Tätä maata ei johdeta kovilla vaan likaisilla arvoilla, saastaisilla namusetä-arvoilla
Olen hyvin huolissani siitä tavasta, millä tätä maata johdetaan. Huolestunut-nimimerkki toi esille seuraavan lakipykälän edellisen kirjoitukseni kommenteissa:
"8 §. Alaikäinen tutkittavana. Pykälän3 momentista ehdotetaan tarkennettavaksiehdotetaan tarkennettavaksi
ehdotetaan tarkennettavaksi
alaikäisen (LÄÄKETIETEELLISEEN) tutkimukseen suostumusta koskevia
menettelyjä. Uudistus mahdollistaa myös
alle 15-vuotiaisiin kohdistuvan tutkimuksen
toteuttamisen ilman huoltajan erillistä suostumusta
tai informointia silloin, kun lapsi
kykenee ymmärtämään tutkimuksen ja tutkimustoimenpiteen
merkityksen. Asiaa on
arvioitava lapsen ja hänen kehitystasonsa sekä
tutkimushankkeen kannalta. Arvioon vaikuttaisi
paitsi lapsen ikä ja kehitystaso myös
hänellä oleva sairaus sekä tutkimuksen laatu.
On tärkeä osa tutkijan ammattitaitoa, että
tutkija pystyy arvioimaan lapsen kypsyyden
oikein ja pyrkii myös kaikin tavoin kunnioittamaan
lapsen perus- ja ihmisoikeuksia. Mikäli
lapsi ei ikäänsä, kehitystasoonsa sekä
sairauden ja tutkimuksen laatuun nähden kykene
antamaan suostumustaan, hän saa olla
tutkittavana vain, jos hänen huoltajansa tai
muu laillinen edustajansa ovat antaneet siihen
kirjallisen suostumuksen.
Kun lapsi tai nuori ei kykene ymmärtämään
tutkimuksen ja tutkimustoimenpiteen
merkitystä eikä näin ollen voi itsenäisesti
päättää tutkimukseen osallistumisestaan,
suostumuksen tulee olla lapsen oletetun tahdon
mukainen. Euroopan parlamentin ja
neuvoston kliinisiä lääketutkimuksia koskevan
direktiivissä 2001/20/EY johdantoosassa
todetaan, että muiden asiaankuuluvien
rajoitusten lisäksi alaikäisillä voidaan tehdä
kliininen tutkimus ainoastaan siinä tapauksessa,
että alaikäisen vanhemmilta tai lailliselta
edustajalta on saatu tietoinen suostumus.
Yhdensuuntaisesti kyseisen direktiivin
kanssa esitetään, että silloin, kun lapsen tai
nuoren osallistuminen tutkimukseen edellyttää
huoltajan tai laillisen edustajan suostumusta,
lapsen huoltajina olevien vanhempien
tulisi yhdessä antaa suostumus. Muutos vastaa
tältä osin myös lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta
annetun lain 4 pykälän tavoitteita.
Pykälän 4 momentista ehdotetaan poistettavaksi
3 momenttiin tehdyn muutoksen johdosta
tarpeettomana viittaus alaikäisen antamaan
kirjalliseen suostumukseen. Kun alaikäinen
kykenee ymmärtämään tutkimuksen
tai tutkimustoimenpiteen merkityksen ja on
kykenevä päättämään tutkimukseen osallistumisestaan,
hänen suostumuksensa riittää
tutkimukseen osallistumiseen. Jos alaikäinen
ei voi antaa suostumustaan tutkimukseen,
suostumuksen antavat pykälä 3 momentin
mukaan hänen huoltajansa tai muu laillinen
edustaja. Muutos vastaa potilaslaissa omaksuttua
alaikäisen oikeutta antaa suostumuksensa
hoitotoimenpiteeseen. Uudistus toteuttaa
YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 12
artiklassa turvattua lapsen oikeutta vaikuttaa
häntä itseään koskeviin asioihin."
En voi katsella katsella sivusta, mitä täällä tapahtuu. Kun minua haastateltiin ennen eurovaaleja, vastasin lääketiedettä koskeviin kysymyksiin ympäripyöreästi, sillä en ollut siinä vaiheessa perehtynyt tai kokenut mitään oleellisen huolestuttavaa. Sillä aikaa, kun media vatkaa sikainfluenssaa täysin hallitsemattomasti, hallituksemme on laatinut jättilääkeyrityksille lakia.
Lopuksi pohdintaa siitä, miksi en voi olla vaikuttamatta asioihin, koska vastustan hallituksemme ja sen namusetätukijoiden likaisia arvoja. Näiden lakien ei saa enää mennä läpi. Herätkää ihmiset!
Olen ihminen. En siis ole kuluttaja.
Olen äiti. Minun on siis kannettava vastuu lapsistani ja niiden kasvatuksesta.
Olen suomalainen. Perustuslain mukaan, minulla tulisi olla valta osaltani tästä maasta.
Olen lääkäri. Olen velvollinen auttamaan.
Olen virkalääkäri työssäni ja minua koskevat seuraavat pykälät:
15 §
Ammattieettiset velvollisuudet
Terveydenhuollon ammattihenkilön ammattitoiminnan päämääränä on terveyden ylläpitäminen ja edistäminen, sairauksien ehkäiseminen sekä sairaiden parantaminen ja heidän kärsimystensä lievittäminen. Terveydenhuollon ammattihenkilön on ammattitoiminnassaan sovellettava yleisesti hyväksyttyjä ja kokemusperäisiä perusteltuja menettelytapoja koulutuksensa mukaisesti, jota hänen on pyrittävä jatkuvasti täydentämään. Ammattitoiminnassaan terveydenhuollon ammattihenkilön tulee tasapuolisesti ottaa huomioon ammattitoiminnasta potilaalle koituva hyöty ja sen mahdolliset haitat.
Terveydenhuollon ammattihenkilöllä on velvollisuus ottaa huomioon, mitä potilaan oikeuksista säädetään.
19 §
Määräysten noudattaminen ja tietojen antaminen
Terveydenhuollon ammattihenkilö on velvollinen ammattitoiminnassaan noudattamaan, mitä terveydenhuollon oikeusturvakeskus tai lääninhallitus säännösten tai määräysten nojalla määrää.
Olen Itsenäisyyspuolueen varapuheenjohtaja ja puolueen Pirkanmaan piirin puheenjohtaja.
Puolueemme on paitsioissa näennäisdemokratian vuoksi ja poliittinen vaikuttaminen täten tehty erittäin vaikeaksi.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Niin.
Kun jokin salakavala juoni on menossa, sen rinnalle media kehittelee tietenkin käskystä ja ohjauksesta asian, joka peittää valmistelun. Näin se on Suomessa monessa muussakin asiassa. Niin lissaboni yms.. aina on joku hämäys saman aikaisesti.
Siis tahdotko sinä sanoa että lääkärille ja laaketieteelle annetaan lain myötä oikeus tehdä alle 15 vuotiaalle alaikäiselle tutkimuksia pelkästään lapsen itsensä suostumuksella ilman huoltajien kuulemista tai edes tietämistä asiasta.
Eli että huoltajilta näin ollen viedään oikeus vastata alaikäisen lapsensa asioista kun sitä taas toisaalta heiltä vaaditaan.
Jos näin on niin mitä yksityiskohtaisia tapauksia se silloin koskee - mitä lääkäri ja lääketiede voi lain turvin silloin tehdä lapsen omalla suostumuksella jos lapsi ymmärtää tutkimuksen tarkoituksen - tuota tosin epäilen kaikkien elämäni aikana tuntemieni alle 15 vuotiaiden kykyä oikeasti päättää itse moisista asioista ja etenkään ymmärtää niitä.
3. Kysytään suoraan - antaako laki lääketeollisuudelle oikeuden houkutella alle 15 vuotiaita ilman vanhempien suostumusta tai että he edes tietäisivät siitä lääketieteellisten tutkimusten koekaniineiksi.
--3. Kysytään suoraan - antaako laki lääketeollisuudelle oikeuden houkutella alle 15 vuotiaita ilman vanhempien suostumusta tai että he edes tietäisivät siitä lääketieteellisten tutkimusten koekaniineiksi.
Lapsilla tehdään vain sellaisia kliinisiä lääketutkimuksia, joissa on kyse sairauden hoidosta eli siis sairaus on olemassa ja esim. vertaillaan kahta lääkettä kaksoissokeasti.
Lääketieteessä on ollut ongelmana se, että suurin osa lääkkeistä on kunnolla testattu vain aikuisilla ja hoitotutkimuksia ei ole lapsilla tehty.
Jos tällaisia tutkimuksia ei jonkun mielestä saa tehdä, niin seurauksena on se, että lasten lääkehoito ei kehity. Lääkärit joutuvat hätätapauksessa antamaan lapsille summanmutikassa lääkkeitä, joita on systemaattisesti kokeiltu vain aikuisilla. Sekö parempi?
Bloginpitäjän kannattaisi varmaankin luopua lääkärin ammatista kokonaan, jos hän suhtautuu lääketieteeseen näin vainoharhaisesti.
Olen kyllä sitä mieltä, että jos lääketeollisuus todella pyrkisi ihmisen ja sen terveyden parantamiseen sekä ylläpitämiseen. Ottaisi se enemmä huomioon vaihtoehtoisen lääkinnä käyttämistä hoitomuotona. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että sen ensisijainen tarkoitus on torjua vaihtoehtoiset muodot. Luonnon omissa antimissa löytyy yllättävän paljon oikeasti toimivia ja parantavia mahdollisuuksia. Niistähän ei teollisuus vaan hyödy, kuuluvat vähä niinkuin jokamiehen oikeuksiin.
4. Asiaton ja epäanalyyttinen kommentti.
Ei ollut ensinkään asian kohteena saako lapsilla testata lääkkeitä vai ei vaan siitä että onko oikein ilman huoltajien lupaa ylipäätään tehdä lapsille jotain vedoten heidän omaan harkintakykyynsä joka alole 15 v ei varmasti ole kehittynyt valtaosin useimmilla - hemmetti - siinä annetaan lapsille vastuuta jota he eivät usein voi ymmärtää. Toinen kysymys oli että johtaako tuollainen huoltajien poissulkeminen alle 15 v päätöksenteosta mm - eikä varmaan ensimmäisenä eikä ainoana asiana - itseensä kohdistuvien tutkimusten sanoisinko sikamaiseen käyttöön tavalla jonka tietäessään vanhemmat hyppisivät seinille - mutta jota ei tarvitse tietää jos lapsi voisi ihan itse päättää että " kyllä mä varmaan alan kun tuo setä on niin kiltin oloinen ja vakuuttaa ettei tässä mitään". Ja vaikka ei olisikaan mitään niin onhan se sikamaista jos lapsen päätöksenteko omaan ruumiiseensa liittyvissä asioissa perustuisi siihen että kun tuo setä on niin kiva eikä vaikkapa lääketieteelliseen tietoon jota varmasti hänen vanhemmallaan on sen verran paljon ja kykenee hankkimaan että voi arvioida asiaa lapsen kannalta muuten kuin että setä on kiva. Ja toisekseen asiaan liittyy myös se että jos aikuiset suljetaan pois tietämästä kyseisiä asioita niin ajatellaanko sitten niin että lapset sitten kävisivät keskenään sitä demokraattista keskustelua " onko se setä sun mielestä kiva " -pohjalta kun asia aikuisten tietoisuudesta pois sulkemalla estetään aikuisten normaali demokraattinen keskustelu ja jopati peräti mahdollisuus vaikuttaa ihan lainsäädäntöönkin kuten demokratiaan kuuluu. Vai ajateltiinko tässäkin että lapset keskusteltuaan " oliko se setä sunkin mielestä kiva " pohjalta pääsevät vaikuttamaan lainsäädäntöönkin tämmöisissä asioissa.
Kuule dr schmidt - kommenttisi oli niin ala-arvoinen että jos olet lääkäri niin häpeä ja toisekseen vaihda nimimerkkiä koska vedit itsesi lääkärinä maan rakoon. Jos meillä on tällaisia sitten muutkin lääkärit niin on tyhmää sakkia. Ja kolmanneksi - on se helvetti että muka sivistysvaltiossa pitää tällaista primitiivisivistyksen tasoisten asioiden ympärillä keskustelua käydä.
Alan olla yhä vakuuttuneempi että mitä varakkaampi sitä lahonneempi ajattelu- ja etiikkakoneisto korvien välissä. Kaikkea skeidaa sitä saa taaskin lukea.
Jehovan todistajien lapsille tehdään tarvittaessa verensiirto, ei sitä tarvitse vanhemmilta kysyä.
13-vuotiaalle työtölle määrätään haluttaessa E-pillereitä. Siitä ei tarvitse kertoa vanhemmille, eikä saakaan kertoa ilman tytön lupaa.
Jos tehdään tutkimusta, jossa pyritään selvittämään eri E-pillereitten turvallisuutta nuorten käytössä, riskien vähentämiseksi, niin miksi tyttö ei saisi osallistua omasta halustaan kahta valmistetta vertailevaan hoitotutkimukseen?
Millä perusteella katsot hänen vanhempiensa jotenkin ymmärtävän asiasta tyttöä enemmän?
7. Se on periaatekysymys että vanhempien pitää voida tehdä alaikäisen lapsensa suhteen päätös millaiseen hoidon ohi tai edes sen rinnalla lapsi osallistuu sillä lapsella ei voi olla mitään edellytyksiä tehdä sellaista linjausta.
Minusta on ihmeellistä - ja toisaalta ei tietäen nykyisen Suomen älyn ja etiikan käytön tason - että tällaisesta asiasta pitää edes keskustella.
Jos me haluamme että perhe on lapsen periaateturva ja kehitysksen päävastuunkantaja niin eihän sitä vastuuta pidä mennä lainsäädännön keinoin viemään lapsen vanhemmilta pois. Sitä pitääpäinvastoin tukea ja niin että asioissa joissa katsotaan alaiköisen lapsen voivan itse päättää tai lääkäri voi päättää ilman velvollisuutta kertoa vanhemmille pitää demokraattisesti keskustella aikuisten tasolla ja sitten luoda linjaus siitä.
Mutta ei tässä vielä kaikki - esimerkiksi e-pillerit alaikäöiselle kysymyksessä pitää myös ajatella sitä seikkaa että miten lapsi kokee psykologisesti että ottaa vanhemmiltaan tietämättä e-pillerit ja alkaa harrastamaan seksiä. Siis en sano etteikö niin voisi tehdä mutta sen seurausilmiöistä pitää eritoten lääkärien olla tietoisia ettei käy niin että lääkäri määrää e-pillerit ja lapsi saa taakakseen valtavan syyllisyyden vanhempiensa suuntaan siitä että ottaa heidän tietämättään e-pillerit, ei kerro siitä, harrastaa seksiä ja sen lisäksi vielä oppii tai opettelee valehtelemaan vanhemmilleen. Tuo tietenkin voi olla positiivinenkin itsenäistymisen asia mutta silti tällaisestkin seikat pitää ymmärtää suhteessa alaikäiseen ja hänen suhteisiinsa vanhempiinsa ja sitä kautta käitteisiin vastuu, luottamus, itsenäisyys.
Mutta kun minä epäilen että lääkäreillä tämänkaltainen psykologinen ja psyko-logiikoiden oivalluskyky tai edes ajattelukyky ei ole erityisemmin eläytyne virittynyt sen enempää alaikäisen kuin etenkään perheen sanoisinko systeemi-psyko-loogisten asioiden pohtimiseen ja ymmärtämiseen niin sitten voidaan tehdä lainsäädännön tasollakin täysin torveloita tuherruksia jotak lääkärit suu auki silmät selällään ja tumput suorana kuin idiootit hyväksyvät.
Potkin nyt tahallani perseelle lääkäreitä että alkaisivat oikeasti osaamaan eläytyen ihmisten prykologiaa, psyko-logiikoita ja myös - vaikka se hemmetin vaativaa onkin - erilaisten yhteisöjen kuten perheen ja yhteiskunnan suhteen systeemi-psyko-logiikoita koska jos ei niitä jotakin naiveja patenttireseptejä kummemmin tajua niin kuinka sitä voi ihmistä hoitaa ns kokonaisvaltaisesti. Älyä kun lääkäreillä on niin onko sitä pakko käyttää tyhmästi.
Jos alaikäinen uhkaa kuolla verenvuotoon ja jehovaa todistavat vanhemmat kieltävät verensiirron, niin mitä pitäisi mielestäsi tehdä?
Jos lapselle puhkeaa diabetes ja äiti uskoo mieluummin Kuhne-kylpyihin, minkä vuoksi lapsi kuoli (tositapaus Suomessa), niin oliko se oikein?
Jos isä kannattaa paavia ja kieltää tyttäreltään E-pillerit sen vuoksi, pitäisikö ne tytöltä kieltää?
9. Ei kai lääkäri noudata jehova-, kuhne- tai paavi-etiikkaa vaan lääketieteen etiikkaa joka kai syntyy toisaalta tieteellisyyden vaatimuksesta toiminnan pohjana ja toisaalta myös siitä etiikan peruskalliosta jonka olen ainakin itse yhteiskunnallisen toiminnan laajimmaksi ja syvällisimmäksi ja silti käytännölliseksi etiikan peruskallioksi havainnut eli ihmisen hyvä elämänkaari itseään kehittäen muita ja luontoa vaingoittamatta.
Siis tietenkin lääkäri tekee itsenäisiä päätöksiä ammattietiikkansa puolesta. Mutta silti voidaan demokraattista keskustelua päätösvallan rajat tiedostaen käydä asianosaisten kanssa sen menemättä kansalliseksi huutoäänestykseksi blogien palstoilla. Ja toisaalta huolimatta lääketieteen hyvästä etiikasta asioista voidaan ja pitää periaatteessa keskustella demokratian tasolla tyliin voiko lapsi itse päättää täysvastuullisesti ymmärtäen osallistumisesta lääketieteellisten kokeiden koekaniiniksi.
Ja vielä etiikasta - olen sitä mieltä että etiikka pitää olla yläkäsite kaikelle psykologian kanssa käsikynkkänä filosofian alapuolella josta seuraa että ei jehova, kuhna tai paavi omista yksinoikeutta eikä edes valtaa etiikkaan vaan etiikkaa heidänkin kuten kaikkien muidenkin on palveleminen - sen etiikan ollessa maanpäällä huolimatta siitä mitä tuonpuoleisessa tai mielikuvituksessaan tai mystiikan keinoin kuvittelee aina tukeutuen ihmisen hyvään elämänkaareen koska se on viimesijainen realismi johon käsitys siitä mikä on hyvää ja oikein etiikan perusnäkökulmina voi nojata.
Minusta tuossa on ihan kyllin lääkäreiden etiikankin perusviitekehykseksi ja sen kytkeytymiseksi yhteiskuntaan ja politaittensa hoitoon.
10. Korjaan väärinkäsitysten välttämiseksi tämän lauseen " Siis tietenkin lääkäri tekee itsenäisiä päätöksiä ammattietiikkansa puolesta." muotoon " Siis tietenkin lääkäri tekee itsenäisiä päätöksiä ammattietiikkansa pohjalta. "
Saamani tiedote itsenäisyyspuolueen infona ollessani puolueen infolistalla puheenjohtajan minut sinne laittaneena varmaankin monen muun tapaan - tiedote on julkaistu klo 14.20.
Onkohan tällä tiedotteella jokin yhteys yllä esittämiini ajatuksiin:
Lapset lääketieteelliseen tutkimukseen ilman vanhempien suostumusta?
Meillä jokaisella vanhemmalla on tarve ja velvollisuus valvoa lastemme tekemisiä. Vanhemmat, jotka ovat lähellä lastaan, tuntevat hänet parhaiten ja yleensä haluavat heidän parastaan. Toisaalta vanhemmilla voi olla tiettyjä arvoja, jotka he haluavat ohjata myös lapsilleen, heillä pitäisi olla siihen oikeus. Tämän pitäisi olla lähtökohta myös Suomen lainsäädännössä.
Suomen hallituksen 12.10.2009 päivätyssä lakiesitysluonnoksessa on esitetty, että
lääketieteellisiä tutkimuksia olisi mahdollista tehdä lapselle lapsen omalla suostumuksella ilman vanhempien lupaa tai informointia, silloin kun lapsi kykenee ymmärtämään tutkimuksen ja tutkimustoimenpiteen merkityksen. Kysymys olisi ainoastaan lääketeollisuuden palkkaaman tutkijan ammattitaidosta arvioitaessa lapsen kypsyyttä. Ehdotukseen liittyy myös se, että lapsen suullinen suostumus pitäisi riittää.
Miten kukaan lapsi missään tilanteessa voi olla tarpeeksi kypsä päättämään itse osallistumisestaan lääketieteelliseen tutkimukseen. Korkeintaan hän voi olla asemassa, jossa hän kieltäytyy tai suostuu vanhempien ollessa myönteisiä lapsen osallistumiselle tutkimukseen.
Viime vuonna kotiimme lähetettiin kolme kertaa kutsuja murrosikäisten tyttöjen sukupuolitautirokotetutkimukseen, jolla ehkäistäisiin kohdunkaulan syöpää. Sen jälkeen minulle vielä soitettiin, jolloin kerroin repineeni tutkimuskutsupaperit. Kerroin olevani närkästynyt tutkimuksesta, jolla arvotetaan seksuaalikäyttäytymiseen yhä lisää vastuuttomuutta. Jos lapseni houkuteltaisiin selkäni takana vastaaviin mihin tahansa
arvomaailmaa rappeuttaviin tutkimuksiin, kokisin, että oikeutta oman lapseni
huoltajuuteen rajoitettaisiin häikäilemättömästi.
Mirjaleena Isoaho
lääkäri
Itsenäisyyspuolueen varapuheenjohtaja
Kirjoitan kolmatta kertaa.... Aina tuhoutuu... siksi nyt Jussi kiitos, kun vastasit puolestani. MVähäpesola, luontaishoidossa ihminen kohtaa ihmisen.
Dr. Schmidt, kommentointisi ontuu...
hehe - eipä ole häävissä kantimissa itsenäisyyspuolueenkaan asiat
Niin - mikä on nuoren, työkyvyttömyyseläköityvän ja vanhuksen masennuksen markkina-arvo. Se varmaan on helppo laskea - masentuneet x tarvittavien lääkkeiden määrä x niiden hinta.
Ja onko sillä arvolla mitään tekemistä sen arvon kanssa mikä masennuksella ja sen syillä on yksittäisen ihmisen - hehee, mikä korni käsite tähän saumaan - elämässä.
Mutta sitten voidaan myös kysyä mitä muita lääketieteen kyseenalaisia kikkailuja silkkojen fyysisten sairauksien puolella joissa manipuloidaan käsityksiä terveydestä ja sen indikaatioista ja siten manipuloidaan niiden markkina-arvoa.
Ja edelleen voidaan kysyä samaa ruuasta miten siinä terveyskäösityksiä manipuloidaan - samaa rakennussäädöksistä miten siellä käsityksiä manipuloidaan.
Juttuhan kun on niin että kun työ kuin työ on periaatteessa itsensä tarpeettomaksi tekemistä niin markkinakapitalismin näkökulmasta asia pitää kääntää toisinpäin ja kuinkas on käynyt esimerkiksi koulutus/asiantuntijamarkkinoiden - he pumppaavat muutosta muutoksen perään turvatakseen leipänsä ja muutoksesta on tehty itseisarvo kysymättä miksi muututaan ja voitasko me ihan omia aikojan kin kehittyä ja muuttua esimerkiksi organiosaatioissa. Ja samanalaista rahastuskikkailua luonnon ja omien lastensakin tulevaisuuden kustannuksella on esimerkiksi minkä tahansa laitteen välineitseisarvoiset markkinat.
Siinä tehdään yksi työn periaatteellinen eettinen valinta kunkin työntekijän omassa päässä ja kussakin yrityksessä että halutaanko tehdä oma työ tehtävän suorittamisen kautta tarpeettomaksi vai pumpataanko siihen kaikenlaisia jatkotarpeita jne niin että asiakkuussuhde ei lopu koskaan. Kuinka on käynyt asiassa terveydenhuoltoalalla - juoksutetaanko ihmisiä jatkuvasti hoidossa ja tutkimuksissa juuri tuosta syystä että yhteiskunnan rahavirroista mahdollisimman paljon saataisiin ujutettua lääkärin ja tutkimuksen ja lääkkeiden piikkiin kasuatuvaksi rajakasaksi.
Niin - ja onko vaikkapa terveydenhuollon yksityistämistarpeen takana se että saadaan naiveilta aidosti ihmisiä kuntoon hoitavilta ihmisiltä asiat yksityisen palvelun hoitoon joka roikottaa hoitoa niin kauan että kaikki rahahanat kyseisen ihmisen kohdalla on loppuunherutettu. Entä onko erilaisten liiketoimintamallien tuomisessa julkiselle sektorille sama idea - että saadaan rahastuspumppu ja sen sivujuoksut hyvin vuolaaseen kuntoon.
Siis peruskysymys - milloin terveydenhoito on oikeasti ihmisen auttamista ja avuntarpeen riippuvuudesta vapauttamista ja milloin se on keinotekoista avuntarpeen ja riippuvuuden venyttämistä rahastustarkoituksessa.
Jussi, ei tarvitse olla lääkäri ymmärtääkseen olleellisia asioita ympäröivästä maailmasta. Tai useimmiten niin päin kuitenkin, että tarvitsee olla joku muu kuin lääkäri, että ymmärtää oleellisia asioita ympäröivästä maailmasta ; D
Ei, mutta pyörität noi sanasi juuri niinkuin pitääkin, veit jälleen sanat suustani.
Olen ihmetellyt kovasti, miksi muistihäiriöitä pitää hoitaa mahdollisimman pian, varhaisessa vaiheessa. Tullut ikäänkuin muotiin. Lääke-esittelyssä oli 2x A4 lomakesarja täynnä kysymyksiä, johon suurin osa keski-ikäisistä vastaa kyllä, jonkin verran. Ihmettelin kovasti. Nyt kun Jukkatx kertoi tuon Amerikan esimerkin koulusta, välähti lamppu päässäni. Se kyselykaavake oli rakennettu täsmälleen samoin: SUOMESSA LÄÄKE-ESITTELYSSÄ. Näin yksinkertainen asia ja minun piti yhdistellä sata asiaa ennekuin tajusin, mistä on kysymys.
Tässä myllyssä lääkärit ovat. Puolet, yli puolet koulutuksesta on meillä lääketehtaiden suodattamaa. Ei ne pullat ole korvausta kuin menetetystä ajasta. Mutta meidän aivot ovat jatkuvasti yhteydessä näille ihmiselämän markkinavääristymille.
Voi, kumpa ihmiset lukisivat tätäkin blogikirjoitusta... On ihan pakko tutkia, tutkia, tutkia, että kokonaiskuva hahmottuisi. Viime keväänä nämä lääketieteen salat eivät olleet avautuneet minulle ollenkaan... huhhuh
Kuule - valta perustuu riippuvuuteen ja riippuvuus perustuu tarpeeseen. Vapaus taas perustuu tarveriippumattomuuteen ainakin siihen mittaan ettei tarve tule taakaksi ja rasitteeksi mutta tulee tyydytetyksi.
Mutta sitten tulee se kysymys mitä sitten tapahtuu kun tarveriippuvuus on siinä hahlossa ettei se ole vallankäytön väline ja tulee riittävästi tyydytettyä.
Se tilanne on potentiaalia aineettomaan henkilökohtaiseen kasvuun ryhtymiseen.
19. Tuosta on helppo päätellä miten elämme materialistisen ja taloudellisen kasvun pakko-orjina tavalla joka estää aineetonta kasvua. Materiasta ja taloudellisesta vallasta on tullut este aineettomalle kasvulle kun niiden pitäisi olla nidien väline. Siksi ihmiset haluaa hypätä ulos materialistisen ja taloudellisen kasvun oravanpyörästä koska se ei vastaa heidän sisäisiä aineettoman kasvun tarpeitaan. Siis tässä blogissa kuten juuri avaamassani omassa blogissani puhutaan oikeastaan isoimmista ihmiskunnan tulevaisuuden kynnyskysymyksistä - antaako materialistinen ja taloudellinen kasvuvimma tilaa aineettomalle kasvulle joka on ainoa viisas vastavoima ilmastonmuutosta vastaan.
Jotain siis tarttis tehdä, mutta mitä? Jollain vauvalehden keskustelupalstalla tms. oli tieto, että asiasta on välitetty tieto HS:n ja Aamulehden toimituksiin.
Miten voisi selvittää, missä ovat tämän lapsen oikeuksien huononnuksen juuret? Aihetodisteet antavat viitettä siitä, että kyse saattaisi olla THL:n tutkimuksia kohtaan oikeusasiamiehen taholta tulleiden moitteiden johdosta laadittu lakimuutos.

Kommentoi 22 kommenttia