, eikä KUKAAN politikoista puhu asiasta yhtään mitään. Eduskunnassahan on myös lääkäreitä.

Luonnos 12.10.2009
Hallituksen esitys Eduskunnalle lääketieteellisestä tutkimuksesta
annetun lain ja potilaan asemasta ja oikeuksista
annetun lain muuttamisesta:

http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=42736&name=DLFE-1...

Puhukaa asiasta ja muistakaa nämä poliitikot.

Käyttäjän klovni kuva

Vain kuolleet kalat uivat myötävirtaan!

Toivottavasti esimerkkisi rohkaisee muitakin lääkäreitä tulemaan julkisuuteen ja aloittamaan keskustelu rokotusten vaarallisuudesta. Olen tavannut sairaanhoitajia, joiden lapsilla on autismi rokotusten seurauksena. En ole tavannut lääkäreitä, joiden lapsilla olisi autismi ja joku kertoikin minulle sen olevan siksi, etteivät lääkärit anna rokottaa omia lapsiaan, sillä he tietävät, kuinka vaarallisia rokotukset ovat.

Järkyttävää ettei nanoteknologian käytöstä ole tehty mitään lainsäädäntöä. Se tarkoittaa meidän olevan täysin lääketeollisuuden armoilla.

ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA

www.markusreed.julkaisee.fi ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi:

EI MISTÄÄN HINNASTA TYÖTÄ ENÄÄ KAPITALISTEILLE

79.

"Se tarkoittaa meidän olevan täysin lääketeollisuuden armoilla."

Nyt me olemme kyllä sen Rumpsveltin sikarokotteen armoilla, joka on se väestökatastrofi-lääke.

Risto. Nanohiukkaus- ja salaliittoteoriorisointi on ei perustu rationaaliseen ajatteluun tai riittäviin faktoihin. Kansainväliset lääkeyritykset eivät hyötyisi siitä mitään, että rokotteiden laatua pilattaisiin hyödyttömillä lisäyksillä (nanoparticles) tai niihin lisättäisiin elävää virusta.

Pidän lähes paranoidisena ajatteluna väittämää että päättäjät, lääketeollisuus ja Terveydenhallinto olisivat korruptoituneita vai käsitinkö väitteenne väärin? "Nykyään hoidetaan oireita, eikä syitä ja näin on luotu taloudellisesti halvin ratkaisu ja tuottoisin" Oletko koskaan huomannut että todennäköisesti puolet tähänkin blogiin kirjoittavista on selvästi ylipainoisia. Ylipaino ja stressi aiheuttavat suuren osan kansantaudeistamme, mutta millä meidät motivoisi laihtumaan. Tuolloin lääkkeiden käyttötarpeemmekin olisi pienempi. Ratkaisu piilee meissä itsessämme ja lääketeollisuus vain tulee apuun kun länsimainen yhteyskunta lihottaa ja sairastuttaa meidät.

"Taloudellinen hyöty ja maksimaalinen säästö." Mietipä miten terveydenhuolto on järjestetty Suomessa ja miten se toimii USA:ssa, jossa kaikki on yksityisten palveluntuottajien varassa (niukkaa julkista sektoria lukuunottamatta).

THL:stä löytyisivät tietenkin maan parhaat asiantuntijat, joiden asiantuntemusta kannattaisi hyödyntää yhteispohjoismaisen rokotetehtaan perustamisessa. Realistisesti arvioiden rokotetehdasta ei kuitenkaan tulla koskaan perustamaan, ainakaan Suomeen.

ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA

www.markusreed.julkaisee.fi ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi:

EI MISTÄÄN HINNASTA TYÖTÄ ENÄÄ KAPITALISTEILLE

HUOMIO, HUOMIO!

Rumpsveltin ihmeitä tekevää voimaa taas saatavana.
POISTAA HENGEN JA AHDISTUKSEN!

Hyvä Pera,

kyllä minun näkövinkkelistäni tämä artikkeli:

http://www.fiercebiotech.com/press-releases/nano-vaccine-hepatitis-b-sho...

antaa riittävän pohjan spekuloida nanopartikkeleiden käytöstä massarokotuksissa.

Lisäksi käsittääkseni on yleistä tietoutta, että kansainväliset suuryritykset (ja muutkin) rikkovat lakia kylmän tietoisesti silloin, kun odotettavissa olevat hyödyt yhtiölle ovat selkeästi suuremmat kuin mahdollisesti määrättävät sanktiot. Kun nyt paniikkitilanteen (sikainfluenssa-mediamyllytys) luominen on antanut mahdollisuuden lääkevalmistajille ohittaa vastuukysymykset kliinisesti lähes testaamattoman rokotteen osalta, olisi vain luonnollista, että siellä käytettäisiin tilaisuutta hyväksi. Etenkin jos nanoteknologian sääntely on vielä kehittymätöntä, eikä lääkevalmistajaa voitaisi juridisesti syyttää täysin "tavallisen" ja testatun ainesosan sisällyttämisestä rokotteeseen, ollenkin että sen mittakaava poikkeaa luonnollisesta.

Mutta tämä on kaikki spekulaatiota.

Salaliitto-teoretisointi kuitenkin on täysin välttämätöntä yhteiskunnallisen ja yhteisöllisenkin toiminnan selittämisessä. Perustelen väitteeni: termin määritelmän mukaan salaliitto tarkoittaa vähintään kahden henkilön keskinäistä sopimusta pyrkiä johonkin päämäärään, mikä sopimus/päämäärä sitoudutaan pitämään ulkopuolisilta salassa.

Salaliitto on poliittisen ja liiketoiminnan ydintä. Voisi jopa sanoa, että se on tietyssä mielessä inhimillisen toiminnan luonnollista ja keskeistä tavaraa, jonka perusrakennuspalikat opitaan jo hiekkalaatikolla. Joistain asioista ei kerrota äidille tai naapurin Ristolle (sorry Risto) ja salaliitto on muodostunut. Aikuisten maailmassa sitten allekirjoitellaan työsopimuksia, jotka usein sisältävät jos jonniinmoista Non-Disclosure-Agreement:tia (NDA liikesalaisuuksien leviämisen estämiseksi). Elämämme keskeinen osio perustuu erilaisille salaliitoille.

Tässä (sikainfluenssa ym. muu massojen manipulointi ex-Neuvostoliittoa hieman hienostuneimmin menetelmin) on kysymys vain tämän inhimillisen toiminnan arkijärjelle oudosta skaalasta. Onhan toki luonnollista että isot pojat eivät pelaa napeilla. Pääoma länsimaissa oli keskittynyt ilmeisesti jo 1700-luvulla niin voimakkaasti, että voitaisiin puhua rahan "valtiomahdista". Ja keskittyminen siitä lähtien lienee ollut yleinen kehityssuunta vallan ja rahan alaspäin valumisen sijasta.

Erittäin korkeaa vallankäytön astetta edustaa nimenomaan se, että "salaliitoista" ulkopuoliset manipuloidaan ajattelemaan "salaliittojen" olevan epärationaalisen haihattelun tuottamaa harhaa. Ja että tämän sikainfluenssan luokan yhteiskunnalliset kampanjat ovat luontaisia ja sattumanvaraisten syy-seurausketjujen tulosta.

Onneksi salaliitot ovat satua. Niinkun vaikka seuraava satukirjakin:

Huhtinen, A-M. (toim.) 2002: Propagandan renesanssi – julkisen manipulaation paluu. Maanpuolustuskorkeakoulu. Johtamisen laitos. Julkaisusarja 2, artikkelikokoelmat N:o 8. Helsinki 2002.

Hei kaikki! Te jotka luulette, että maailmaa ja sen päätöksiä ohjataan kaikkien ihmisten parhaaksi ja aina hyvin aikein. Katsokaa maailman historiaa ja oppikaa siitä, kuinka järjettömia asioita on päässyt tapahtumaan aikaisemmin, kun ihmiset ovat olleet niin hyvä uskoisia. Kai se on sitten myös niiden "maailman hallitukseen" epäilevien ihmisten mielestä niin, että;

1. Kenedyä ei koskaan hänen hyvien aikeidensa takia salamurhattu. 2. Juutalaisia ja muita etnisiä vähemmistöjä, sekä sairaita (kehitysvammaisia, jne.) ihmisiä ei koskaan tapettu Natsi-Saksan ja Hitlerin toimesta. 3. Ei kai nyt Gandhia myöskään murhattu sen jälkeen, kun hän oli vapauttanut Intialaiset ja Pakistanilaiset Brittien hirmuvallasta. 4. Slobodan Milošević oli hyvä tyyppi, eikä mitään etnisiä puhdistuksia/kansanmurhaa tapahtunut. 5. Tottakai Yhdysvallat haluaa kaikille maailman kansoille vain parasta ja haluaa levittää "Demokratian ilosanomaa" Nicaraguassa, Afganissa, Irakissa ja seuraavaksi kenties Iranissa.

Listaa voisi jatkaa varmasti vaikka kuinka paljon, mutta nämä nyt vain esimerkkinä niille epäilijöille, jotka naivisti ajattelevat, että maailma on kiva paikka ja että sitä johtavat meidän parastamme ajattelevat johtajat. On typerää leimata ne yksilöt ja kansalaiset, jotka pystyvät ajattelemaan omilla aivoillaan ja pystyvät kriittisesti tutkimaan ja yhdistelemään saamaansa informaatiota. On meillä kuulkaa muitakin uutislähteitä kuin YLE ja nuo suomalaiset roskalehdet, jotka valitettavan paljon vaikuttavat ihmisten yleiseen mielipiteeseen. Eniten harmittaa, että vaikka ihminen olisi kuinka koulutettu tahansa, kuten Mirjaleena Isoahokin on niin silti ihmiset tapaavat leimata heidän ajatuksena tuulesta temmatuiksi.

On paljon helpompaa olla uskomatta kuin uskoa. On paljon helpompaa olla välittämättä kuin välittää. On paljon helpompaa vähätellä kuin lähteä tutkimaan. On paljon helpompaa vain jatkaa elämäänsä entiseen malliin ja juuri tämän vuoksi maailmassa on tapahtunut niin paljon väärää ja tulee tapahtumaan vastedeskin.

Rohkeutta ihmiset! Erityisesti niille, jotka eivät uskalla sanoa ääneen mitä ajattelevat.

Huh, huh. Kaikkea sitä maailmaan mahtuu. On aika raskasta epäillä ja luulla, että maailmassa on kaikenlaisia salaliittoteorioita.
Jos nettiä käyttää "aidon tiedon" välineenä, on pahasti hakoteillä. Uskon tällaisiin juttuihin vasta, kun aiheesta on tehty useita tutkimuksia eikä nettiselauksen perusteella tehtyjä mielipiteitä.

Tämä viesti kaikille. Lukekaa aina äärimmäisen kriittisesti tämäntyyppisiä ja muitakin juttuja. Ei se totuus aina niissä asu

Peralle!

Muuten hyvä kirjoitus, mutta luokittelet kirjoittajat tiettyyn luokkaan.
Itse olen tottunut siihen, että keräämällä tietota(dataa) mahdollisimman paljon ja kun se on tehty, alkaa haastavin tehtävä poistaa väärä data (tieto). Näiden pohjalta olen tehnyt päätelmäni.
Esim. kyseinen lääkeyhtiö, jolta suomi osti rokotteen, on jäänyt monta kertaa kiinni epämääräisten mömmöjen jakelussa. Asian voi tarkastaa vaikka googlaamalla. Löytyy oikeuden pöytäkirjoja Usan kongressin sivuilta.

Salaliitto!! Tuohon sanaan on kasattu epämääräisiä huuhaa juttuja, mutta näitä teorian esittäjiä on monenlaisia ja kumman salaliitto uskottavampi ja riippuu kummalta puolelta sitä katsoo.

Esim. EU terveyshallintoon ei hyväksytty oikeita asiantuntijoita, vaan he vaativat komitean valitsemaan lääkeyhtiöiden asiantuntijat, koska komissio piti tärkeänä juuri saada nämä lobbarit näihin virkoihin.
Tästä saa hyvän kuvan siitä, mitkä ovat asinatuntijoita nykyään.

Kannatan tuota pohjoismaista lääkeyhtiön perustamista, sillä edellytyksellä, että sinne valitaan oikeat tutkijat.

Toki kriittisesti, mutta tämmöstä ei kannata ohittaa olkia kopauttamatta, varsinkaan kun ottaa huomioon ukrainan tilanteen. Nanoteknologia on niin uusi juttu ja harvalla on siitä tietoa. Onneksi tätä nyt käsitellään, tämä pitäisi saada jokaisen tietoon. Googlettamalla löytyy nanoteknologiasta tietoa enempi ja sehän on terveydelle haitallista. Toivottavasti näissä suomen rokotteissa ei ole ollut nanopartikkeleita mukana.

Ukrainan sikainfluenssarokotteissa on ollut todennäköisesti mukana näitä nanopartikkeleita.

Lääketeollisuuden mafia on selvästi ottanut brutaalimmaksi kohteeksi Ukrainan ja on kokeillut siellä nanopartikkeleilla varustettuja sikainfluenssarokotteita ja ne ovat osoittautuneet bioaseina todella tappaviksi. Kun useiden uhrien keuhkot olivat mustat kuin kivihiili ja mikään muu ei saa tämänkaltaista reaktiota aikaan kuin nanopartikkeleilla varustetut rokotteet.

Iltalehdestä löytyy jotain ukrainan tilanteesta. Uhrien keuhkot palanneet poroksi.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1766900

Hei, Realisti.

Mikä on mielestäsi tutkittua ja aitoa tietoa? Eihän tutkijat ole yksimielisiä edes siitä aiheutuuko ilmaston lämpeneminen ihmisen toimesta vai onko se aivan luonnollinen maapallon ilmastoon liittyvä sykli. Kun laitetaan asiantuntijat asiantuntijoita vastaan niin tulee helposti likaista jälkeä ja viimeisen sanan saa yleensä se jolla löytyy rahaa pyörittää sekä päättäjiä että mediaa. Jos ajattelet, että näin ei tapahtu niin miksi sitten moderniin sodan käyntiin liittyy oleellisesti myös "informaatiosodan" käsite. Informaatiosodan avulla Gandhikin viimekäsessä voitti, kun länsimaihin alkoi kantautua silloin vielä oikeaa tietoa Britannian aiheuttamasta sorrosta ja väkivallasta aseettomia siviilejä vastaan.

Tottakai pitää aina olla kriittinen lukemansa suhteen. Luuletko että ihmiset käyttävät huvikseen aikaansa tällaisten asioiden miettimiseen ja selvittelyyn. Odottako itse naivisti sitä "tarpeeksi vakuuttavaa" valtion tai jonkin muun virkamiehen lausuntoa jostain tapahtumasta, kun totuuden ja valheen rajaa peitellään koko ajan. Kyllä kriittinen kirjoittaja netissä antaa yleensä hyvät lähteet ja kriittinen lukija myös tarkistaa nuo lähteet ja liittää ne olemassa oleviin muihin faktoihin.

Näkeehän sen jo uutisoinnin laadusta, että koko influensa asiaa on paisuteltu kohtuuttomasti ja ihmisiä peloteltu syyttä suotta. Myös WHO:n tekemä uusi pandemia määritelmä haiskahtaa pahasti, kun sillä voidaan määrittää normaali influenssankin pandemiaksi. Kun kriteeri ei enää ole sairauteen johtaneessa kuolleisuudessa, voidaan hyvällä syyllä tilastoihin vedoten lietsoa paniikkia ja rokottaa aivan tarpeettomiin tauteihin. Kun mikään valta media ei enää puhu oikeista asioista, eikä oikeasti pyri kriittisesti selvittämään koko rokote/influeanssan taustaa tarpeeksi syvältä niin silloin kannattaa olla huolestunut. Venäjällä on murhattu lukuisia ihmisoikeus ja sananvapaus toimittajia jo hyvän aikaa. Luuletko, että tämä mitenkään saattaisi liittyä siihen informaatiosotaan ja siihen, että joitakin asioita ei ole tarkoitettu julkisesti esitettäväksi? Vai eikö tätäkään koskaan tapahtunut???

"WHO: Ei matkailurajoituksia

Maailman terveysjärjestö WHO toivoo, että Ukrainan hallitus tiedottaa avoimesti tilanteesta. Sen sijaan WHO:n mukaan matkailurajoitukset Ukrainaan eivät ole tarpeen, sillä kokemukset osoittavat, että tässä vaiheessa ei voi enää hidastaa viruksen etenemistä matkailurajoitusten avulla."

(http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1766900)

Empä tiedä. Jos jotain tällaista tapahtuisi ja minä olisin tuolla WHO:ssa päättämässä niin sanoisin, että rajattu liikkuminen maiden välille ja sassiin.
Tuokin vain kertoo osaltaan, että WHO haisee ja tosi pahalle, kun se antaa levittäkää ihan vapaasti influenssaa eteenpäin. Kai tuosta voidaan sitten Suomessakin päätellä, että tullaan ihan vapaasti vain töihin ja kouluun vaikka hiukan sairaanakin. Eihän tuo liikkuminen WHO:n mielestä mitenkään estä uusien tartuntojen leviämistä. Ainakin ennen tartuntoja on pyritty hillitsemään ja rajaamaan mahdollisimman pienelle alueelle ja nyt annetaan vain koko touhun räjähtää silmille, eikä ajatellakkaan kuinka lisääntyvät sairastapaukset tulevat kuormittamaan terveydenhoidon siihen kuntoon, että koko homma lamaantuu.

Empä ole sairaanhoidon asiantuntija, mutta tervettä järkeä olettaisin tuollakin käytettävän.

Höh, tutkittu tieto saadaan tietenkin aikaan oikein tutkimusmenetelmin. Tutkimukset voivat kestää useita vuosia - niin usein esim. rokotetapauksissa tapahtuu. Ilmastonmuutos (joka ei liity MITENKÄÄN tähän) on selkeästi osoitettu faktoin. Vastustajilla niitä ei ole.
Informaatiosodasta sen verran, että sillä myös lietsotaan tällaisia yönaikana tehtyjä tutkimuksia. Asetetaan oikeanlaiset tutkimukset vastakkain ja sitten vasta mietitään mikä on tuloksena.
Gandhin, Hitlerin ja Venäjän toisinajattelijoiden mukaanvetäminen tuntuu aika hauskalta tässä kontekstissä :)

No, jokainen saa olla mitä mieltä haluaa. Tuon vain esiin tämän kriittisen näkökulman ettei pidä uskoa kaikkea mitä täällä kirjoitellaan.

Hyviä vointeja kaikille

Todennäköisesti homma menee niin, että tappavampi virus leviää myös tänne suomeen ja sitä levitetään näiden nanopartikkelirokotteiden avulla, jollei nämä nanopartikkelit muuten leviä.

Ihmisten pitäisi nyt niin pian kun mahdollista liittyä yhteen ja vastustamaan näitä rokotteita, ennen kun poikkeustila lyödään päällä. Kaikki mahdolliset tahot vain mukaan vastustamaan rokotteita.

Miten pystyisimme tiedottaa ihmisille parhaiten? Mihin liittyä?

Hyvin lyhyt kommentti ruokatunnilta töistä. Late kiltti, ei näin. Ei vedetä hätäisiä johtopäätöksiä missään tapauksessa. Mielikuvitus uuden asian kanssa laukkaa. Palataan illalla asiaan.

Minuun on ilmeisen salakavalasti petollisten lääkäreiden ja petollisen lääketieteen ja huijarilääkefirmojen avulla erilaisten rokotusten kautta salakavalasti istutettu PYSYVÄ KEPULAISUUS.

Pahus vieköön, kaikkea ne osasivat jo vuosina 1948 - 1968.

No, ei ruttokaan ole vaarallinen, jos siitä selviää hengissä. Joten pidättäytykää kaikista rokotteista, lääkärinhoidoista, lääkkeiden nauttimisesta, nanojutuista ja nansopaidoista.

Suosittelen kuhnekylpyjä joka vaivaan. Kepulaisuuten ei sekään kyllä auta.

"Gandhin, Hitlerin ja Venäjän toisinajattelijoiden mukaanvetäminen tuntuu aika hauskalta tässä kontekstissä :)"

Mielestäni konteksti on aivain oikea, eikä siinä ole mielestäni mitään hauskaa, että koulutuksen saaneita toimittajia lahdataan, kun valtio ei haluta sitä kolikon toista puolta julkisuuteen. Ne ovat vain esimerkkejä siitä, mistä tässäkin jupakassa on osaltaa myös kysymys, eli oikean informaaion jakamisesta ja siitä, kuka informaatiota hallitsee ja kuka sen "tutkitun" tiedon kääntää omaksi eduksensa ja kuinka tutkittua tuo tieto nyt sitten on.

"Asetetaan oikeanlaiset tutkimukset vastakkain ja sitten vasta mietitään mikä on tuloksena."

Itse peräsit luotettavaa tietoa ja kriittisyyttä täällä kirjoitettua kohtaan. Samaa haluan minäkin, mutta tuon vain esille sen faktan, että ei kaikkien ns. tiedemiesten ja tutkijoiden tuloksiinkaan voi aina luottaa. Kyllä tiedemaailma ja varsinkin lääketiede tuntee paljon eriäviä mielipiteitä ja joita sitten mustasukkaisesti puolustetaan, kun on niin vaikeaa hyväksyä toisen tutkijan mielipidettä. Ihmisiä ne lääkärit, tutkijat ja tiedemiehetkin ovat ja toimivat ihan inhimillisten tuntemuksien pelossa ja varjossa. Niin realisteja kuin pyrkivät olemaankin.

Asia on mielenkiintoinen, mutta ei saa vetää liian hätäisiä johtopäätöksiä.

Käyttäjän riikkasoyring kuva

US:n bloggaaja Kaarle kirjoittaa:

Tupla tai kuitti
31.10.2009 2.20 | Kaarle | Yleinen, Teknologia, Politiikka

"Ukrainassa näyttää olevan meneillään paha pandemia.

Pääministeri Tymoshenko on sulkenut kaikki koulut ja elokuvateatterit kolmeksi viikoksi.

Ukrainasta tulevat raportit kertovat tuntemattomasta verenvuotoa aiheuttavasta keuhkotaudista.

Ukrainan tilanteeseen näyttää mahdollisesti punoutuvan kiinni sivutarina, josta valtamedia tapansa mukaan vaikenee.

Elokuussa USA:ssa pidätettiin professori Joseph Moshe (Israelin salaisen palvelun Mossadin mikrobiologisti), joka oli soittanut suoraan radio-ohjelmaan varoittaakseen Baxter -nimisen lääkeyhtiön valmistavan Ukrainassa bioasetta esittäen sen olevan sikainfluenssarokote.

Hänet pidätettiin virallisesti siitä, että hän oli uhannut hallintoa ja viranomaisia.

Moshe halusi tarjota Dr. A. True Ottin radio-ohjelmassa todisteita USA:n syyttäjälle siitä, että Baxter BioPharma Solutions valmistaa bioaseita rokoteohjelman tekaistun peitteen turvin.

Hän väitti tämän rokotteen sisältävän immuunijärjestelmää heikentäviä lisäaineita ja kopioidun RNA-koodin vuoden 1918 espanjalaisesta flunssasta, joka aiheutti aikanaan maailmanlaajuisen kuolinaallon.

Toisin kuin valtamedia väitti, muut lähteet kertovat, ettei hän esittänyt mitään uhkailuja presidentti Obamaa tai hallintoa kohtaan, vaan sanoi aikovansa julkistaa todisteensa.

Kun hän havaitsi puvuissa olevia miehiä talonsa ulkopuolella, hän pakkasi tavaransa autoonsa ja koitti päästä Israelin konsulaattiin. FBI:n pommiauto esti häntä pääsemästä turvaan. Tästä uutisoitiin maailmanlaajuisesti, kun poliisi käytti kyynelkaasua saadakseen hänet ulos autostaan.

Kuka on tämä henkilö?

Hänen profiilinsa sivustolla BiomedExperts kertoo, että hän on kasvipohjaisten tautien asiantuntija ja on ollut mukana monissa viruksien geneettistä manipulointia käsittelevien julkaisujen kirjoittamisessa. Lisää taustaa henkilöstä löytyy täältä: linkki.

Joseph Moshe lähetettiin pian pidätyksen jälkeen Israeliin. Tämän jälkeen hänestä ei ole kuulunut mitään.

Moshe ei kärsinyt kyynelkaasusta eikä poliisin käyttämästä paprikasumuttimesta, mitä poliisi ihmetteli. Hän oli Mossadin koulutuksen yhteydessä saanut immuniteetin näitä kaasuja vastaan. Pidätysuutinen (linkki: toinen uutisointi) itsessään on jo erikoinen. Hän istui tyynesti keskellä tukahduttavia ja polttavia kaasuja.

Kuulostaako tämä salaliittoteorialta? Sen voisi helposti tyrmätä sellaisena, ellei mainittu yhtiö Baxter olisi jo jäänyt kiinni lähettämästä elävää lintuinfluenssavirusta maailmalle käytettäväksi rokotteena. Näin tapahtui vuoden alkupuolella.

Baxter International Inc. oli sekoittanut elävää geneettisesti manipuloitua lintuinfluenssaa rokotemateriaaleihin lähetettäväksi 18 maahan.

Vain näennäisesti sattumalta tsekkiläinen laboratorio päätti testata ainetta tusinaan frettiin, jotka kaikki kuolivat vain muutamassa päivässä. Katastrofi vältettiin aineen paljastuessa äärimmäisen vaaralliseksi. Tämä oli selvästi tahallinen toimi Baxterilta, sillä he noudattavat korkeaa BS3 (Bio-safety level 3) turvatasoa.

Baxter myönsi ”virheensä”. Moiset vahingot eivät vain ole mahdollisia tuolla turvatasolla. Monet turvatoimet ovat pakosti olleet sabotoitu ja monet avainhenkilöt lahjottu tai harhautettu. Se ei voinut tapahtua ilman ohjailua sisältä käsin.

He eivät lähettäneet vääriä pakkauksia - he valmistivat kymmeniä gallonia (gallona = 3.785 litraa) bioasetta (geneettisesti muunneltua lintuinfluenssaa) ja lähettivät sen rokotteena.

Baxter tiesi hyvin, että heidän rokotteensa oli tappava. Vuotta aiemmin he olivat kokeilleet sitä satoihin kodittomiin puolalaisiin, joista kymmenet kuolivat.

Baxteria vastaan on nostettu oikeusjuttu tahallisesta ja toistuvasta rokotteiden saastuttamisesta. PDF-tiedosto valituksesta: linkki. Jutun ei ole nostanut kukaan satunnainen höyrypää. Jane Burgermeister on kokenut ja luotettu journalisti. Hän ei ole ainoa, joka syyttää Baxteria oikeusasteissa yritetyistä kansanmurhista. Toinen hyvin tutkittu syytös PDF-tiedostona: linkki.

Miksi Baxterin sisällä toimittaisiin näin? Jälkimmäinen syyte (PDF ylempänä) käsittelee asiaa.

Harvat ovat tietoisia Georgian osavaltiossa sijaitsevasta kivimonumentista. Miljoonia maksanut suurista kivistä koostuva teos, jonka on pystyttänyt ryhmä tuntemattomia ihmisiä n. 30 vuotta sitten määrittää planeetalle ”uudet säännöt” ja saarnaa siitä, miten ihminen ei saa olla tauti planeetalle. Niissä kirjataan muunmuassa, että planeetan ihmispopulaatio täytyy rajata alle 500 miljoonan.

Baxterin toimet vähimmillään antavat suuren syyn perehtyä asiaan tarkemmin.

Jos asiaan perehtyy ja alkaa penkomaan, löytää selkeitä viitteitä pyrkimyksistä harvojen mutta vaikutusvaltaisten ihmisten toimesta saavuttaa radikaaleja muutoksia maailmassa muiden kustannuksella, ja myös häiritsevän paljon dokumentaatiota näiden epämääräisistä kytköksistä ja kyynisestä ajatusmaailmasta.

On esitetty ja sitä ei ole kumottu, että kulutamme planeetan uusiutuvia luonnonvaroja yli 140% tasolla suhteessa siihen, mitä planeetan kantokyky kestää ja vauhtia vain halutaan lisätä vastuuttomien poliitikkojen ja ekonomistien toimesta.

Jotkut näistä Baxterin ym. firmojen sisällä toimijoista ja mainitut kivipaasit pystyttäneistä saattavat nähdä itsensä jopa pelastajina pyrkiessään vähentämään planeettaa tuhoavien ihmisten lukumäärää.

Aiheeseen liittyvät aiemmat kirjoitukset:

Pakkorokotukset ja lääkemafia (18.7.2009)

Myrsky nousee (8.9.2009)"

Riikka lisää:
ETSIKÄÄ OSAKESALKKUJA, katsokaa kuka mitäkin omistaa. Kun tiedetään KUKA HYÖTYY, tiedetään jo enemmän; mistä etsiä lisätodisteita, miksi ja lopulta myös miten.

On kovin helppo kuitata asia ylipainoisten ufo-intoilijoiden höyhötykseksi.

Hallituksen esitys lakimuutoksesta on kuitenkin tosiasia. Samoin pankkien, lehtitalojen, lääkeyhtymien ja vakuutusyhtiöiden ristiinomistukset.

Tehdäänkö tutkimukset ja johtopäätökset vasta sitten kun kuolleita alkaa olla miljoonia? Ketään tuskin tullaan laittamaan vastuuseen tästäkää.

Ihmisten toimintaa ohjaa raha eikä mikään muu ja moni taho on täysin korruptoitunut. Ihmiset saadaan hiljaiseksi joko rahalla tai uhkailemalla, jos sekää ei auta niin sitten tappamalla.

Sanokaa sitten kun aletaan jotain oikeastikki tekemään.

Ihmiset ensin.

Käyttäjän marjattahalkilahtiblogituusisuomifi kuva

Tämä asia, tämä blogin aihe on aluetta, josta en kamalasti paljon ymmärrä ( ei minun tarvitsekaan), mutta uskon, että blogin kirjoittaja on asiaansa perehtynyt.

Mielenkiinnolla olen seurannut, kuka mitäkin täällä nyt kommentoi. Tämä pisti jonkun kommentoijan kohdalta silmiini:

"Pidän lähes paranoidisena ajatteluna väittämää että päättäjät, lääketeollisuus ja Terveydenhallinto olisivat korruptoituneita vai käsitinkö väitteenne väärin?"

Joulupukin pajassako tuo kirjoittaja asuu? Riikan kommenttikin on semmonen, että haloota luulis pikkuhiljaa huutavan yks sun toinen. Kohdassa 84 on myös hyvä kommentti!

Tuolla aiemmin sanottiin, että netistä löydettyyn tietoon ei kannata luottaa. Herran jesta. Totta kai siinä saattaa olla puskaradiovaikutusta myös kaiken takana, eli asia hiukan muuttuu, tai kärjistyy.

Mutta eihän se tarkoita, että kaikki netistä löytyvä tieto on väärää. Aivan täsmälleen samallalailla en luottaisi valtavirtamedioiden sanomaan joka on nykyään tyhjää täynnä. Netissä voi kirjoittaa kuka tahansa alansa asiantuntija tai pieni peruskansalainen aavistelija.

Asiantuntijoiden teksteihin tässä luotetaankin, emmekä mitenkään voi mennä sillä periaatteella eteen päin, että ei, ei voi luottaa kun se voi olla kuka tahansa hikinen huijari ruudun takana, joka on kirjoittanut kyseisen tekstin vain meidän kiusaksemme. Suuremmat tahothan meitä tässä enemmän huijaavat. Emme me koskaan tiedä ajaako tämä ja tämä politiikko oikeasti kansan asiaa vai onko nenä Yhdysvaltojen rahaltahaisevassa takalistossa.

Jos valtiot eivät olisi niin globaalisti järjestäytyneitä, kansaan vaikuttavia salaliittoja ei edes syntyisi.

Hauki on kala. Hauki on kala. Hauki on kala.

Käyttäjän klovni kuva

#99. Netistä löytyvä tieto voi olla myös lainauksia kansainvälisten uutispalveluiden ja luotettavien sanomalehtien kotisivuilta. Uuden Suomen blogissa kirjoittelee myös ulkosuomalaisia, jotka seuraavat yhden tai useamman muun maan medioita usealla eri kielellä ja tekevät johtopäätöksiään niistä tiedoista.

Suomessa media kirjoittaa asioista samaan tapaan kuin suomettuneessa Suomessa 70-ja 80-luvulla eli välttäen kirjoittamasta aiheista, jotka eivät miellytä vallanpitäjiä ja medioiden omistajapiirejä.

Kenen leipää ja lääkkeitä syöt sen lauluja laulat!

Hei,

Ei tarvitse kovin suurta logiikan ymmärtämistä käsittääkseen:
- mitä useampi ihminen syö lääkkeitä
- mitä enemmän keksitään sairauksia / mitä useampi on sairaana
-> sitä enemmän lääketeollisuus saa tuloja
-> lääketeollisuus hyötyy vain sairaista EI terveistä.

Kysyykö joku vielä miksi kipulääkkeet aiheuttavat riippuvuutta?
Tai mitä seurasi kun Talebanit kielsivät oopimin viljelyn 2000-luvun alussa?

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

Kiitos kaikille kommentoijille erittäin paljon. Olen varma, että suomalaisten itsenäisen ajattelun taso on menossa ison askeleen eteenpäin.

Nyt minulla on idea. Jakakaa sillä välin tätä blogilinkkiä tutuille ja vähän tuntemattomillekin tollain ilta-askareiksi, sillä aikaa kun kirjoittelen idean valmiiksi. Siihen menee pari tuntia.

Käyttäjän marjattahalkilahtiblogituusisuomifi kuva

Kiitos! On jaettu! Siis tätä Mirjaleena Isoahon kirjoitusta. Omalle kotisivuilleni linkitin, myös Kai Keskumäen blogiaiheen. Sivuillani käy jonkun verran sakkia per päivä, että eiköhän tätä tietoa nyt pikkusen levity.. Tai sitten ei!

Tsemppiä nyt vaan Mirjaleenalle!

ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA

www.markusreed.julkaisee.fi ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi:

EI MISTÄÄN HINNASTA TYÖTÄ ENÄÄ KAPITALISTEILLE

Mistä huijauksesta sinä puhut, hyvä nainen?
Eihän se rikos siihen tutkimukseen sisälly, vaan nyt meneillään olevaan täystuho-projektiin.

Käyttäjän riikkasoyring kuva

Sattuipa silmään 16.11 2009 Savon Sanomista Sampo-pankin mainos, jossa kerrotaan mm. "Osaketalletus: mahdollisuus 9% lisätuottoon* *Tuotto riippuu kolmen kansainvälisen yhtiön kurssin kehityksestä. Yhtiöt ovat Johnson&Johnson, Vodafone ja GlaxoSmithKline. Talletus sopimuksen tekohetkellä vähintään 2000 euroa/.../Talletusta ei irtisanoa tai purkaa kesken talletusajan. Talletustarjous voimassa 30.10-10.13 2009./.../Rahastoja hallinnoi Sampo Rahastoyhtiö Oy. Annetut tiedot ovat yleistä esittelyä Sampo Pankin tai sen kanssa samaan konserniin (Den Danske Bank) kuuluvien yhtiöiden tuotteista ja palveluista/.../.

http://www.sampopankki.fi/fi-fi/Henkiloasiakkaat/Pages/Henkiloasiakkaat....

Minä ymmärsin tämän niin, että mm. sikaflunssalääke Pandemrixia valmistava GlaxoSmithKline kuuluu samaan konserniin. Johon, jos en ihan väärin muista, kuuluu erilaisin järjestelyin myös AlmaMedia.

Mutta oikaiskaa, jos meni mistiin.

Vielä pari kommenttia.

Sikäli kuin huomaan, missään kohden tätä keskustelua ei ole esitetty spekulointia kummempaa arvelua tämän nanotekniikan käytön suuntaan näissä sikainfluenssarokotteissa. Itsekin pohdin asiaa mielenkiintoisena ajatusleikkinä, josta on pikkuisen pitkä matka siihen, että nanopartikkeleita tosiaan pörähtäisi pilvenä vastaan lapseni palatessa koulustaan.

Mutta joka tapauksessa koko sikainfluenssakupletti tuoksahtaa niin pahasti vastatuuleen ettei sitä voi olla huomaamatta, ellei ole saanut ennaltaehkäisevää rokotusta.

Tällaiset nanopartikkeli-spekulaatiot on kuitenkin niin helppo ampua alas. Sitten kun ollaan ottamassa lähteiksi liian houkuttavilta kuulostavia agenttitarinoita, saatetaan lähentyä kohta Rauni-Leenan tai David Icken tai Alex Jonesin välittämiä maailmoita, missä liidellessä foliopipoleima on taattu. Mikä on luultavasti niiden tarkoituskin.

Vaan entäpä jos keskityttäisiin aika yksiselitteisesti todennettaviin ja ihmisten jaetusti hyväksymiin, "haiseviin" seikkoihin:

1. Sikainfluenssa on alustaan saakka ollut tavalliseen kausi-influenssaan verrattava, mutta media on lähes maailmanlaajuisesti, systemaattisesti vääristänyt arkitodellisuutta.

Eikö?

2. Suomen eduskuntaan nyt menossa oleva lakiesitys, jossa vietäisiin lapsilta vanhempiensa tarjoama suoja/harkinta lääketieteellistä kokeilutoimintaa vastaan on niin rajusti George Orwellin ja Aldous Huxleyn romaaneista, että sitä on vaikea uskoa todeksi.

Lääketieteen ammattilaiset. Eikö teitä hävetä? Teidän nimissänne tehdään nyt jotain sellaista, mistä edellinen "valtakunta" sai kuuluisuutta 30-luvulla. No, onhan Lissabonin sopimuksen viimeisten oikeiden esteiden raivaamisesta jo monta päivää...

Tämän jälkeen on oikeastaan samantekevää, onko siellä ruiskuissa nanoa tai vaikka salmiakkikossua. Kyllä nuorille ja lapsille osataan kertoa sellainen tarina, että se aine perille löytää.

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

Riikka, kiitos avustasi. Jatka tutkimuksiasi.

Petri, nämä ovat nämä kiistattomat seikat ja ne ovat kaiken kirjoittamani takana. Ilman niitä en olisi kirjoittanut mitään. Tosiasia on, että nanorokotteet ovat olemassa ja EU:n REACH ignooraa nanohiukkaskoon vaikutukset aineen käytäymiseen. Suonet sen, että tätä käsitellään laajemminkin ymmärryksen ja oikean tiedon etsimiseksi.

Nyt pyydän kommentoijia siirtymään adressitekstin alle kommentoimaan suorana jatkumona näille kirjoituksille, helpottaa lukemista, kun ketju ei ole liian pitkä.

tänään tekemäni adressi no 2, on täällä

http://www.adressit.com/selvitysvaatimus_kansalaisturvallisuudesta

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

Tältä sivustolta löytyy tietoa rokotteen lisäaineiden kuten skvaleenin vaaroista itse kunkin harkinnan pohjaksi, ja maailmalta muutamien rohkeiden lääketieteen edustajien kannanottoja.

http://www.rokotusinfo.fi/

Nyt viisi on kuollut Ruotsissa:

http://www.aftonbladet.se/nyhe… 6026728 6026728.ab

Sivistysmaissa noudatetaan WHO:n suositusta:

http://www.irishtimes.com/news…46987.html

http://www.laakarilehti.fi/uut…952/type=1
http://www.rokotusinfo.fi/yhd/…91022_html

Täällä on kerättyä tietoa linkkeineen asiasta:

http://www.anttiheikkila.com/i…mp;art=141

Kun tätä sivustoa kääntää googlekääntäjällä enlanniksi voi tutustua venäläisen professorin konkreettisiin kysymyksiin: Miksi Watson?

http://www.zarubezhom.com/vakcine.htm

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

Tähän loppuun laitan arviontia jonottamassa olleet linkit, jotka eivät automaattisesti näkyneet. Kts edellä. Olisiko Kaarle lähettänyt? Vielä kahden muun alla. Blogini antaa laittaa vain yhden linkin per kommentti jostain syystä.

2.kirjoittaja:

http://talousdemokratia.blogsp…enoja.html

http://organichealthadviser.co…ver-europe

”Rokotekuolemia salataan. Keskenmenoja ilmennyt.
1. Normaalisti ihmiset eivät kuole saatuaan rokotuksen. Yleisimmin, sivuoireet esiintyvät vasta jonkin ajan kuluttua, kun rokotetuissa ilmenee autismia, dementiaa, neurologisia häiriöitä, lamaantumista, hedelmättömyyden menetystä tai syöpää (muita oireitakin toki ilmenee)
Kuitenkin tällä erää, kaikkialta Euroopasta saadaan raportteja jotka kertovat siitä miten ihmisia on sairastunut vakavasti ja osa jopa kuollut saman tien saatuaan H1N1-myrkkyrokoteen (tiedä sitten mitä rokotet oikeasti sisältää..?)

Oheisen raportin mukaan naapurimaassamme, Ruotsissa yli 350 ihmistä on sairastunut vakavasti saatuaan H1N1-rokotuksen. Osa näistä kuollut heti paikalla tai muutaman vuorokauden sisällä. Uutismediat ovat kuitenkin saaneet tiukat ohjeet olla julksematta mitään näistä tapauksista jottei muu kansa pelästyisi ja kieltäytyisi rokotuksista.
H1N1 Swine Flu Vaccine Deaths Being Reported All Over Europe
Normally people do not drop dead after taking a vaccine. More commonly, the adverse effects of taking a vaccine take a while to show up, as only later victims develop autism, dementia, neurological disorders, paralysis, infertility or cancer (among a wide variety of other conditions). However, numerous reports are now coming in from all over Europe of people becoming seriously ill and even dropping dead after getting injected with the H1N1 swine flu vaccine.

*In Sweden, there have been over 350 reported serious adverse reactions to the H1N1 swine flu vaccine, and there have been five people who have died there after taking the vaccine. Reportedly there is now a media blackout on reporting any additional deaths from the swine flu vaccine as the authorities do not want to discourage people from getting the vaccine.

Lähde: http://organichealthadviser.co…ver-europe

*

2. Keskenmenoepidemia rokotusten jälkeen

Shocking H1N1 Swine Flu Vaccine Miscarriage Stories From Pregnant Women – Tell Your Doctors That Vaccines And Pregnancy Do Not Mix!
Erään lukijan kommentti: ”The main problem with the advise from government health advisors is that the government in the USA has zero creditability.” ”

3.kirjoittaja:

58. Terhille

http://www.fiercebiotech.com/p…hird-world

Tuossa on Mirjaleenan linkki B-hepatiitti nanorokote sivulle.

2009 keväällä kun amerikkalainen rokoteyhtiö baxter lähetti yli 72 kiloa elävillä H5N1-viruksilla varustettuja influenssarokotteita 18 laboratoroon. Niitä oli tarkoitus alkaa rokottamaan kansainvälisen rokotetutkimuksen yhteydessä. Mutta eräs tsekkiläinen BIO TECH yhtiön työntekijä tutki rokotteet ja rokotti ne koe-eläiminä olleisiin fretteihin. Kaikki fretit kuolivat ja näin he päättivät sitten tutkia mitä rokotteessa oli.

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat…97861.html

Tiedättekö te täällä olevat lääkärit, mitä niissä rokotteissa on. Luultavasti ei riitä vastauksesksi!

Hitachin on valmistanut RFID-sirun, joka on hiusta ohuempi, joten se on teknisesti mahdollista ruiskuttaa rokotuksen yhteydessä

...nyt siis seuraavan adressi-kirjoituksen perään mahdolliset kommentit

Eipä vaan vieläkään tajua mikä tässä mättää. Salaliittoteoria... Eikähän tässä liikuta hieman epärealistisessa maailmassa. Ihmisiä kuolee enmmän jos näitä rokotteita ei olisi - sitäkö te jaluatte - näköjään.

Hyvää menestystä kiukuttelulle

"Ihmisiä kuolee enmmän jos näitä rokotteita ei olisi - sitäkö te jaluatte - näköjään."(Realisti)

Jos Realistista kaikki tuntuu niin kaukaa haetulta niin ilmeisesti et vain ole viitsinyt seurata ja lukea lähteitä tarpeeksi kriittisesti. En ainakaan itse tule antamaan omalle lapselleni rokotetta, joka on tappanut niillä ruiskutetut koe-eläimet. Kuulun myös itse ns. riskiryhmään sekä ikäni että astmani takia ja juuri sen takia minulla on oikeus tietää mitä rokote sisältää ja kuinka turvallinen se todellisuudessa on.

Lääkefirmoilla on pitkä historia omien tuotteiden lobbaamisessa markkinoille jossa rahaa liikkuu. Olet oikeassa siinä, että ei tässä välttämättä mitään salaliittoteorioita tarvita, mutta edellä mainittujen faktojen valossa on sanottava, että miljoona bisneskin riittää syyksi monelle asiaan sekaantuneelle. Eikö?

Kiitos Sampopankin mainoksen linkistä Riikka.

http://www.sampopankki.fi/fi-fi/Henkiloasiakkaat/Pages/Henkiloasiakkaat....

(Klikkaa "Tutustu tarjouksiin" ja sitten nuolesta yksi oikealle)

Eristyisen karmaisevaa tuossa tarjouksessa on teksti (Klikkaa > Lue lisää tuotteesta), jossa mainitaan;

"Johnson & Johnson, Vodafone ja GlaxoSmithKline ovat oman alansa innovatiivisia, KORKEAAN TUOTTOON tähtääviä yrityksiä."

Eli homma menee niin, että voin käydä sijoittamassa GlaxoSmithKlinen lääkefirmaan 2000 € ja sitten kun otan vielä itsekkin rokotteen, niin teen sillä vielä muutaman euron lisä voittoa. Ja mikä parasta!! Tuota rokotteen ottamista ei voi olla suosittelematta ystäville ja sukulaisillekaan, kun itsellä 2000,00 euroa kiinni lähimmäisen perskankussa.

No Huh:(

A.Lii voisi itse vähentää "valiuminsa" ottoa ja tulla nykyaikaan! ja maailman hallituksen prosessointi on käynnissä, mutta eihän sitä huomaa kun se itse on jo voideltu siihen työhön ja me Rebelsit olemme lopulta ilmestyskirjan valontuojia.

Käyttäjän riikkasoyring kuva

Jarppa,
#112, ja Sampo-rahasammon mainoksen on suunnitellut arvopuolue Kokoomuksen ikioma tuotteistusriihi BobHelsinki :D

ja ketäpä löydämmekään "massonien" ja Illuminatin jäsenlistalta...näillä asioilla voi olla olematta yhteyttä tai sitten niillä voi olla.

Minua kauhistutti myös ko. mainoksen imelä karkkiväritys, ruokaa ja kodin puhdistusaineita esittävät purkit ja purnukat; sosiaalihygieniaan viittaava tuotekuva.

Käyttäjän riikkasoyring kuva

ps. Laitoin postia lakialoitteen tiimoilta myös ihmisoikeusliittoon ja Suomen Vanhempainliittoon sekä MLL-aktiiveille.

# 108 , # 109

Kopioimasi linkit ovat suureksi osaksi rikki, ja kokonaan kopioiminenkaan ei vie ko. sivuille!

Pitäisi olla esim. näin:

http://www.irishtimes.com/newspaper/world/2009/1021/1224257146987.html

Nuo # 109 kiinnostaa kun edelliset tiedän.

Saat täyden tukeni, Mirjaleena. En ole lääkäri enkä siis jumalakaan, tavallinen kuolevainen vain kuten tarkkaan ottaen ovat lääkäritkin. Moni ei-lääkäri on kokonaisvaltaisesti terveydenhoitoasioista paremmin perillä kuin lääkärien joukko nykyään, kuuntelee tunteitaan ja asiat pelaa. Lääkärithän me tunnemme, he määräävät pillerin tietämättä kokonaisuudesta mitään, ei heillä ole mitään mahdollisuuksiakaan tietää, sillä ei heitä ole opetettu kysymään. Varmaa on kuitenkin, että se joukko joka lääketieteen (ja muiden instanssien kuten median) kaikkivoipaisuuden kyseenalaistaa ei tule pienenemään. Herääjiä löytyy koko ajan lisää. Tuttavapiirissänikin on meneillään oikea heräämisen kausi. Sikainfluenssahypestä on koitunut hyvääkin.

Olen tätä lääkärien ilmiselvää puusilmäisyyttä pohtinut paljonkin. Mistä johtuu, että korkeasti koulutetut ihmiset joiden luulisi olevan fiksuja, osoittavat rivissä olevansa toinen toistaan epäinhimillisempiä ja oikeastaan tyhmempiä olentoja. Olen tullut siihen tulokseen, että lääkärit ovat pelkoihmisiä. Heillä on hyvin vahvat pelkotraumat suvussa tai omakohtaisena, tietysti löytyy myös aimo annos peitettyä häpeää ja syyllisyyttä. Tällaiset ihmiset ovat perfektionisteja, mikään ei riitä heille, ansaitsevat olemassaolonsa suorittamalla, ja yhteiskunnassamme korkein paikka minkä voi saada on lääkärin paikka. Se ohittaa nykyään kaikki muut jumalat mennen tullen. Lääkäri saa käyttää valtaa, saa hallita. Järjellä voidaan selittää kaikki. Jos joku esittää löyhästi järkeen perustuvan vastustavan mielipiteen, on älykkäällä lääkärillä valta heti luennoida kommentti vääräksi, asettua yläpuolelle, käyttää valtaa, vaieta kuoliaaksi, ivata jne. Jokainen tunteiltaan terve ihminen tietää, että kaikki nämä ovat tunnetraumaisen ihmisen tuntomerkkejä. Jos lääkäri myöntäisi että se oppirakennelma jonka perustalla hänen identiteettinsäkin lepää, voisi olla jossain väärässä, hän joutuisi romuttamaan samalla itsensä. Hän joutuisi katsomaan itseään, joutuisi näkemään epätäydellisen, vajaan, sairaan ja pienen ihmisen. Hän joutuisi katsomaan pimeitä puoliaan. Miten pienestä pelokkaasta lapsesta kasvaa valtaapitävä lääkäri? Kyllä te sen tiedätte. Juuri siksi, rakkauden puutteesta. Joku suoja pitää olla.

Tietenkään kukaan asianosainen ei tätä myönnä. Se kuuluu kuvioon. Se on myös tuntomerkki. Odotan siis vastustavia kommentteja tai vaihtoehtoisesti kuolettavaa hiljaisuutta. :) Myöntäminen olisikin jo paranemisen alku. Meidän sairaimmat ihmiset ovat kuulkaas lääkäreitä!

Paljonhan näiden lääkärien kanssa joudumme asioimaan. Paljon on niitä tarinoita, joissa lääkäri sen sijaan että olisi ollut iloinen kun potilas parantui esim. vaihtoehtohoidolla luennoi pitkät pötköt kuinka paraneminen ei voinut johtua ainakaan siitä. Eivät lääkärit oikeasti tiedä mitään. He saattavat tietää paljonkin, mutta eivät sitä, mitä elämässä on tärkeää tietää. Onneksi meillä on heränneitäkin lääkäreitä, ja poikkeuksia. Niitä, joilla on toiset lähtökohdat. Harvassa, tietysti. On varmasti vaikeaakin asettua olemaan erimieltä tämän joukon kanssa. Tärkeää se silti on. Voimia työhön!

Käyttäjän grohn kuva

Huuhajengi taitaa olla niitä linkolalaisia. Keski-ikä on lääketieteen ja faramasian ansiosta kasvanut 50 vuodella parissa vuosisadassa. Nyt huurarit haluavat takaisin menneisyyteen.

Lisään vielä, että kommenttini liittyi kommenttisivuston alkupäässä käytyyn keskusteluun yleisesti. Lääkärien tapa olla tuli siellä niin selvästi esille.

Jos minulle kommentoit, Lauri, niin vastaan että tuskinpa kukaan menneisyyteen halajaa. Ymmärrän hyvin, ettet ymmärrä, mistä on kyse.

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

Kiitos Anna hyvin terävästä analyysistäsi.
Menin pieneen maalaispaikkaan töihin vuosi sitten Tampere citystä privaattipuolelta. Ja voin melkein sanoa rakastavani heitä, ihmisiä, Ihmisiä. (heh, toivottavasti he eivät lue tätä). Mutta oikeasti. Haluan itse saada statukseni vain siitä, että olen ihminen ja kuuntelen.

Lauri, toi sun kommentti on ontto.

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

KL keskustelupalsta, "SPRING":

"http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/vex3000.sh?ka...1=&PVMVP2=&SAADKOK=

Rokotusinfosta löytyi tällainen linkki ja ihmeteltiin sikainfluenssarokotteeseen kuolleiden ruumiinavauksen siirrot jatkossa THLlle.
Nyt on taas pukki kaalimaan vartijana, jos rokotteet ja rokotteisiin kuolleitten ruumiinavaus saman yksikön vastuulla!"

Luin lakiehdotuksen, ja tätä asiaa ei voi kiistää. Näin käytännössä tapahtuisi.

Käyttäjän grohn kuva

#124 "Nyt on taas pukki kaalimaan vartijana, jos rokotteet ja rokotteisiin kuolleitten ruumiinavaus saman yksikön vastuulla!”"

Niin. Eihän ylipäätänsä ruumiinavauksia saa antaa lääkäreiden tehtäväksi. "Pukki kaalimaan vartijana. " Eikä veroja saa missään tapauksessa kerätä valtionvarainministeriön toimesta. Ja ... HOHHOIJAA

Mites, onkos näitä 'nanopartikkeleita ja mikrosiruja' myös Buranassa? Partikkelithann tunnetusti imeytyvät myös suolistosta, joten eihän näitä välttämättä tarvitse ihon läpi ruiskuttaa.

Entä ruisleivässä? Söin just yhden. Päällä oli jotakin epäilyttävän näköistä leikkelettä. Mitä lienee sekin sisältänyt?

Entä vesijohtovedessä?

Äänestetäänkö tämä Mirjaleena enskerralla eduskuntaan yhdessä sammakkomiesten, missien ja laulajien kanssa ;-)

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

Iskä hyvä, täällä on mainostaminen kielletty ; D

Lauri haloo, etkö ymmärrä lääkärin ja monikansallisen yhtiön eroa?

Iskä, taidat olla ainoa täysijärkinen tässä ryhmässä. Kun luen näitä juttuja en tiedä itkeäkö vai nauraa. On todella surullista, etttä ihmiset ovat näin vietävissä

Buranassa voi olla vaikka mitä partikkeleita :). Tarjoaisin kuitenkin jotain rauhoittavaa harhaisille ihmisille. Diapam kenties? Ainakin tulisi rauhallisempi olo

Ylläoleva siis lääketiede vs. luonnon omat keinot väittelyyn pieneksi pointiksi, että lääkkeitä saa syödä, JOS luulee parantuvansa.

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

Taas liikojen linkkien vuoksi tämä kirjoitus oli hyllyllä, en tiedä, mikä on oikea paikka. Kiinnittäkää huomiota siihen, että insuliinin kulutus on -70 prosenttia vähemmän. Linkit eivät välttämättä toimi:

"Ihmisellä täytyy olla suola-kaliumsuhde kohdallaan. Kun määrätään verenpainelääkitys niin lääke alkaa poistamaan elimistöstä nestettä ja kalsiumia–>verenpaine nousee ja olet kivasti lääkityskierteessä. Ottamalla aitoa oikeaa raffinoimatonta vuorisuolaa/merisuolaa verenpaine laskee, kun keho saa kaikki yli 80 aineosaa. Aineosaa, jotka normaalista pöytäsuolasta on erotettu teollisuudelle parempaan käyttöön. Tästä seuraa yksi syy korkeaan verenpaineeseen.
http://hierojalahtela.blogspot…kkuun.html
Meri-/vuorisuolasta löytyy paljon tutkimuksia, jos viitsii hakea. Normi ruokasuola on sitä myrkkyä.

En tiedä Suomesta, mutta ainakin Saksassa ym. maissa myytävässä ADHD lääkkeessä on yksi aineosa amfetamiini.

Suurin osa ihmisten vaivoista lähtee, kun otetaan käyttöön oikea ruokavalio ilman lisäaineita. Jopa moni allergia, astma, atooppinen ihottuma, adhd, MS-tauti(yhden tyypin tiedän joka levittää parantumisestaan ilosanomaa ympäri nettiä OMALLA nimellään), itse yritän parantaa oloani 30 vuotta vaivanneesta 1-tyypin diabeteksesta(en välttämättä parane, mutta insuliinia menee nykyään 70% vähemmän).

Ihminen söi jo vuonna 2001 keskimäärin 6-9kg lisäaineita/vuosi. Paljonko nykyään?

Lihaa voi syödä ja parin linkin takaa saa hyvää oppia miten ja missä muodossa vilja, hedelmät, marjat, vihannekset…kannattaa syödä.

http://www.elavaravinto.fi/

http://www.luomuttajat.fi/phpbb/

Tämä ei ole mitään ekohippeilyä kohdaltani. Voinpa vaan hyvin ja laihdun siinä sivussa aivan itsestään ilman mitään kuntoiluja ja syön vatsani täyteen.

PS. Verenpaine 125,75 on nykyään 100,66 vaikka juon kahvia 10 kuppia ja tupakoin päivittäin.

PPs. Lukekaa Nutrix nettikirja(suomeksi, muutama hullu sivu oikeasta ruoasta). Löytyy haulla pdf muodossa. "

Meni päällekkäin kaksi eri asiaa tuossa postauksessa. Korjataan.

Ensiksikin vehnä. Jauhettuna viljaksi ja leivottuna ja syötynä nostaa sokerit taivaisiin, kun taas vedessä liotettuna/idätettynä jyvänä sen käytös muuttuu dramaattisesti. Sokerit ei nouse vaikka syön saman määrän. Aamulla 1-2dl vehnänjyviä, puolukkaa, variksenmarjaa ja puoli banaania+kuivattua nokkosta, puolukanlehteä, herukanlehteä 1rkl kutakin sekaan niin saa kalsiumit ja kymmenet muut antioksidantit mukaan+vähän merisuolaa-->kaikki samaan kuppiin ja tehosekoittimeen. Ai kun tulee ravitseva pirtelö.
Vehnä jyvänä tai jauhettuna ei sisällä juurikaan C-vitamiinia, mutta idätettynä pitoisuus nousee 600% ja b-vitamiinin jopa 1300%.
Eipä tarvitse lääkkeitä tai vitamiineja pahemmin purkista ottaa.

Siis näin:

Aamu alkaa pirtelöllä samoin välipalat ja illallinen:

Kuivatettua musta- ja punaherukanlehteä, nokkosenlehteä ja ruusunmarjaa
pellavansiemeniä, idätettyä vehnänsiementä tai hampunsiementä
porkkanamehua
puolukkaa
kaarnikkaa(variksenmarja)
mustikkaa
herukkaa
mansikkaa
banaania
+
tehosekoitin. Maistuu lähinnä banaanille ja marjoille, eli on hyvää.

Välissä vehnänorasmehua

Päivällinen:

idätettynä auringonkukansiemen, linssi+merisuola-->tehosekoittimeen=komeaa mössöä, mutta on hyvää, kun päälle lisätään salaatti-->kurkkua, tomaattia, kaaliraastetta, chiliä, paprikaa, sinimailasen ituja...

Olen siis täysin elävällä ravinnolla.
Olen diabeetikko ja sokeritasapaino on ollut metsässä jo pitkän aikaa. Sitten keksin muuttaa ruokavalion vähähiilihydraattiselle linjalle. Se toi hyvän avun, mutta jotain puuttui. Ei ollut vieläkään tarpeeksi tasaiset verensokerit. Nyt tällä ruokavaliolla on jo parissa viikossa tullut selvää tulosta. Insuliinimäärät pudonneet reilusti ja sokerit pysyvät erittäin helposti kondiksessa vaikka jo vhh:lla tilanne oli kohtuu hyvä.

Eipä olisi heti uskonut, että vehnä, kun sitä ei teollisesti käsitellä vaan idätetään ei aiheuta elimistössä korkeaa sokeripiikkiä.

Diabeetikoista on sanottu, että on lähes mahdoton laihduttaa mikä onkin totta virallisilla suosituksilla, mutta nyt lähtee ylimääräiset(ehkä 5kg ylimääräistä) kilot näemmä aivan kuin itsestään. Happo/emästasapainossa on sittenkin jotain ideaa, ehkä se on se ratkaisu kehon sairauksiin.

Löysin muutaman diabeetikon jotka olivat päässeet kokonaan insuliinista eroon elävällä ravinnolla. Nyt puhun 1-tyypin diabeetikosta eli ns. lapsuustyypin diabeetikosta. Yksi näistä henkilöistä oli 35 vuotta sairastanut nainen joka noin vuodessa pääsi eroon piikistä. Hänen haimansa vaan alkoi toimimaan. Virallinen tietohan on, että tämä on parantumaton sairaus. Tuo juttu herätti ja aloin miettimään, että mitäpä jos...ja laakista elävään ravintoon...vuoden sisään pitäisi jotain tapahtua, jos on tapahtuakseen. Olen 31 vuotta taistellut tämän taudin kanssa ja kyllä hypin kattoon, jos saan tuloksia aikaiseksi, niin kurja vaiva tämä on. Jos joku luulee, että tämä on itseaiheutettu tauti niin höpsis. 5v nappula olin, kun sain tämän ja laiha kuin mikä eikä sillon vietetty karkki/limsa/munkkijuhlia.

Oma mielipiteeni on, että kaikki ravinto täytyy löytyä täältä Suomen luonnosta. Keväällä oma nokkosviljelmä, marjapensaanlehdet kuivana silppuna talteen, marjat metsästä ja niiden lehdet kuivatettavaksi ja silputtavaksi, koivunlehtiä, kuusenkerkkää, apilaa, voikukkaa, ratamo, mitä kaikkea sitä keksiikään kerätä. En aio ostaa yhtään superfoodeja. En tee näin mistään eko-syistä vaan luonto tarjoaa ihmiselle kaiken mitä tarvitaan riippumatta asuinpaikasta.

Vilkaiskaa huviksenne mitä nokkonen(verrattavissa merilevään) sisältää:
www.terveydenhoitouutiset.fi/thu0402/6.htm

Kun ruoka-aineet käyvät teollisuudessa mutkan tai niitä kuumennetaan niin niiden vitamiinit ja muut aineet tuhoutuvat saman tien. Näistä löytyy tutkimuksia vaikka kuinka. Lisäämällä pellolle kemiallisia lannoitteita saadaan lääkäreille potilaita, jotka sitten hoitavat seurauksia, eivät sairauden syytä=lääketehdas kiittää.

Ehkä meni vähän ohi aiheen, mutta oli kait siinä asiaakin jollekkin, joka haluaa itsestään huolta pitää.

Siitä suolasta ja verenpaineesta vielä:
http://www.e-coach.fi/index.php?name=Content&nodeIDX=374

Kysykää lääkäreiltänne tietävätlö ne tuosta mitään. Ehkä eivät.

Minua on myös askarruttanut, miten nanopartikkeli toimivat ihmisen kehossa. Nehän ovat niin pieniä, että voivat jäädä solukalvojen sisään, eikä niitä saa pois. Toivoisin silti lähteitä väitteelle, että juuri tässä H1N1 -rokotteessa on käytetty nanoteknologiaa. Rokotteellahan kestää nyt tosi kauan valmistua, koska sitä viljellään kananmunissa.

"Nanorokoteteknologia on halpaa ja tehokasta, kallista virusta tarvitaan vähemmän nanokokoisten adjuvanttiliuosten avulla. Ensimmäiset nanorokotemallit ovat olleet valmiit jo parisen vuotta sitten lukuunottamatta laajoja ihmiskokeita. Nanoadjuvantit kuljettavat rokotuksen jälkeen minuuteissa itsensä ja halutun aineksen, esimerkiksi viruksen osan, haluttuun kohteeseen kuten imusolmukkeisiin suurina pitoisuuksina."

Adjuvanttina H1N1 -rokotteessa on skvaleenia ja tiomersaalia. Nekö ovat nanokoossa? Voidaanko nanokokoista adjuvanttiliuosta tehdä mistä materiaalista tahansa?

Käyttäjän grohn kuva

Adjuvantti-kammo kohdistuu pääasiassa sen sisältämään skvaleeniin. Muut ainesosat ovat tavanomaisia. Kuitenkin skvaleenia myydään myös luontaistuotteena antioksidantiksi ja syöpähoitona:

Squalene is an unsaturated hydrocarbon, found most abundantly in the oils of shark livers, but also occurring in small quantities in the human body, where it helps to keep the skin moist. Traces are also found in some vegetable oils, such as olive and wheat germ.

Myös ”tohtori” Tolonen markkinoi skvaleenia:

”Puolustuskoneistoon kuuluu monia entsyymejä (kuten seleenientsyymi glutationoperoksidaasi ja superoksididismutaasi) sekä vitamiineja, hivenaineita ja tiettyjä proteiineja ja eräitä lipidejä (mm. omega-3-rasvahapot ja skvaleeni), jotka toimivat antioksidantteina, toisin sanoen ne ehkäisevät liiallista hapetusta (härskiintymistä). ”

Onkos kukaan muu huomannut näiden nettipersoonien A. Liikanen ja L. Gröhn käyttämien kuvien yhtäläisyyttä, kenen lie kuvat ja ketä nämä kummat nettipersoonat?? Minkä propagandatoimiston asiamiehiä lienevät, onko mielipiteitä asiasta?

Juu, olen huomannut heidän olevan yksilöitä ja eri persoonia. Taitaa olla ainoita jotka kirjoittavat objekstiivisesti täällä. Kts. linkit nimien kohdalla, niin löydät heidät

Ja taas sylttytehdas kommentoi ilmeisesti tämä lienee päätyönne :-)

Jonkun pitää huolehtia siitä ettei nyt ihan mihin tahansa uskota. Tämä on siis vakava ja huolestunut kommentti

Käyttäjän grohn kuva

Huuhaabisnes perustuu paljolti vainoharhaisuuden hyödyntämiseen. Toinen tapaa edistää huuhaaabisnestä ovat suosittelijat.

Televisiossa huuhabisnestä on edistetty siten, että huuhaan harjoittajat ovat esiintyneet asiakkaina tai kansalaisina:

A-talkissa keskusteltiin 16.4. uskomushoidoista. Nimen perusteella asiakkaana joka antaa myös luontaishoitoja ja homeopaattista neuvontaa.

21.10 A-talkissa rokotusta käsittelevässä ohjelmassa ”asiakkaana”, rokotuksia pelkäävänä odottavana äitinä, esiintyi luontaistuotteita markkinoivan yrityksen myyntipäällikkö.

Arvoisa "Realisti" Suomi on vielä toistaiseksi vapaa maa, joten uskokoon kukin mihin haluaa :-D Varsinaiseen arvailuihini näistä nettipersoonista et ottanut kantaa eli Realistin voinee kaataa samaan läjään L. Gröhnin (liekö niitä ydinvihreitä) ja tämän "uskomuslääkäri" A. Liikasen kanssa. :-D

Otin kantaa kommentoimalla katso linkit. Sieltä selviää hyvinkin, että kyseessä ovat eri ihmiset. Propagandatoimistoista en tiedä, niitä on enemmän amerikkalaisissa elokuvissa ja dekkareissa.

Hauskaa, kun kirjoitat uskomuslääkäristä. Tämä koko ketjuhan perustuu uskomuksiin ja vainoharhaisuuksiin.:)

Olen samaa mieltä, että jokaisella on oikeus mielipiteeseen - samoin minulla. Joskus ihmisen ajattelu menee yli terveen järjen, jolloin terveen ja sairaan ajattelun raja hämärtyy. Eihän ihminen mahda vainoharhaisuudelleen mitään varsinkaan jos sitä koko ajan ruokitaan epärealistisilla tiedoilla. Siksi on hyvä tuoda esille ettei tämä "oikea" ole aina oikeaa

Täydellinen yhteenveto sikainfluenssa rokotteista:
http://www.youtube.com/watch?v=A0JqQyl09zQ

** TÄRKEÄ **

Joo. Tuo yhteenveto #145 kannattaa katsoa ja suosittelen sitä itsekkin. Oikein hyvä ja varmasti asiantunteva tutkija puhumassa. Lienekkö vastaavaa asiantuntijaa löydettävissä täältä suomesta.

Olit postittanut tämän saman kirjoituksen terveysblogiini. Melkoista tajunnanvirtaa. En oikein tajua mistä tässä on kysymys. Ilmeisen isoja asioita, pelottaviakin.

Isoja tajunnanvirran pysäyttäjiä teidän täytyy etsiä muualta kuin minun vaatimattomasta blogistani. Kiitos. Minä haluan ihan vähän koskettaa ihmisiä - ei räjäyttää heidän tajuntansa pihalle.

Rakkain terveisin,

Christer Sundqvist
terveystoimittaja, FT

"Kuitenkin skvaleenia myydään myös luontaistuotteena antioksidantiksi ja syöpähoitona"

Skvaleenia on luontaisesti ihmisen elimistössä. Ongelma on siinä, että rokotteen mukana tuleva virus adjuvanttiliuoksineen saa aikaan puolustusreaktion. Immuunijärjestelmä ei välttämättä erota rokotteen skvaleenia kehossa valmiina olevasta skvaleenista, vaan hyökkää sitä vastaan kaikkialla, missä sitä on. Tämä voisi teorian mukaan johtaa autoimmuunisairauksiin.

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

Ihmiset ensin kirjoittaa: "Olen lukenut tätä blogia jo hyvän aikaa ja on todella hienoa huomata että on aktiivia ihmisiä jotka ei kumartele korruptoituneita tahoja ja suuryrityksiä, joiden tavoitteena on vain maksimoida voitot viis välittäen ihmisten sisäisistä tarpeista ja irtisanovat sankoin joukoin uskollisia työntekijöitään joiden kohtalo ei hetkauta penninpyörylän vertaa, koska sijoittajat vaativat tulosta.

Taloudellisen kasvun aikana köyhyys ei ole minnekään kadonnut, vaan päinvastoin se on lisääntynyt ja rahat ovat kerääntyneet jo ennestään rikkaiden taskuun.

Korkeassa asemassa on ihmisiä jotka harjoittavat okkultismia ja palvovat saatanaa nimeltä lucifer ja heillä on sairaus nimeltä ahneus ja tavoitteena heillä on olla maailmanvaltiaita. Joten ei ihmekkään että ihmiset voivat täällä pahoin.

http://bilderberg.infosota.fi/…n-jasenia/

http://www.hear.fi/pedia/Skull_and_Bones

Mitä tulee nanorokotteisiin, niin Joseph Moshe varoitti jo elokuussa, että lääkeyhtiö Baxterin Ukrainassa sijaitsevassa laboratoriossa valmistaa sikainfluenssarokotebioasetta ja tulee käyttämään sitä ihmisiin.

Ja tulokset on nyt nähtävissä Ukrainassa:
http://www.iltasanomat.fi/uuti…id=1766900

”Kahden uhrin ruumiinavauksessa ilmeni, että heidän keuhkonsa olivat mustat kuin kivihiili. Vaikutti kuin ne olisi poltettu. Se on kauheaa”, kertoo lääkäri Daily Mailissa.

Joten ei ole epäilystäkään etteikö tätä bioasetta olisi jo käytetty Ukrainassa."

Laurin #137. lainauksen olen nähnyt muillakin sivuilla. Hän toistaa itseään ja kirjoittelee samoja juttuja kaikkiin blogeihin. Hysteerinen tyyppi joka ei uskalla itse ottaa sikainfluenssa-rokotusta ja projisoi omat pelkonsa rokotteen vastustajiin ja kriitikoihin. Yhteistä Lauri Grönillä ja Antti Liikkasella taitaa olla se, että he ovat juovuksissa kirjoitellessaan näihin blogeihin. Eli kaksi yksinäistä ukkoa, keskellä päivää humalassa ja nuokkuvat tietokoneen ääressä. Siksi varmaan Liikkanen pyysi anteeksi #08. kirjoitustaan, joka oli kirjoitettu joko aamukrapulassa tai juuri ennen nukkumaan menoa.

Liikkasen pitäisi vielä olla psykiatri koulutukseltaan. Olen kuullut joidenkin lääkäreiden sanovan, että ne lääkärit, jotka eivät pärjää rasittavassa kolmivuorotyössä, mitä lääkärin duuni pahimmillaan on, luistavat työpaikoiltaan jatkokouluttamaan itseään esim. psykiatreiksi, saadakseen enemmän palkkaa ja helpomman duunin. Se ei kuitenkaan merkitse, että he olisivat hyviä psykiatreja. Joku lääkäri arvioi vain yhden kolmesta psykiatriasta valinneen jatkokoulutuksensa vapaaehtoisesti. Kaksi kolmesta lukivat psykiatreiksi, koska eivät pärjänneet lääkäreinä...

Lauri ilmoittaa olevansa megasmuusikko Nauvon saarelta. Suutari pysyköön lestissään ja muusikko jatkakoon soittamistaan...

Iskä.
#127, kysyit mitenkäs kraanavesi.

Ota googlella hakusanat E-PILLERIT+JUOMAVESI hae tai BIRTH CONTROLL PILLS+DRINKING WATER hae/enter ja saat tietää, että juomavedessä on naishormoneja, antidepressantteja, verenpainelääkkeitä, pesuainejäämiä etc.

tai voit käväistä blogissani otsikon Elämän Vesi alla.

Koko viestiketjulle röhönaurut. EI KUKAAN JÄRKEVÄ IHMINEN VOI OTTAA NÄITÄ TOSISSAAN. Luciferit ja kumppanit mukana. HERÄTKÄÄ!!! ja eläkää oikeaa elämää

Käyttäjän klovni kuva

#153. Hyvä "realisti" tarkoitatko "oikealla elämällä" lammaslauman mukana määkimistä ja uskomiseen kaikkeen mitä HS kirjoittaa ja Yle ulostaa? Tässä blogissa kirjoittelevista monet ovat päättäneet uida vastavirtaan ja jotkut jotka seivovat rannalla ovat tulleet uteliaaksi ja kyselevät miksi he uivat vastavirtaan.

Saa uida vastavirtaan, jos haluaa. Kalalle se sopii, ihmiselle joskus. Tässä asiassa ei vaan ole mitään terveen järjen häivää. Toivottavasti moni ymmärtää sen.
HS ja YLE ovat luku sinänsä, mutta jokaisella pitäisi olla oma terve kyky arvioida asioita. YKSIKÄÄN näistä linkeistä, väitteistä tai mitä moskaa ne ovatkin, ei ole kovin tieteellisesti selvitettyjä eli kyseenalaistettuja.

Uikaa mihin haluatte, mutta tienne tulee olemaan muiden pilkan kohteena. Siksi ihmisen on hyvä seurata rannalta ja antaa kalojen pinnitellä vastavirtaan :)

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

Realisti, juuri äsken julkaisin viimeisimmän artikkelin otettuani ensin pikkuiltanokoset,

LUE IHMEESSÄ SE! jos ymmärrät paremmin tikkukirjaimia.

Käyttäjän klovni kuva

#155. Hyvä "realisti" juuri Mirjaleena edustaa "tervettä järkeä". Monet lukijat ymmärtävät sen. "Jokaisella pitäisi olla oma terve kyky arvioida asioita"...niin pitäisi, mutta valitettavasti ei ole. "Tieteellisyys" on usein vain lääketeollisuuden rahoittamia huuhaa-tutkimuksia, joilla todistetaan heidän oma tuotteensa oikeaksi.

#157. Terve järki ja ja asian oikeellisuus ei ole sama asia. Ns. terveellä järjellä voidaan sotkea ihmisten päät.
Tieteellisyys on objektiivista ja riippumatonta tutkimusta. Myönnän ettei lääketeollisuus sitä edusta, mutta esim. yliopistot, korkeakoulut yms. edustaa. Jos tämän kyseenalaistat, niin voi sinua ja sinun uskomuksiasi. Raskasta on elämäsi, mutta sen kannat mitä ansaitset. Terveen ja sairaan järjen ero on pieni. Ns. terveellä järjellä voidaan perustella hyvinkin sairaita asioita, niin kuin on edllä nähty.

Mirjaleenalle totean, että luin tuon tarinasi. Mitä siitä - samaa potaskaa kuin ennenkin. Et kai tosissaan usko tuota kaikkea. Olet lääkäri ja koulutettu ihminen, mutta käyttäydyt kuin tietämätön. En todellakaan halua hoitoosi. Pitääpä suositella tutuillekin

Käyttäjän klovni kuva

#158. Hyvä "realisti"...sattumalta sana "rea" tarkoittaa alennusmyyntiä ruotsinkielellä, kuten englanninkielen sana "sale" tarkoittaa tarkoittaa naapurimaassa Ranskassa "likaista".

Kaupallisuus hallitsee tänään valitettavasti myös korkeakouluissa ja yliopistoissa. Monet tutkimukset, joita pidät "tieteellisinä", tulevat USA:n yliopistoista, joissa objektiivisuus ja tieteellisyys häviävät aina dollareille ja lääketeollisuuden eduille. Näin myös Suomessa. Apurahat tutkimukseen tulevat lääketeollisuuden rahastoilta. Kenen leipää syöt sen lauluja laulat.

Taidat itse elää illuusiomaailmassa?

Hei realisti, kannattaa katsoa eilinen dokumentti 45minuuttia.

"Lääketeollisuus värvää tutkijoita kehittelemään uusia sairauksia lääkemyynnin maksimoimiseksi, kertoo MTV:n 45 minuuttia -ohjelmassa nimettömänä esiintyvä suomalainen lääketieteen tutkija."

Mitä tulee järkevyyteen ja hereillä olemiseen. Me herättiin jo unitilasta. Uskaltanen sanoa "me" kun huomaan että muilla on samoja ajatuksia kun mitä minulla. Me huomattiin, että tämän maailman meno ei käy meidän järkiimme, sotii meidän sisintä vastaan. Mietimme olisiko mahdollista elää paremmin, kestävästi, ilman että rahaa ohjaa ihmisten tekemistä, maailmassa jossa ketään ei syrjitä, ketään ei jätetä yksin, jos tipahtaa kelkasta 10 / 100 / 1000 rientää auttamaan (huomaan tässä pienen virheen, koska ei ole mitään kelkkaa on vain yksi iso laiva, jota soudetaan yhdessä, elävät tasa-arvoisesti) Kaikkia ei tämmöinen ajatus miellytä, mutta minun sydän huutaa tuskasta, kun näen väärryyttää ympärilläni. Jos tämä kuulostaa hullulta, niin saatte pitää minua hörhönä, sama se mulle on.

Realistille.

"Tieteenfilosofiset realistit katsovat, että teoriat menestyvät koska ne vastaavat todellisuutta, eli koska teorian luomat odotukset vastaavat sitä mikä on todellisuudessa olemassa."

(http://fi.wikipedia.org/wiki/Realismi_%28tieteenfilosofia%29)

Mielestäni tämä kuvaa liiankin osuvasti tuota ns. realistien itselleen luomaa saippuakuplaa. Kyllä kuule itseänikin ihmetyttää, että joku voi taas olla noin "realisti", että ei ymmärrä / näe kuinka omaa maailmankuvaa ohjaa nuo kovalla rahalla tehdyt tutkimukset ja teoriat, joita kiven kovaa pitää puolustaa, kun ovat muka sitä tutkittua tietoa. Ymmärrä lapsi hyvä, että on tutkimusta ja sitten taas sitä puolueetonta tutkimusta. Kaikki nyt tietää, että tieteessä tehdään virheitä ja teorioita pitää korjata. Mutta on ihan eri asia kun sen avulla aletaan manipuloida ja viedä todellisuutta suuntaan, joka sotii jo tervettä järkeä ja ihmistä vastaan.

Kyllä! Elät tosiaankin itse tuossa valheellisen tieteen luomassa "realismissa", joka todellakin vastaa luotua ja tämänhetkistä todellisuutta, mutta ei kovin oikeudenmukaista ja tervejärkistä sellaista.

Hyvä, että tästäkin kuitenkin keskustellaan.

Orwellin kirjassaan 1984 kuvailema maailma toteutuukin vuonna 2010?

Ollaan jo lähellä. Tosi monet US:n bloggaajat viittavat saaneensa tietonsa HS:stä ja TV:stä. Eikö kukaan enää lue muita sanomalehtiä tai keskustele ihmisten kanssa, jotka henkilökohtaisesti tutkivat työnsä puolesta eri asioita?

Käyttäjän viitasaari kuva

Jos ainoa tehtäväni olisi pitää GSL voiton puolella, totta kai tekisin voitavani firmani eteen. Ne, jotka yrittävät väittää lääkärin, Mirjaleenan, kirjoitusta huuhaaksi, eivät ymmärrä bisnestä ja markkinointia.

Kiitos, kun pidät asiaa esillä, Mirjaleena.

http://www.youtube.com/watch?v=hETtyledfzc&feature=related

Edellä oleva linkki ( 10 min) voi antaa viitettä mikä tarkoitus influenssapaniikin luomisella on...

Koko sarja 6 osaa löytyy rinnalta

http://www.gsk.ca/french/html/salle-de-presse/news-releases-20050907.html

Kuriositeettina: Sikainfluenssarokotteen valmistava GSK osti 2005 ID Biomedicalin parantaakseen edellytyksiaan rokotetuotantoon ( mm. influenssa, HPV-rokotteet ).

Kyseisen aktin finanssineuvonantajana toimi Rothschild. ( mistä tiesikin että se olisi kannattava afääri, vaikka elintason ja elinolojen parantumisen myötä pandemioiden todennäköisyys on vähentynyt..siis muiden paitsi tehtyjen sellaisten ;) )

Rothschild omistaa jenkeissä useita tv kanavia, uutistoimisto Reuterin, sanomalehtiä ja huolehtii siis influenssapaniikin levittämisestä.

Käyttäjän riikkasoyring kuva

karinl,
#166

Vastaako tämä lista sinun tai kenenkään muun kysymyksiin? Poimin sen blogistani kommenteista ja siirsin tuoreeltaan tännekin.

"Massoni ei ole henkilö vaan ryhmä.

Illuminatin piirissä (Salaliitto joka hallitsee maailmaa järjestää kaikki Al-Quaidan terrori-iskut. Organisaattoreina jokaisen Euroopan maan salaiset tiedustelupalvelut, FBI, CIA. He hallitsevat huumekaupan, asekaupan, öljykaupan. Lyhyesti sanottuna HE OMISTAVAT KOKO MAAILMAN).

Bill Clinton - Bilderberger, Trilateral Commission, CFR
Saddam Hussein - 33 Freemason
King Hussein - 33 Freemason
Tony Blair - 33 Freemason
Gerhard Schroeder - 33 Freemason
Benjamin Netanyahu - 33 Freemason
Yasser Arafat - 33 Freemason
Ronald Reagan - 33 Freemason (on sight), Knights of Malta, Rosicrucian Order
Michail Gorbatjov - 33 Freemason
Helmut Kohl - Committee of 300
Shimon Peres - 33 Freemason
Francois Mitterand - 33 Freemason (Grand Orient Lodge)
Yitzak Rabin - 33 Freemason
Willy Brandt - Committee of 300
Gerald Ford (frm President USA) - 33 Freemason
Karl Marx - (Grand Orient Lodge)
Frederick Engels - (Grand Orient Lodge)
Franklin D. Roosevelt - (32 or 33 Freemason)
Sir Winston Churchill - 33 Freemason (but Resigned from the English Lodge!) Member of the Druid Order
Harry S. Truman - 33 Freemason
Neville Chamberlain - (Committee of 300)
Vladimir Lenin - Illuminati (Grand Orient Lodge)
Joseph Stalin - Illuminati (Grand Orient Lodge)
Leon Trotsky - (Grand Orient Lodge)
Henry Kissinger - (Committee of 300, P2 Freemasonry, Knights of Malta, Bilderberger)
J. Edgar Hoover - 33 Freemason
Cecil Rhodes - 33 Freemason
Aleister Crowley - Grandmaster Ordo Templi Orientis
Walt Disney - 33 Freemason
Olof Palme - Committee of 300, Bilderberger
Al Gore - 33 Freemason
Tony Blair - 33 Freemason, Bilderberger
Josef Mengele (Dr. Green) - Illuminati Implanter
Robert McNamara - 33 Freemason (at least)
Pehr G. Gyllenhammar (frm Volvo) - Committee of 300
Percy Barnevik (ABB Sweden) - Committee of 300
Col. James ”Bo” Gritz - 33 Freemason
Billy Graham - 33 Freemason
John Glenn (33 Freemason)
Buzz Aldrin (33 Freemason)
Virgil I. Grissom (Freemason)
Edgar D. Mitchell (Freemason)
Plato (Illuminati)
Francis Bacon (Freemason, Rosicrucian Grand Master)
Lord David Owen - (Royal Institute of Int. Affairs, Committee of 300)
Lord Peter Carrington - (Committee of 300, Bilderberger)
Richard Holbrooke - (33 Freemason, Committee of 300)
Jimmy Carter - (Tril. Comm., CFR)
Carl Bildt - (Bilderberger)
David Rockefeller - Czar of the Illuminati
Edmund de Rothschild - Illuminati
Alan Greenspan - Federal reserve Bank (Committe of 300)
Peter Wallenberg - S-E Bank of Sweden (Committee of 300)
Queen Elisabeth II - Queen of the Committee of 300
Prince Phillip - 33 Freemason, Committee of 300
Queen Beatrix of the Netherlands - Committee of 300 (Bilderberger)
Prince Bernhard of the Netherlands - Committee of 300 (Bilderberger)
King Carl XVI Gustaf - (Bilderberger)
Prince Bertil - (Grande Orient Lodge of Freemasonry)
Illuminati Members
John Jacob Astor
McGeorge Bundy
Andrew Carnegie
Walter Freeman
W. Averell Harriman
Ted Kennedy
John D. Rockefeller Sr.
David Rockefeller
Lee Teng-hui
Baron Guy de Rothschild
Hillary Clinton - (6 Grand Dame)
Albert Pike - (founder of Ku Klux Klan)
Sam & Edgar Bronfman Jr. - (Seagram Whiskey)
ROCKEFELLERS:
David, Nelson, Winthrop, Laurence, John D. III
Lord J. Rothschild
Bertrand Russell (scientist)
Otto of Habsburg
George W. Bush Jr. - Illuminati , Skull & Bones
Irenee du Pont, Illuminati
Adam Weishaupt Founder of the Bavarian Illuminati
Bill Clinton - Bilderberger, Trilateral Commission, CFR
Saddam Hussein - 33 Freemason
King Hussein - 33 Freemason
Tony Blair - 33 Freemason
Gerhard Schroeder - 33 Freemason
Benjamin Netanyahu - 33 Freemason
Yasser Arafat - 33 Freemason
Ronald Reagan - 33 Freemason (on sight), Knights of Malta, Rosicrucian Order
Michail Gorbatjov - 33 Freemason
Helmut Kohl - Committee of 300
Shimon Peres - 33 Freemason
Francois Mitterand - 33 Freemason (Grand Orient Lodge)
Yitzak Rabin - 33 Freemason
Willy Brandt - Committee of 300
Gerald Ford (frm President USA) - 33 Freemason
Karl Marx - (Grand Orient Lodge)
Frederick Engels - (Grand Orient Lodge)
Franklin D. Roosevelt - (32 or 33 Freemason)
Sir Winston Churchill - 33 Freemason (but Resigned from the English Lodge!) Member of the Druid Order
Harry S. Truman - 33 Freemason
Neville Chamberlain - (Committee of 300)
Vladimir Lenin - Illuminati (Grand Orient Lodge)
Joseph Stalin - Illuminati (Grand Orient Lodge)
Leon Trotsky - (Grand Orient Lodge)
Henry Kissinger - (Committee of 300, P2 Freemasonry, Knights of Malta, Bilderberger)
J. Edgar Hoover - 33 Freemason
Cecil Rhodes - 33 Freemason
Aleister Crowley - Grandmaster Ordo Templi Orientis
Walt Disney - 33 Freemason
Olof Palme - Committee of 300, Bilderberger
Al Gore - 33 Freemason
Tony Blair - 33 Freemason, Bilderberger
Josef Mengele (Dr. Green) - Illuminati Implanter
Robert McNamara - 33 Freemason (at least)
Pehr G. Gyllenhammar (frm Volvo) - Committee of 300
Percy Barnevik (ABB Sweden) - Committee of 300
Col. James ”Bo” Gritz - 33 Freemason
Billy Graham - 33 Freemason
John Glenn (33 Freemason)
Buzz Aldrin (33 Freemason)
Virgil I. Grissom (Freemason)
Edgar D. Mitchell (Freemason)
Plato (Illuminati)
Francis Bacon (Freemason, Rosicrucian Grand Master)
Lord David Owen - (Royal Institute of Int. Affairs, Committee of 300)
Lord Peter Carrington - (Committee of 300, Bilderberger)
Richard Holbrooke - (33 Freemason, Committee of 300)
Jimmy Carter - (Tril. Comm., CFR)
Carl Bildt - (Bilderberger)
David Rockefeller - Czar of the Illuminati
Edmund de Rothschild - Illuminati
Alan Greenspan - Federal reserve Bank (Committe of 300)
Peter Wallenberg - S-E Bank of Sweden (Committee of 300)
Queen Elisabeth II - Queen of the Committee of 300
Prince Phillip - 33 Freemason, Committee of 300
Queen Beatrix of the Netherlands - Committee of 300 (Bilderberger)
Prince Bernhard of the Netherlands - Committee of 300 (Bilderberger)
King Carl XVI Gustaf - (Bilderberger)
Prince Bertil - (Grande Orient Lodge of Freemasonry)
Illuminati Members
John Jacob Astor
McGeorge Bundy
Andrew Carnegie
Walter Freeman
W. Averell Harriman
Ted Kennedy
John D. Rockefeller Sr.
David Rockefeller
Lee Teng-hui
Baron Guy de Rothschild
Hillary Clinton - (6 Grand Dame)
Albert Pike - (founder of Ku Klux Klan)
Sam & Edgar Bronfman Jr. - (Seagram Whiskey)
ROCKEFELLERS:
David, Nelson, Winthrop, Laurence, John D. III
Lord J. Rothschild
Bertrand Russell (scientist)
Otto of Habsburg
George W. Bush Jr. - Illuminati , Skull & Bones
Irenee du Pont, Illuminati
Adam Weishaupt Founder of the Bavarian Illuminati

http://images.google.fi/images…CCYQsAQwAw

20.Lappilainen kommentoi:
13.11.2009 21.48
Lisää salaliittolaisia?? Kuka heistä kuului tai kuuluu Massoniin? Tietääkö Räsänen? Minä en, ”but I’d sure like to know”.

C.G.E. Mannerheim (Suomen ylimmän tason vapaamuurari)
Risto Ryti (Suomen ylimmän tason vapaamuurari)
Jean Sibelius (vapaamuurari)

Billderberg-ryhmäläisiä:
Martti Ahtisaari
Jorma Ollila
Krister Ahlström (1994)
Esko Aho (1994)
Martti Ahtisaari (1994, 1995, 1996)
Antti Blåfield (2008)
Georg Ehrnrooth (1994)
Aatos Erkko (1994)
Jukka Harmaja (1995)
Eero Heinäluoma (2006)
Olli-Pekka Heinonen (2001)
Seppo Honkapohja (2008)
Sirkka Hämäläinen (1994)
Jaakko Ihamuotila (1994)
Jaakko Iloniemi (1991, 1992, 1993, 1994, 1995, 1996, 1997)
Max Jakobson (1994)
Atte Jääskeläinen (2007)
Jyrki Katainen (2007, 2009)
Sixten Korkman (2006)
Olli Kivinen (2003)
Jarl Köhler (1992, 1993, 1994)
Johannes Koroma (1993)
Paula Lehtomäki (2004)
Erkki Liikanen (2005)
Paavo Lipponen (1998, 2000, 2001, 2003, 2004)
Björn Mattsson (1995)
Sauli Niinistö (1997)
Johan Nykopp (1964)
Jorma Ollila (1994, 1997, 1998, 1999, 2000, 2001, 2002, 2003, 2004, 2005, 2006, 2007, 2008, 2009)
Mikael Pentikäinen (2005)
Ulf Sundqvist (1992)
Christoffer Taxell (2002)
Teija Tiilikainen (2002, 2005, 2007)
Björn Wahlroos (2003)
Matti Vanhala (1999)
Matti Vanhanen (2009)
Pentti Vartia (1999)
Gerhard Wendt (1994)
Janne Virkkunen (1998, 2001)
Pertti Voutilainen (1995)
Raimo Väyrynen (2008)
Hanna Rajalahti (2009)

Demla:

Tarja Halonen
Mika Illman
Tuija Brax
Husein Muhammed
Aulis Aarnio, Yrjö Ahmavaara, Aarno Aitamurto, Eero Backman, Raimo Blom, Lars D. Eriksson, Antti Eskola, Tarja Halonen, Olavi Heinonen, Antero Ignatius, Risto Jaakkola, Antero Jyränki, Kai Kalima, Heikki Karapuu, Matti Kekkonen, Antti Kivivuori, Osmo Kock, Ilmo Kolamo, Timo Konstari, Seppo Laakso, Mikko Kämäräinen, Matti Louekoski, Matti Mikkola, Jukka Mikkola, Klaus Mäkelä, Ilmari Ojanen, Esko Riepula, Helge Rontu, Allan Rosas, Holger Rotkirch, Matti Savolainen, Kari Sinisalo, Kaarina Suonio, Jukka Sädevirta, Jacob Söderman, Jyrki Tala, Kari S. Tikka, Matti Wuori ja Patrick Zilliacus.

Demlan puheenjohtajat:
1954–1963 Jorma Uitto
1964–1971 Martti J. Mehto
1971–1972 K.J. Lång
1973 Ilmari Ojanen
1974 Helge Rontu
1975 Mikko Kämäräinen
1976 Jacob Söderman
1977 Arjo Suonperä
1978 Paavo Nikula
1979 Ilkka Saraviita
1980 Kaarlo Tuori
1981 Silja Hiironniemi
1982 Hannu Takala
1983 Olavi Sulkunen
1984 Rauno Vanhanen
1985 Jukka Kekkonen
1986 Matti Rintala
1987 Anneli Jäätteenmäki
1988 Markku Fredman
1989 Martin Scheinin
1990 Johanna Suurpää
1991 Arja Kekkonen
1992 Marja Toivio-Kaasinen
1993 Jaana Matikainen
1994 Arto Rajala
1995 Kirsi Tarvainen
1996 Jukka Similä
1997 Antti Riihelä
1998 Merja Pentikäinen
1999 Kaijus Ervasti
2000 Johanna Ojala
2001–2002 Heini Kainulainen
2003–2004 Ville Punto
2005 Päivi Keskitalo
2006 Elina Sarelius
2007-2008 Elina Castrén "

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

toivo kirjoittaa: (linkit mahdollisesti ei toimi, yksi linkki per kirjoitus, please)
Kiitos Mirja-Leena sivustostasi. Et ole suinkaan yksin. Ihmiset heräävät unestaan ja meitä on kasvava joukko, jotka haluavat muutoksen tähän maahan ja maailmaan ja se tulee yhtä varmasti kuin kevät talven jälkeen. Sen vuoksi ei tarvitse uuvuttaa itseään, mutta täytyy sanoa että tämä on kyllä mielenkiintoista ja hiukan jännittävääkin.

Prinsessa Ruusunen herää

Vaikka heillä onkin perinteiset mediat vielä hallussaan, he eivät saaneet internettiä suljettua ajoissa, joten tieto leviää sen kautta kulovalkean tavoin. Häirintää, ufojuttuja ja mielipiteenmuokkausta he kyllä tekevät vielä eri palstoilla (mm. Duodecim, skeptikot ja muut lääkefirmojen käsikassarat; saman tapaisia kirjoituksia näyttää olevan tälläkin palstalla muutama), mutta sekin on jo hiipumaan päin. Sinun ei tarvitse vastata heille, koska ei heitä tarvitse käännyttää. Pitäviä argumentteja heiltä on turha odottaa. Antakaamme heidän olla suloisessa unessaan tai eliittinsä pauloissa, jos niin valitsevat. Kunnioittakaamme jokaisen omaa tilaa ja valintaa. Olen vain miettinyt miten laajalti päättävässä asemassa olevat ihmiset Suomessa kuuluvat ”eliittiin”. Vaalit ja vallanvaihtoviikot ovat joka tapauksessa ovella ja aikamoista pyykinpesua tulossa.

Poistamalla itsestämme pelon, poistamme syyn

Pelko on perimmäinen syy siihen miksi maailma on tällainen kuin nyt on. Tietyllä tapaa olemme siihen kollektivisesti osallisia. Myös eliitti on tavallaan sen uhri. Pelko siitä, että minulla ei ole riittävästi tai että minusta ei huolehdita tekee minusta ahneen. Ja siitä se lähtee.. Oikeasti meillä on kaikkea yllin kyllin kaikille planeettamme asukkaille. Tehdään jakamisesta ja välittämisestä sisältöä elämään. Ahneus on aika yksinäistä. Puutetietoisuuden ylläpitäminen palvelee niitä, jotka haluavat hallita muita. Kun emme pelkää tai provosoidu, meitä ei voi enää käyttää hyväksi ja ohjailla. Ihmiset eivät enää pelkää sikainfluenssaa, heräävät unestaan - uuteen elämään ja ottavat vastuun itsestään, kun se aikaisemmin oli ulkoistettu poliitikoille, virkamiehille, medialle ja lääkäreille. Emme pelottele myöskään eliittiä, vaan heihin voitaisiin soveltaa esim. Etelä-Afrikan totuuskomission tapaista menettelyä. Kyllä heillekin löytyy paikka jatkossa, ehkä hieman vaatimattomampi kuin nykyinen, mutta kuitenkin. Hyvässä näytelmässä jokaisella on arvonsa. Mitä mieltä olette, millainen on uusi tulevaisuuden Suomi?

Nykyinen lääke”tiede”, sydän ja verisuonitaudit, C-vitamiini

Nykyinen lääketiede on tähän mennessä tappanut satoja miljoonia ihmisiä, ei pelkästään lääkkeillä ja rokotteilla, mutta pimittämällä tietoa, miten ihmisten sairaudet olisi saatu yksinkertaisesti poistettua.

Yhtenä esimerkkinä sydän- ja verisuonisairaudet voidaan helposti ehkäistä optimaalisella vitamiinien saannilla. Pitkälle jo C -vitamiinin avulla, joka toimii kollageenin muodostumisessa, mikä taas estää kertymien kiinnittymistä verisuonien sisäpintaan, tekee niistä kimmoisia ja auttaa jopa aiempien kertymien irrottamisessa. Kanadalainen Dr. G. C. Willis näytti tämän toteen jo liki puoli vuosisataa sitten. 1,5 gramman päiväannos C-vitaminia 10-12 kk aikan alensi kertymiä 30%:lla tutkituista. Vertailuryhmässä ei tapahtunut vähennystä. Tiedeyhteisö on siis tiennyt tämän, mutta ilmeisesti koska vitamiineja ei voi patentoida, ei tutkinut asiaa sen tarkemmin ja on keskittynyt oireiden peittämiseen, ei syiden poistamiseen. Syyt eivät ole rasvoissa, vaan kroonisessa vitamiinien puutteessa.

Harri Hemilä on myös tutkinut C-vitaminia ja todennut sen alentavan plasman kolestrolia, julkaistu Critical Reviews in Food Science and Nutrition, 32(1):33-57, 1992. Selvityksessään hän totesi myös, että FDA oli määrittäessään päivittäistä C-vitamiinin tarvetta hyvin alhaiselle tasolle jättänyt huomiotta merkittäviä tutkimuksia, jotka puhuivat paljon suurempien määrien puolesta ja korostanut yhtä varsin puutteellista tutkimusta. Mutta näinhän WHO:kin nykyään toimii. Tutkimukset tilataan suoraan tahoilta, joilta tiedetään saatavan halutut vastaukset - tieteellisyydestä viis. Ja meidän hallituksemme ottaa ne Jumalan sanana ja vie saman tien omaan lainsäädäntöömme.

Merkittävän yhteenvedon sydän- ja verisuonitautien ehkäisemisestä vitamiinien ja muiden lisäravinteiden avulla on tehnyt Matthias Rath, M.D. ”The Heart”. http://www4.dr-rath-foundation…rature.htm Suosittelen.

Vitamiinien vähättely ja saannin vähentäminen

Eliitti on jo kauan sitten tiennyt nämä asiat ja on ottanut lähtökohdakseen rajoittaa ihmisten vitamiinien saantia. Tätä on toteutettu tuottamalla tehotuotettua ravintoa, jonka vitaminipitoisuudet ovat tutkitusti alentuneet siitä, mitä ne olivat luontaisesti olleet ja tilalle ovat tulleet erilaiset kemialliset aineet, pestisidit ym; tuottamalla ”puhdistettua” ja prosessoitua ruokaa ja viimeksi ottamalla GMO -lajikkeet käyttöön. Sirkka-Liisa Anttila on nyt tuomassa niitä Suomeen: www.mmm.fi puhutaan jo rinnakkainelosta. Aiotko hyväksyä sen?

Eikä siinä kylliksi, suositeltavat päivittäiset vitamiiniannokset (RDA) halutaan määritellä niin alhaisiksi, ettei niillä ole terveydellistä merkitystä, saati tieteellistä pohjaa. Samalla yritetään määritellä lisäravinteiden sallitut maksimiarvot mahdollisimman alas, tavoitteena samat arvot kuin RDA. Lopulta nämä alussa suosituksiksi naamioidut ohjeet viedään lainsäädäntöön sellaisenaan. Ranskassa sai pari vuotta sitten nainen syytteen myytyään 500 mg:n C-vitaminivalmisteita. Hän onneksi myöhemmin voitti jutun ja nyt niitä voi toistaiseksi myydä edelleen. Itse vitamiinistahan ei ole mitään haittaa suurinakaan annoksina, vaan pelkkää hyötyä.

Tätä epädemokraattista ja salattuja agendoja käyttävää hallitustenvälistä maailmanlaajuista ruokastandardointia kutsutaan nimellä Codex Alimentarius. Taustalla ovat WTO ja FAO, joista etenkin edellinen käytännössä pitkälle on ohjannut lisäravinnekeskustelua. Eri maiden hallituksista on kokouksissa edustajia, mutta vain delegaatioiden puheenjohtajilla on äänioikeus ja he käytännössä sanelevat yksinvaltaisesti kaikki lausunnot. Tiedottaminen kuluttajille on tuiki tuntematonta, lehdistö ei ole kiinnostunut. Riippumattomilla kuluttajajärjestöillä on lähes olematon edustus, ainoana National Health Federation. Viimeksi yrittivät CA:ssa pudottaa C-vitamiinin RDA:n 60 mg -> 45 mg:aan ja tämä olisi mennyt läpi ilman NHF:n Scott Tippsin protestointia (hänellä on puheoikeus, mutta vain valtioiden edustajilla äänioikeus). Tämä kertonee jotakin edustajien tasosta ja suhtautumisesta asioihin. Me emme edes tarvitse näitä standardeja ei ruualle, eikä lisäravinteille. Ne on naamioitu vapaakaupan edistämiseksi, mutta oikeasti niiden tarkoituksena on kontrolloida meitä ja vähentää kilpailua mm. tekemällä lisäravinteista reseptilääkkeitä ja nostaa hinnat korkealle. Vallasta ja rahasta on kysymys. Annammeko me sen heille?

Vainoaminen ja vähättely

Suomessakin vitamiineja ja niiden merkitystä korostaneita vastaan on hyökkäily jo ainakin 80-luvulta lähtien (mm. Arstilaa ja toimittajia) erityisesti muiden lääkäreiden taholta. Ilmeisesti johtuu kaikkea luonnomukaisuutta vähättelevästä koulutuksesta. Loput vaikenevat apurahojen tai uran katkeamisen pelosta. Tuo eliitti kun on vallannut kaikki merkittävät vaikuttamispaikat. Mutta onneksi löytyy myös rohkeita lääkäreitä, jotka eivät enää vaikene. Sinulla ainakin tulee aina riittämään asiakkaita. Salailu, oli sitten kyse hoidoista, potilastiedoista tai pankkisalaisuudesta, palvelee vain vallankäyttäjiä.

Eläviä rokotteita

Tässä näin alkua. En lukenut ihan kaikkia tekstejä, mutta ohessa kuitenkin pari linkkiä, joista käy myös ilmi, että Baxter jäi Tsekeissä kiinni toimitettuaan elävää H1N1 virusta rokotteiden mukana. Tällaiset asiat eivät satu vahingossa, vaikka WHO asiaa selittelisikin.
http://www.wddty.com/vaccines-…virus.html
http://www.prisonplanet.com/ac…sible.html

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

Kiiiitos muuten Riikka, listaasi tarvitaan vielä. Sinulla taitaa olla menossa NWO-pikakouluttautumiskurssi ; D

#93 Koska en ole sidottu Duodecimin poliittiseen korrektiuteen, THL:n tai STM:n ohjeisiin, toteasin ilman diagnostisoinnin pätevyyttä kansalaismielipiteensä, ettei polilas ole keskustalainen, vaan ruotsalaisten rokottama maalaisliittolainen siitä huolimatta, vaikka Maalaisliitosta tuli Johannes Virolaisen myötä Keskustapuolue 1965.

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

toivo:" Mitä mieltä olette, millainen on uusi tulevaisuuden Suomi?"
Oleellinen kysymys. Nyt en välttämättä laskisi vallanvaihtovaaliviikkojen varaan mitään. Meidän on oltava aktiivisia kaikilla rintamilla. Tuo loppuosan kirjoitus on sarjassamme niitä, jotka on asialistalla, kun tämä kansallinen kriisi on selvitetty

Ota yhteyttä, ramhie@gmail.com

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

Ennakkovaroitus kirjoittaa: (linkit eivät ehkä toimi)

Marianna varoitti sähköpostilla jo 4.8.2009:

Hei ystävät, olen ryhtynyt omatoimiseksi ”tutkivaksi nettijournalistiksi” ja perehtynyt sikainfluenssa-asioihin. Haluan tässä jakaa löytöjäni ja tietoa teille. Jos teillä on jotakin lisää tai kommentteja, kertokaa ihmeessä.

Kannattaa perehtyä myös virallisen infon taakse ja miettiä omalta osaltaan, haluaako vastustaa mahdollista pakkorokottamista sikainfluenssaa vastaan, ja haluaako itse kieltäytyä rokotuksista. Nämä jutut ovat internetistä, mutta myös Suomessa tulisi nostaa kansanliike mahdollisia pakkotoimia vastaan, ja painostaa kansanedustajia jne. USA:ssa aiotaan käytännössä kaikille antaa 3 rokotetta, 1 normaaliin sesonkiflunssaan, ja 2 sikainfluenssaan. Suomi on jo tehnyt sopimuksia rokotteiden ostosta, aikomuksena saada 2 rokotetta kaikille kansalaisille.
Itävaltalainen maailman lehdille juttuja tehnyt tiedetoimittaja Jane Burgermeister on tehnyt rikosilmoituksen WHO:ta, YK:ta, Baxteria ynnä muita vastaan ihmisten terveyden vaarantamisesta sikainfluenssarokotteella. (ja sai potkut työstään seurauksena) Jane Burgermeisterin toiminta on saanut julkisuutta asialle, ja on todella kunnioitettavaa kansalaisaktiivisuutta. Jopa Itävallan terveysministeri voi joutua syytteeseen. Valitettavasti häntä on jo ehditty sabotoida esim. blogisivujensa hyökkäyksillä ja dokumenttien ”korjauksilla”.

Rokotteet voivat olla vaarallisia monestakin syystä ja aiheuttaa terveydellistä vahinkoa, jopa kuolemia. Väitetään myös, että takana on todella likaista peliä, ja jopa että rokotteessa asennetaan samalla mikrosiru. Väitetään myös, että Baxter ja Avir lääkefirmat ovat tahallaan kehittäneet ja levittäneet virusta kansanmurhan aikaansaamiseksi bioterrorismilla. Muitakin kauhuskenaario väitteitä on esitetty viruksen ja rokotuksen vaikutuksista ja levittämisestä, kuten että ensin levitettäisiin ilmasta kemikaaleja.

Baxter lääkefirma oli hakenut patenttia sikainfluenssarokotukselle jo 2008 ja sai sen kuukausi ennen kuin kyseinen virus ensi kertaa tavattiin Meksikossa. ”Sattumalta” Baxterilla on yksi tehdas Meksikossa juuri alueella, jossa virus tavattiin. Baxterin laboratorio Itävallassa lähetti tammikuussa 2009 ”erehdyksessä” 16 laboratoriolle 4 maassa tavallisen flunssarokotteen tilalla 72 kiloa yhdistelmärokotetta, jossa oli elävää lintuinfluenssavirusta. Sillä rokotetut fretit (pikkujyrsijöitä) kuolivat. Ainetta on kutsuttu bio-aseeksi ja se oli vaarassa aiheuttaa myös ihmisille pandemian. Mikään taho ei ole vaatinut Baxterille mitään rangaistusta. Vain Jane Burgermeister on tehnyt siitä rikosilmoituksen. Tämän H1N1 viruksen DNA on sekoitus kolmesta eri kannasta, lintu- sika- ja ihmisviruksesta, jonka käytännössä pitäisi olla mahdotonta, eli antaa indikaation että se on keinotekoisesti valmistettu. Tamiflu-lääke ei auta lintu-eikä sikainfluenssaan, vaan päin vastoin alentamalla kuumetta sallii virusten vain lisääntyä. Mutta joku ansaitsee paljon rahaa tällä lääkkeellä samoin kuin rokotteella. WHO julisti pandemian tasolle 6 kesäkuussa. Sen jälkeen on WHO:n päätettävissä mahdollisista torjuntatoimenpiteistä, kuten esimerkiksi (pakko)rokottamisista (ainakin USA:ssa viranomaiset voisivat ottaa käyttöön poikkeuslait).

Tässä joitakin linkkejä asiasta sekä liitteenä myös muistioni David Icken radiohaastattelusta 31.7.09 koskien sikainfluenssaa.

Lääkäri Rima Lainbow puhuu alla olevalla youtuben videolla, että WHO on harkitsemassa H1N1 pandemian vuoksi ihmisten pakkorokottamista, ja kaikkien 194 jäsenvaltioiden, Suomi mukaanluettuna, tulee noudattaa määräyksiä. Jos rokottamisesta kieltäytyy, voi joutua pakkotoimenpiteisiin (karanteeniin jne). USA:ssa on jo paljon vastustusta ja rokotuksiin.
Rokotetta ei ole testattu kuten normaali käytäntö vaatisi, vaan kansalaiset joutuvat taas koekaniineiksi. Edellisen sikainfluenssarokotteen vuoksi vuonna 1976 USA:ssa kuoli 25 ihmistä, ja satoja vammautui, ja rokotuskampanja keskeytettiin. Nyt on jo ihmisryhmiä otettu koekaniineiksi tälle uudelle sikainfluenssarokotteelle, mm. Suomessa lapset ja USA:ssa useita ryhmiä. 50 dialyysipotilasta kuoli vuonna 2001 Baxterin valmistaman rokotteen antamisen jälkeen. 81 ihmistä kuoli 2008 saatuaan Baxterin valmistamaa saastunutta hepariinivalmistetta. 21 koditonta ihmistä kuoli Puolassa 2007 saatuaan koe-erän flunssarokotteeksi kerrottua rokotetta, jossa ilmeisesti olikin lintuinfluenssavirusta.Tätä asiaa tutkitaan vieläkin. http://www.telegraph.co.uk/new…oland.html

Sikainfluenssa kuten muutkin virustaudit, voidaan ehkäistä helposti D3-vitamiinilla (vähintään 2000IU eli 50 mikrogrammaa)
http://www.terveyshymy.fi/arti…rveysriski
ja hoitaa hopeakolloidivedellä. Myös muita luonnonmukaisia hoitoja voi käyttää, kuten valkosipulia, samoin kuin homeopatiaa. Myös AntiWir-tabletit ovat hyviä. Hopeakolloidiveden valmistuslaitteen teko-ohjeet ovat netissä englanniksi. Laitteita on myös myytävänä Suomessa.

Tri Rima Lainbow varotusvideo
http://www.youtube.com/watch?v=swHUfACaRN8

Jane Burgermeisterin blogisivut
http://whoflu666.wordpress.com/about/
http://birdflu666.wordpress.com/ (tätä vastaan Jane sanoi hyökätyn, joten perusti uuden ylläolevan whoflu.666 nimisein. Huomasin itse, että alkuperäisiltä sivuilta oli viime päivien aikana kadonnut dokumenttilinkkejä, joita kaikkia valitettavasti en ehtinyt tulostaa. Jane sanoi, että jos kirjoitusvirheitä vilisee, se on väärää tietoa.)

Jane Burgermeister henkilöinfo Wikipediassa (täällä on linkit pariin dokumenttiin, toinen saksaksi,ei tietoa, ovatko niitä alkuperäisiä, klikkaa myös lopussa olevat referenssit)
http://en.wikipedia.org/wiki/Jane_Burgermeister

Jane Burgermeisterin viesti WHO:lle
http://www.drcarley.com/pdf/Ja…to_WHO.pdf Dr. Rebecca Carley on vastustanut rokotuksia jo kymmeniä vuosia)

Jane Burgermeisterin ynnä muiden radiohaastattelu American Freedom Radio Zurich, 21.7.07 (osat 1/9-9/9)
http://www.youtube.com/watch?v…g&NR=1

Youtuben This Video could save your life (osat 1-8) jossa haastatellaan tutkijoita, lääkäreitä ja Jane Burgermeisteria (radio-ohjelma, ei kuvaa)
http://www.youtube.com/watch?v=wHxHmHa9qvs

David Icke Youtubessa
http://www.youtube.com/watch?v…re=related

David Icken nettisivut www.davidicke.com siellä myös linkkejä, joista osa tässäkin)

lisää Jane Burgermeisterin haastatteluja (osat 1-4)
http://www.youtube.com/watch?v=cXi1EFSUIiU

Lisää materiaalia löytyy vaikka kuinka, suhtaudu varauksellisesti joidenkin aitouteen. Itse luotan eniten Janen haastatteluihin, joissa aina sama itävaltalaismurteinen englanninkielinen ääni. Voi myös olla, että joitakin linkeistäni ei enää löydy.

terveisin
Marianna

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

Tapio O. Neva kirjoittaa: (linkit eivät ehkä toimi)

#8 ja #34 Sosialidemokraatin tunnistaa parhaiten siitä samasta marxilaisesta perusolettamuksesta kuin kommunistin, katolilaisen ja (vanhoillislestadiolaisen): ”ulkopuolella ei ole pelastusta ja on P A K K O luottaa järjestöön”. Keskustanuorten johtajan sanonnan mukaan:”Sosialidemokratia on ajattelun vaihtoehto”. Jos järjestelmä on oikein viritetty, on tehokkaampaa vain toimeenpanna toimeenpanovallan ehdoin kuin miettiä etiikkaa tai vallan kolmijako-oppia, jonka mukaan tuomareilla (oikeus- eli valvontavalta) ja kansalaisilla (päätösvalta) tulisi olla oikeuksia häiritsemällä toimeenpanovallan työrauhaa.

- Dosentti Kajannekselle toteaisin, että hän ei ole paljoakaan käyttänyt tieteellisiä argumentteja, joiden pitäisi olla tutkijakoulutuksen hankkineille tyypillisiä. Onko tosiaan niin, ettei kirjallisuustutkimusta tehdä kuin vertailevaa uskontotiedettä ja vertailla tutkimuskohteita keskenään, vaan tehdään vain kuin jumaluusoppia, jossa jokaisella tutkimuskohteella on oma teoriansa, minkä vuoksi kokonaisuudesta tulee aksiomaattisesti epäsymmetrinen?

#34 ”Hätääntyneisyytesi on nyt ilmeinen. Miksi silti sekoitat henkilökohtaiset kokemuksesi asiaan, joka koskee kaikkia suomalaisia? Asia menisi paremmin perille, jos pitäisit ne erillään. Onnittelut joka tapauksessa Sinulle rohkeudestasi.”

- Yhteiskunnallinen kokemus on kansanvallassa yhdiselmä kansalaisten henkilökohtaisia, perhekeskeisiä ja työyhteisökeskeisiä kokemuksia. Nämä kokemukset kootaan mielipiteiksi mm. vaalikampanjoiden aikana.

- Vaatisi melkoisesti aikaa eritellä oma kokemus ja puuttuva kvantitatiivinen muiden omien kokemukset viestissä keskenään, koska rokottaminen on tulipalokiireen asia. Lääkäri, palomies, poliisi, sotilas, iltapäivälehtitoimittaja, ovat operatiivisempia ammatteja kuin kirjailija, jonka innovointiprosessi voi liittyä vaikka deekiksellä oloon.

#34 ”Oletko koskaan ajatellut opiskella Keski-Euroopassa antroposofista/huomeopaattista/luontaislääketiedettä, jota lääkäri voi harjoittaa Suomessakin. En ole kuullut enkä nähnyt A(H1N1)-keskustelussa tavuakaan siitä, että sen alan rokotteita ja lääkkeitä on tähänkin lenssuun saatavana myös Suomessa. - Laitoin tähän tämän kappaleen osaksi kiusallani, siksi että kerrot lääkäreitä olevan langoilla. Osittain tein sen ihan vakavissani. Alan osaajia saisi meillä olla satakertaisesti nykyinen määrä.”

- Miten tämä liittyy kliinisen koululääketieteen ja medikalisaation ääri-ilmiöihin alkaen Kiinan melamiinimaidoskandaalista, jonka kaksi päätekijää teloitettiin hiljattain ja jatkuen kaikenlaiseen bioasekokeiluun? Jyväskylän yliopiston Reijo Wileniuksen eheä ajattelu on levinnyt koko Suomeen niin kansanedustajiin kuin ministereihinkin ja se mutaationa saa yhä uusia teosofisia muotoja eri tieteenalalla huomaamatta.

- Oleellista Mirja Isoahon hädässä on nähdäkseni tämä:

Kehottaisin myös dosentti Kajannesta katsomaan tämän
http://www.youtube.com/watch?v…re=related

Käsityksen mukaan meksikolainen (A) H1N1 on espanjantauti uudessa hieman muuttuneessa muodossa ja on perustaltaan A-tyyppiä niin kuin ”kausi-influenssa”.

Murhaavan vaarallinen asiasta tulee Baxterin vuoksi, koska uskotaan, että se on voinut pyrkiä yhdistämään (A) H5N1:n tappavuuden (noin 40%) (A) H1N1:n levinneisyyteen. Ollessaan totta, olisi hanke kansamurha.

Geeniteknologialla on uskomattomasti sovellutuksia, koska sen avulla voidaan kehittää täsmäbioaseita. KGB:n entinen everstiluutnantti Vladimir Putin ei pitänyt hyvänä sitä, että yhdysvaltalaiset ostavat suuria määriä verta Venäjältä, koska tämä tarjoaa mahdollisuuden luoda bioase, joka ei tapa yhdysvaltainenglantilaisia, yhdsyvaltainlatinoita tai yhdysyvaltain neekereitä eli Yhdysvaltain asevoimien henkilökuntaa, mutta tapaa kyllä venäläisiä.

En usko, että Mirjaleena Isoahon huoli ja kiire tulee samoista syistä kuin Rauni Luukasen, joka uskoo UFO:ihin. Tunnen neljä henkilöä, jotka ovat nähnet UFO:n ja pidän heitä melko järkevinä: yhteiskunta, joka ei tiedä, että he ovat nähneet UFO:n pitää heitä edelleen yhteiskuntakelpoisena, koska mielenvikaisuus ei ole todettavissa.

Kyse on nyt vain siitä, että yritetäänkö maailman väestönkasvu pysäyttää uusin epäeettisin keinoin, koska Pentti Linkolankin mukaan AIDS sammahti liian aikaisin. Toinen kysymys on se, aikooko Yhdsyvallat korvata Tähtien sota II -hankkeen eli hankkeen, jolla Venäjän federaation tai Euroopan unionin satelliitit voidaan ampua ennen ydinaseiskua taivaalta maahan ja torjua mannertenväliset ohjukset ballistisilla radoillaan varmasti korvata mahdollisuudella lopettaa jonkin valtion väestön tyypillinen geeniperimä pehmeämmin rakennuksia tuhoamattomin keinoin.

Ei siis tarvitse mennä ylikansalliseen totalitarismiin tuotannon sääntelyyn liittyen hiilidioksisipäästöillä tai pakotettuun uusmaltihusiaisiin kaikkein taitavimpien salaliittoteorioiden osalta, vaan on kysyttävä, miksi Alma Media, Yleisradio tai Sanoma ei ole käsitellyt Baxter Internationalin asiaa.

http://www.google.fi/search?q=…=firefox-a

Suomessa on talvisotaa loka-marraskuussa edeltänyt sotasensuuri jo meneillään. Enää ei puutu kuin se, että toisinajattelevat lääkärit kerätään turvasäilöön.

Uskon, että jos asia alkaa edetä, Mirja Isoaho kompromettoidaan Sanomassa ja Yleisradiossa ja lääkärinoikeudet menevät. Eurososialidemokraattinen hyvinvointiyhteiskunta on totalitaristinen ase riippumatta siitä, onko sen kuorrutuksena kokoomusliberaalien ja keskustaliberaalien muka ”porvarihallitus”.

Oikea porvari ajaa yrittäjäkapitalistin ja talonpojan sekä heidän palkollistensa asiaa eikä rakentele imperiumeja roomalais-katolisen kirkon, ylikansallismarkkinan tai joukkotiedotusvälineiden avulla.

Uskon, että Katriina Kajannes on Jyväskylänkin yliopistosta valmistuneena ja kirjallisuutieteilijänäkin edes sen tasoinen tietokonetaitoinen, että hän tavallisen valtiotieteiden ylioppilaan ja valtiotieteiden kandidaatin tasolla kykenee edes hieman laajentamaan näkökulmaansa tähän rokoteasiaan.

Jos rokotteita ei riitä ajoissa kaikille, on halukkaille hyvä, jos osa kieltäytyy. Jos taas rokotteita on kaikille, on tietenkin niin, että kieltäytyminen on rikos kansanterveyttä vastaan tai olisi, jos (A) H1N1 olisi yleisvaarallinen tartuntatauti, mitä se ei enää toki ole aikaisemmin tehdyn päätöksen mukaan.

Toisin sanoen Suomen tasavalta on sanoutunut irti WHO:n globaalilinjasta. Tätä ei kuitenkaan pidetä Alma Mediassa, Yleisradiossa tai Sanomassa nationalistisena rimpuiluna maailman yhteishyvästä.

Suomen kielen tuho on suomalainen mediakartelli, jonka tarkoituksena on suojella puoluekartallia, jonka tarkoituksen on suojella tupokartellia, jonka tarkoituksena on huolehtia siitä, ettei ainakaan äänestämällä voi vaikuttaa kohtaloonsa tai toimeentuloonsa.

Suomalainen mediakartelli tekee suomen kielestä toisarvoisen, koska kaikki oleellinen ajankohtaistieto on haettava hakukoneilla englanninkielisestä piiristä.

Englannin kielellä sananvapaus ja ymmärrys on kaikkein laajin ja edellytykset kaikkein parhaimmille johtopäätöksille on olemassa.

Suomen kielen alamäen ja merkityksettömyyden takaavat moraalikatoiset kansanedustajat, jotka suojaavat Yleisradion, Sanoma, joka lypsää SDP:ltä toimilupia niin Alma Median City Radioon kuin Neloskanavaan tarjoten kyvyttömälle demarijournalismille massiivisen NATO-takuun.

Isänmaan ainoa toivo on keskustalaistuva Alma Media, jonka nurkkaa Ilkka Print on ostanut.

Odottaisin Katriina Kajannekselta hieman tieteellisempää suhtautumista asioihin ja hieman tietokonetaitoisempaa asioiden kaivamista. Antti Liikkaselta puolestaan hänen erikoisosaamisestaan huolimatta odottaisin vähemmän psykaavaa asennetta, koska minun mielestäni ei ole vielä osoitettu, että Mirja Isoaho olisi kahjo kansanparantaja.

Kyse on nyt vain tyypillisestä informaatiosodankäynnistä, jossa hallinto salaa liikekumppaneidensa toimia ja jossa puolestaa mediakartelli on laiminlyönyt lukijoiden palvelemisen.

On paljon helpompi lässyttää tuppeen sahatuista laudoista kuin taustatoimittaa nanoteknologiaa tai lääketiedettä.

Nyt meni sekavaksi. Eikö siis kommentissa 173 ole mitään Mirjaleena Isoahon omaa ajattelua (vaikka kuvake on hänen)? Onko koko pitkä teksti TAPIO O NEVAN näpeistä?

Käyttäjän riikkasoyring kuva

blogissani oleva juttu HAARPista
http://riikkasoyring.blogit.uusisuomi.fi/2008/10/30/kauhun-kannel/
kannattaa lukea tässä kontekstissa uudelleen

Olisi hyvin helppoa asettaa lakeja, jolla estää tällaisen likaisen lääketieteen harjoittama kaupankäynti erityisesti valtioillisten terveys-, hyvinvointi- ja tutkimuslaitosten kanssa. Maan ulkopuolista "avustusta" ja rahoitusta ei pidä sekoittaa omiin valtiollisiin laitoksiin millään tavoin. Suomessa, kuten jokaisessa itsenäisessä valtiossa täytyy olla riippumaton ja puolueeton tutkimusyksikkö, jota ei rahoita kukaan muu kuin valtio ja sen kansalaisten tuottamat verorahat.

On huolestuttavaa, mikäli Suomen lääketieteellistä tutkimustyötä ja sen kansalaisten hyvinvointia johdetaan ulkomaisten lääkeyritysten ja WHO:n sanelujen pohjalta. Silloin tätä ei enää voisi tarkastella valtion terveysviranomaisten hallinnoima asiana, vaan sitä voidaan tarkastella hyökkäyksenä Suomea ja sen kansalaisia vastaan, jolloin vastuu ja päätäntävalta kuuluisi Suomen puolustusvoimille ja sen bioturvallisuus yksikkölle. Ainakaan minä en ole äänestänyt WHO:ta vastaamaan omasta terveydestäni, saati sitten päättämään itseni ja lähimmäisteni puolesta rokotteista joita otetaan tai jätetään ottamatta.

Olisi täysin naurettavaa, että WHO:n päätöksiä vastustaessa otettaisiin käyttöön pakotteita ja muita toimepiteitä itsenäisiä valtioita vastaan. Cuba ja monet maat mihin Yhdysvallat on hyökännyt tai hyökkäämässä on aivan samanlaisten pakotteiden ajamia. Tulee mieleeni tässä Junior Bushin sanat; "Jollette ole meidän puolellamme, olette meitä vastaan." Se kertookin jo mistä tämä kaikki ja WHO:kin saa käskynsä. Ei WHO yksin voi, eikä edes ole tarpeeksi avoin ja puolueeton järjestelmä päättämään koko maapallon väestöä koskevista toimenpiteistä. Hyi, hyi, hyi..

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

Melko hurjaa, kyllä se on Tapion teksti.

MInä muuten yhdyn lähes kaikkien teksteihin. Täälllä on niin viimeisen päälle merkittäviä juttuja.

175. Hurjaa menoa

Kirjoitus ei ole Mirjaleenan vaan MARIANNEN ELOKUUSSA KIRJOITTAMA VAROITUS ROKOTUKSISTA, jonka joku kaivoi taas esille ja laittoi nettiin.

Koska viimeisten kahden viikon aikana tämä rokotusasia on noussut aivan uudelle, ja US:n bloggaajat ovat syventyneet asiaan, oli mielenkiintoista nähdä Mariannen kirjeesta 4.elokuuta, kuinka vähän asiasta tiedettiin silloin ja kun vertaa kuinka paljon tiedämme asiasta nyt, kun Mirjaleena on siihen meitä perehdyttänyt suurella työpanoksellaan ja US-bloggaajien avustamana.

Kannustin Mirjaleenaa hänen kirjoituksestaan jo 15.11. ja nyt toistan kannustuksen moninkertaisina kiitoksina kaiken hänen asiaan käyttämän ajan ja työpanoksen suhteen.

175.

Mirjaleena on laittanut myös Tapion kirjoituksen tekstiin lainauksena, vaikka käytännössä Tapio O. Neva on itse kirjoittanut tekstin tänne blogiin. Silloin kirjoitukset eivät tulleet näkyviin samantien ja jostain syystä ei sitten ollenkaan ja Mirjaleena päätyi esittämään ne "lainauksina" mitä ne eivät siis ole. Oli kyse ensimmäisestä kerrasta, kun Mirjaleena "hyväksytti" kirjoitukset, mutta se ei tainut onnistua teknisesti vaan päätyi näihin lainauksiin...

Amerikan perkele.laski tahallaan sikainfulenssan liikkeelle. Sitten se tiesi 1 vuoden viiveellä se tulee esiin, ei varoittanut muita koska halusi MILJADI VOITOT itsellensä oli jo rokote valmiina.......
Kyseessä tahallinen rikos, ahneilta USA rikollisilta...ilmoille päästettiin kehitysmaa Mexikossa koska ei tiedetty kuinka se tappaa .jos kuolee niin ..menee intiaaneja__TÄMÄ ON TOTUUS....
Samoin laitettiin Hiv afrikkaan..sanottiin mulatit on pannu apinaa...kyllä takana on amerikkalaiset aivot. Näkeehän kuinka ne mellastaa asein ja tappaa hullun lailla.....

Kiitos tästä blogista, Mirjaleena! Hyvää työtä! Luin kaikki kommentit parin tunnin aikana ja pääni on aivan pyörällä, mutta hyvään suuntaan ollaan menossa. Varsinkin #133 ja #168 toivat positiivista informaatiota, jota tähän soppaan kaivataan.

Kaikki tarpeellinen on todellakin saatavilla lähiympäristöstämme (niin ruoka kuin tarve-esineetkin, perinteiset tiedot ja taidot kunniaan), tästä johdankin aasinsillan viennin ja tuonnin (sekä koko talousjärjestelmän) tarpeellisuuteen. Mihin niitä oikeasti tarvitaan muuten kuin järjestelmän ylläpitämiseen?

Puolan entinen terveysministeri jo lienee henkilö, jonka äänenpainoja kannattaa asian tiimoilta kuunnella. Tämänkaltainen tiedottaminen ei tosin
onnistu korruptoituneissa piireissä:

http://www.youtube.com/watch?v=RhZesZe33cw&feature=related

Vielä kerran, kun ei näköjään kommenteissa ole vastattu.

Mikä rokotteissa olevista nanopartikkeleista on vaarallinen ja miksi se on vaarallinen?

Jos vastausta ei löydy, niin kuinka vakavasti meidän kannattaa ottaa panikoiminen? Varsinkin kun näissä nanopartikkeleita rokotteissa panikoinneissa menee ihmisillä puurot ja vellit sekaisin.

Alussa kauhistellaan asbetin ominaisuuksilla.

Mutta rokotteissa ei käytetä asbestia.

Tämä nanopanikointi on sitä, että ihmiset laitetaan pelkäämään mittayksikköä.

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

Tässä Juha L lue tämä moneen kertaan:

Eleonoora kommentoi:
2.12.2009 9.30 | Muokkaa
Prof. Ilpo Vattulaisen (fysiikan laitos, TTY) ja akatemiatutkija Emppu Salosen (teknillisen fysiikan laitos, TKK) tutkimusryhmät ovat yhdessä yhdysvaltalaisen prof. Pu-Chun Ken (Clemson University) ryhmän kanssa selvittäneet, kuinka hiilen nanohiukkaset vuorovaikuttavat solujen kanssa. Tulokset antavat aihetta huoleen.

Tutkimuksessa kävi ilmi, että tietyt soluviljelmät eivät häiriinny, jos ne altistetaan hiilen pallomaisille nanohiukkasille eli fullereeneille. Solujen toiminta ei häiriinny myöskään silloin, jos ne altistetaan galliinihapolle, jota esiintyy lähes kaikissa kasveissa ja muun muassa teessä. Sen sijaan soluliuoksessa yhtä aikaa esiintyessään fullereenit ja galliinihappo järjestyvät rakenteiksi, jotka sitoutuvat solujen pinnalle ja aiheuttavat solujen kuoleman muutamassa kymmenessä minuutissa.

Tutkimus osoittaa, kuinka ongelmallista nanohiukkasten terveysvaikutusten kartoittaminen on. Vaikka yksittäinen nanohiukkastyyppi ei näyttäisikään olevan myrkyllinen, sen vuorovaikutukset muiden elimistössä esiintyvien yhdisteiden kanssa voivat aiheuttaa vakavia ongelmia solujen toiminnalle. Nanohiukkasten ja eri biomolekyylien mahdollisia yhdistelmiä on suunnaton määrä, mistä johtuen niiden systemaattinen tutkiminen on käytännössä mahdotonta.

https://polialumni.tkk.fi/public/content/newsItemShow.asp?ct_nid=18361482

Olen kirjoittanut tänne eilen ja nyt on teksti jo poissa. Joku vihaa näköjään totuutta. Totuus on, että on käynnissä vallankumous. Se on itse asiassa loppusuoralla, sillä Lissabonin sopimuksen myötä Suomi on jo kommunistinen maa.

"Kun maahan saadaan ylikansallinen keskuspankki, on se jo 90-prosenttisesti tehty kommunistiseksi", lausui Lenin, joka ilmeisesti osasi ilmaista itsensä asianmukaisesti. Siihen kun vielä lisätään progressiivinen verotus, ollaan jo 95 prosentin tasolla. Sitten kun valtion eri laitokset alkavat vainota kansalaisiaan, ollaankin jo kiistattomasti "paratiisin" rajojen sisäpuolella.

Rahasta ja vallasta kaikessa on kysymys. Valta on yksityisellä, ylikansallisella pankkimafialla, jolla on keskuspankkioikeudet hoteissaan. Heillä on myös maailman pelottavin ja tuhovoimaltaan hirvittävin valloitusase. Se on velkaan perustuva raha- ja pankkisysteemi, jonka kansakunnat ovat itselleen huolineet. Se on kuin hidas hirttoköysi, joka huolehtii siitä, että kansallinen ja myös yksityinen omistaminen loppuu. Vain harvat ovat etuoikeutettuja omistamaan. Koko maailma on joutunut "näsien käsiin", sanottiin eräässä jouluhupailussa.

Älkää antako retoriikan ja uusien ja korkealentoisten terminologian helmien sumuttaa itseänne. Kommunismi elää ja voi hyvin maa-planeetalla. Taidan lähteä vappumarssille ensi vuonna julistamaan kyseistä tosiasiaa. Saankohan seuralaisia?

Käyttäjän mirjaleenaisoaho kuva

Hei Kari! Tää kirjoitus on jo täynnä nostalgiaa, paljon on tapahtunut yhden kuukauden aikana tämän jälkeen....

Ei tuohon tekstiisi ole lisättävää. Superkommunismi ja EUvostoliitto. On se niin hassua ettei se ole suinkaan ilmiselvää kaikille.

[url=http://igrun.biz/]Èíòåðíåò êàçèíî Èãðóí, Íîâûå ñëîò ìàøèíû, íîâûå èãðû, áîëüøèå áîíóñû, áîíóñû ïðè ðåãèñòðàöèè.[/url]

Hämmästyttävää, että jo vuosi sitten kirjoititte nanorokotteen vaaroista. Spekuloin hiljattain eräällä lääketiedepalstalla suolan kiinnittymisellä nanopartikkeleihin. Mielestäni suolan yliannostus muistuttaa narkolepsian oireita. Aikuisten narkolepsiaa hoidetaan Xyrem-nimisellä natriumpohjaisella valmisteella. Ei välttämättä huomata, että suolan puutos ja yliannostus aiheuttavat samanlaisia oireita. Sairaalassa olevat sydänpotilaat ovat akuutissa vaarassa käytettäessä suolaa lääkkeellisessä muodossa yhdessä nesteenpoistolääkkeiden kanssa. Suolan antamiseen riittää sekavuusepäily. Ennen yksityistämistä ja kilpailutusta sekavuuteen suhtauduttiin rauhallisemmin.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja